tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaattona

Illalla näin vilauksen kovin ikävää I Am Legend -elokuvaa. Huh, jos elokuvassa on K-merkintä ja maininta tieteiskauhusta, minun pitäisi suosiolla jättää moiset heti väliin. En katsonut elokuvasta kuin pätkän alkua, mutta ehdin säpsähdellä niin monta kertaa, että päätin matkata sittenkin Ulla-Lena Lundbergin Jään myötä rauhalliseen saaristolaisseurakuntaan. Silti New Yorkin kaduilla vilistävät hirviöt jäivät pyörimään päähän ja jättivät ikävän olon. Taidan olla vähän turhankin herkkä. K-merkinnät eivät ole silti lainkaan tuulesta temmattuja: jos muutama verkkokalvoille tallentunut pätkä nousee yöllä mieleen aikuisellakin ihmisellä, juoksee lasten mielikuvitus ja pelko varmasti moninkertaisella vauhdilla siihen verrattuna. 

Mutta sitten nousee aurinko, keitetään kahvit, kuunnellaan miten talitintin laulu kuuluu sisälle asti. Ne eilisillan monnit jäivät televisioon ja tänään sen sijaan juhlitaan kevättä, maistellaan kotitekoista simaa ja nautitaan siitä, että ilta on taas vähän pidempään valoisampi kuin eilen.


Iloista vappua!


kuva weheartit.com

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kevät ja lauantai

Kävimme viimeksi Keski-Suomen suunnalla kolme viikkoa sitten. Silloin oli vielä lunta, sulaa maata vain siellä täällä. Kun eilen tulimme Hirvensalmelle, oli täällä vastassa täysi kevät: lunta on pieninä kasoina vain varjoisissa paikoissa, aikaiset kukat kohottelevat kaulojaan kohti aurinkoa ja metsä on  tulvillaan lintujen laulua. Kevät tuntuu puhkeavan täyteen loistoonsa kerralla, putoavan rytinällä niskaan. 

Juuri tänään minä olen syönyt suklaata, nauranut, kävellyt metsätietä, yrittänyt tunnistaa lintuja onnistumatta, potenut yhä kipeää kättä, lukenut artikkelin Juojärveltä löydetystä kalliomaalauksesta, kaivannut vanhaa ystävää ja odottanut ensi viikon torstaita.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pian kohti työmaata

Viikon kuluttua kello soi aikaisin aamulla jo toista päivää. Pääsen toukokuun alussa takaisin museokuvioihin, koska sain määräaikaisen vuoden loppuun asti kestävän työn lähikaupungin museosta. Se tietää taas pitkää työmatkaa, mutta toisaalta myös rutiinia, virka-aikaa, henkilökohtaisen taloustilanteen kohentumista sekä perjantaipäiviä, jotka tuntuvat kunnolla perjantaipäiviltä. 

Iloista on myös se, että pätkän päättyessä joulukuussa on kulunut kolme vuotta valmistumisesta ja viittä kuukautta lukuunottamatta olen saanut silloin tehdä koko ajan juuri niitä töitä, joihin minulla on koulutus. Kaikille se ei ole tärkeää eikä tarvitsekaan olla, mutta minulle on, koska jos jotain tämä kulttuurialaton kevät on opettanut, niin sen, että kouluttauduin oikealle alalle ja haluan tehdä töitä museossa tai muuten kulttuurihistorian, perinteen, kokoelmien tai arkistojen parissa.

Lisäksi työttömyydellä oli selkeästi toinen tarkoitus. Viime vuoden lopussa pidin uhkaavaa työttömyyttä mörkönä, jota halusin välttää viimeiseen asti. Pelkäsin tympääntyväni täysin, jos minulla ei olisi selkeää rytmiä ja työpaikkaa. Helmikuun alku oli ehkä vaikein piste, mutta kummasti sitä kuitenkin oppi olemaan ja toki osa-aikaisen etätyön saaminen toi hieman rytmiä ja velvollisuuksia, vaikka mieli janosi tietenkin lisää. Opin siis sen, ettei työttömyys olekaan niin paha juttu ja ehkä siihen suhtautuminen on kivuttomampaa, jos ensi vuoden alussa on edessä taas työttömyyspätkä näiden työpätkien välissä. 

