maanantai 13. toukokuuta 2013

Rakkautta

Toukokuu pyörähti käyntiin valtavalla vauhdilla. Olen nauttinut työpäivistä museossa, jossa sarkaani kuuluvat arkistotutkijan tehtävät. Tuntuu hyvältä iskeä pitkästä aikaa taas puuvillahansikkaat käteen ja tarttua uusiin mutta kuitenkin tuttuihin tehtäviin.

Ja on ilmassa paljon muutakin, jonka paljastan nyt vasta täällä, vaikka monet ovat sen tienneet jo kauan. Kesällä minusta tulee aviovaimo. Häät ovat muuttuneet päivä päivältä todellisemman tuntuiseksi, kun kutsut ovat enää postimerkkejä vaille lähtövalmiina. Viikonloppuna askarreltiin, naurettiin paljon ja nautittiin yhteisestä iltapäivästä kahden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa, ja tässä eräänä päivänä pyörähdettiin juhlapaikalla mukanamme suuri rulla valkoista harsokangasta ja mittanauha. Tyhjä sali muuttui mielikuvissa hetkessä sellaiseksi, kun se on sitten suuren hetken koittaessa.

Onnellisia ihmisiä ovat ne, jotka ovat odottaneet elämältä paljon vähemmän.

Kaikkien hääkaramelleihin tulevien värssyjen joukosta tuo jäi minun mieleen, koska niin totta se on. Ennen kuin V tuli elämääni ajattelin, että kiva työ, perhe ja ystävät kyllä tekevät ihmisen onnelliseksi, vaikka rakkautta ei koskaan löytyisikään. Omasta suhtautumisesta se on enemmän kiinni. Kaipasin ja haaveilin rakkaudesta kuitenkin paljon, mutta halusin oppia nauttimaan siitä mitä minulla oli, vaikka ystävien rakastumiset, häät ja vauvat toivatkin toisinaan mieleen sen ajatuksen, että olisinko itse koskaan tuossa tilanteessa. Rakkauden löytäminen ei ole ollenkaan mikään helppo juttu kenellekään ja jos olet vielä liikuntavammainen, se tuo kuvioon oitis omat haasteensa ja kompurointinsa. Tätä kirjoittaessani olen saanut rakastaa ja tuntea itseni rakastetuksi jo kauan, ja meille naimisiinmeno tarkoittaa suhteen virallistamista ja alkua yhteisen perheen perustamiselle. Silti en monen yksinäisen vuoden vuoksi pidä rakkautta ja rinnallani kulkevaa pitkää miestä itsestäänselvänä elämääni kuuluvana asiana, vaan tunnen valtavaa onnea ja nöyrää kiitollisuutta, että saan elää ja haaveilla niistä asioista, joista haaveileminen tuntui ennen turhalta ja siksi surulliselta.

Mutta jestas, miten tämä on jännittävääkin! Toivon, että jännityksestä tärisemisen sijaan tunnen suurta rauhaa ja hyvää oloa seistessäni V:n rinnalla papin edessä, ympärillä rakkaat ihmiset, ranta ja kesäinen metsä.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa! Onnea jo etukäteen! Voi miten iloiseksi tulin tätä lukiessa. Muiden onni on ihanaa.

    Itse en tiedä, liekö ikinä päädyn naimisiin, vaikka pitkäaikaisessa parisuhteessa olenkin. Mistäpä näistä tietää... Mutta Te päädytte! Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä on kiva, että nykyaikana on vapaus valita oma tapansa elää olipa kyse sitten avioliitosta, avoliitosta tai yksin olemisesta eikä enää puhuta äpäristä, susipareista tai vanhanpiian veroista. :)

      Poista
  2. Onnea E! En tiennyt, mutta en kyllä myöskään yllättynyt - olethan kuulostanut umpirakastuneelta jo pitkään. :) Voi miten iloinen olenkaan puolestasi! Ja fiksultakin vaikutat, söpöilystä huolimatta: rakkaus ei koskaan ole itsestäänselvyys, ja rakastettua ei pitäisi sellaisena kohdella. Kaikkea riemua hääsuunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos Kikka! Olen yrittänyt pitää sen järjen äänen mukana ja kulkea keskitietä, vaikka omien häiden alla kyllä meinaa lipsahtaa välillä sinne söpöilyn puolelle. ;) Onneksi se järki on tärkein juttu pitkässä juoksussa, tasavertaisesti tunteiden rinnalla. :)

      Poista
  3. Minulta kanssa onnittelut etukäteen, tosi ihana juttu, olet kyllä onnesi niin ansainnut! Niin, ja ajatella, että minäkin olin paikalla kun te kaksi tapasitte, eipä taidettu kukaan heti sinä iltana aavistaa tätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan! :D Ajattelin, että se olis korkeintaan kiva pieni kesäromanssi tai vähän treffailua ja jännitystä arkeen. Ja tässä nyt sitten ollaan. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jee! <3 Sit tanssitaan ja juhlitaan pitkälle yöhön! Muista laittaa hyvät kengät jalkaan! ;)

      Poista
  5. Ihanaa Elina!!Isosti Onnitteluja jo etukäteen!:)

    VastaaPoista