Mutta kyllä minä silti olen enemmän kuin tyytyväinen, että nyt se loppuu taas ainakin kahdeksaksi kuukaudeksi. Olen odottanut ja toivonut tätä niin kovasti, että minä höntti jo mietin, mitä vaatetta laittaisin ensimmäisenä työpäivänä ylleni. Hus pois pierukollarit, nyt rupeavat taas hameenhelmat heilumaan tositarkoituksella! 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Pitkät päivät

Yöpyminen lähes tyhjässä isossa hotellissa on kummallista ja melkein pelottavaa. Kevään leirikoulusesonki ei ollut vielä alkanut puhumattakaan kesän lomasesongista. Illalla haastattelut lopetettuani kaikkialla oli hiljaista eikä edes henkilökuntaa näkynyt enää missään. Yhden hotelliasukkaan näin ja lukiessani illalla hotellihuoneessani kuulin hänen kävelevän yläkerrassa. (Ja kun yöllä heräsin, sieltä kuului kuorsausta.) 

Seuraavana päivänä tein heti aamusta vielä kaksi haastattelua ja huonettani luovuttaessa kyselin infosta kuinka pääsisin näppärimmin juna-asemalle. Tiskin luokse tuli henkilökuntaan kuuluva mies, joka ilmoitti heittävänsä minut ja tokaisi minun olevan myös lähtöisin Joutsasta. Minulla löi tyhjää, kunnes mies esitteli itsensä ja tuttuhan hän olikin. Mies oli huomannut nimeni varauslistalta jo aiemmin ja miettinyt mitä töitä tulin tekemään. Mitä kauempana kotiseudulta ollaan, sitä hassumpia tällaiset sattumat ovat. Niin sain siis matkan keskustaan, josta juna vei taas pitkän, pitkän matkan kotikaupunkiini. 

Kun istuu junassa kaikkiaan lähes yksitoista tuntia kahden päivän aikana, tuntuu kotiin vihdoin päästessään siltä kuin olisi ollut reissussa paljon pidempäänkin. Silloin on parasta, kun kotona on laitettu sauna valmiiksi ottamaan vastaan reissussa rähjääntynyt kulkija. 



Kuvan nappasin jostain Nurmeksen ja Joensuun välistä. 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Junassa

Eilen meillä oli ihana päivä Porvoossa siskoni kanssa. Vaelsimme pitkin vanhan kaupungin kapeita mukulakivisiä katuja, nautimme kauniista ja lämpimästä päivästä ja oli suorastaan täydellinen sunnuntai: rauhallinen, hiljainen, suklaapirtelön makuinen. Lapset virittelivät keinuja pihapuihin, veneitä kunnostettiin ja pihoja haravoitiin. Niin hyvänmielen päivä, että illalla sisko laittoi tekstiviestin ja ehdotti tällaisen päivän uusimista.

Tänään suuntana on sen sijaan pohjoinen. Laukusta löytyy puhelin, tabletti, nauhuri, käyntikortit, eväät sekä Hanna Tuurin Vihreän saaren puutarhoissa ja Ulla-Lena Lundbergin Jää. Nykyisessä tiedottajan pestissäni matkustan Nurmekseen tekemään haastatteluja yhdistyshistoriikkia varten. Junamatka kestää yli viisi tuntia suuntaansa ja siksi yövyn reissussa yhden yön yli. En ole koskaan käynyt Nurmeksessa enkä edes matkustanut näin idässä. On hauska ajatella, että joskus aiemmin olisin jännittänyt tällaista yksin tehtävää työmatkaa, mutta nyt en ole moksiskaan, vaan tämä tuntuu ainoastaan kivalta vastapainolta kotitoimistossa ahkeroimiselle. Toisaalta myös folkloristiikan opinnot ovat antaneet hyvät valmiudet haastatteluihin ja siksi niiden valmistelu ja työstäminen tuntuu luontevalta. 

Juna pysähtyi juuri Parikkalassa. Aurinko paistaa, on hiljaista, ja junassa ei ole kuin kourallinen matkustajia.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sähköinen sukanvarsi

Kuluneen talven aikana on tässä taloudessa säästetty säännöllisesti isoa investointia varten. Teimme suunnitelman kuukausieristä, joita on noudatettu tarkkaan ja hartaudella. Säästäjien motivaatio on onneksi korkealla ja se on noussut sitä mukaan, kun rahaa on kertynyt sivuun ja iso investointi tullut ajankohtaisemmaksi. Samalla se on tehnyt säästämisen luontevaksi osaksi arkipäivää. Olen aina ajatellut, että taloudenhallinta on osa elämänhallintaa ja nyt elän tätä ajatusta todeksi huomaamalla, että kun ajatusta ja tarkkuutta on mukana, pystyy säästämään myös silloin, kun tulot tulevat vain osa-aikaisista töistä ja ansiosidonnaisista. Toki se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että shoppailut ovat jääneet tältä alkuvuodelta lähes tyystin. Nyt punnitsen eri vaihtoehtoja ruveta säästämään ihan uudella volyymilla, koska pääsen aloittamaan toukokuussa vihdoin kokopäiväisen työn. (Voi kyllä! Tästä lisää myöhemmin, kunhan saan itsekin lisää tietoa mustana valkoisella.)

Suurin syy säästämiseen on tietenkin unelmointi. Eilen juttelin ystäväni kanssa matkustamisesta. Olemme jo kauan miettineet yhteistä kulttuurimatkaa Eurooppaan, mutta se on jäänyt toteuttamatta. Ystäväni täyttäessä vajaan kahden vuoden kuluttua 30 vuotta on aika toteuttaa viimeistään tämä kauan kytenyt unelma. (Ellemme matkakuumeen runtelemina syöksy reissuun jo aiemmin.) Koska talven tarkka säästösuunnitelma on osoittunut hyväksi, haluan jatkaa samaa myös muita investoja varten niin, että mukana on enemmän suunnitelmallisuutta ja tavoitteita kuin säästämisessä ennen tätä. Talven säästökuuri opetti kantapään kautta sen, että jos kohde on tiedossa hyvissä ajoin, kannattaa myös säästäminen aloittaa aikaisin. Näin kuukausierät eivät ole korkeita. Loogista. 

Minulla on käyttötilin rinnalla tavoitetili, mutta olisi hienoa, kun nettipankissa olisi sähköiset sukanvarret, joita voisi napata käyttöönsä tuosta noin vain ilman suuria sopimuksia ja muodollisuuksia. Sukka, jonka varteen voisi kirjoittaa "Matka Firenzeen".



kuva weheartit.com

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ruokapäivä 12.4.2013

Jos SKS:n ruokapäivä olisi ollut vasta lauantaina 13.4., olisin voinut ilokseni kertoa aloittaneeni aamuni pellavaa, porkkanaa ja aprikoosia sisältävällä minuuttipuurolla, maitokahvilla ja jälkiuunileivällä. Sitten söin iltapäivällä lahtelaisessa ravintolassa kalaa ja parsaa ihanalla kermakastikkeella sekä suklaakakkua jälkiruuaksi ja illemmalla herkuttelin vielä ystäväni leipomilla suolaisilla piirailla ja suklaalla. Eikä siinä vielä kaikki: päivän päätteeksi nautin kupin teetä ja palan suklaata.

Mutta kun ruokapäivä sattui olemaan perjantaina 12.4., oli saldo paljon arkisempi. Aloitin aamuni äidin ateljeella kahvilla, ruisleivällä ja maustamattomalla jugurtilla, johon oli heitetty muutama vattu makua tuomaan. Meillä oli työntäyteinen päivä tietokoneen äärellä äidin käsityöyrityksen historiikkia hioessamme, joten nälkä jäi toissijaiseksi flow'n  napatessa molemmat mukaansa. Puolen päivän maissa joimme kahvit ja söimme paistovalmiita pullia. Tosin äiti unohti pullat työntouhussa uuniin hieman liian pitkäksi aikaa ja siksi pullat olivat saaneet mustan pinnan, joka onneksi ei pilannut makuelämystä kokonaan. Iltapäivä vierähti nopeasti ja yhden banaanin voimalla, kunnes illansuussa söimme kanaa ja wok-vihanneksia. Ruoka oli aika tulista ja olen ylipäätään miedompien ruokien ystävä, mutta nälkää se siirsi eteenpäin. Illalla ajoin ateljeelta kotiin ja söin matkan aikana pari palaa suklaata. Kotona nappasin vielä ennen nukkumaanmenoa yhden jälkiuunileivän, jonka päällä oli juustoa ja kalkkunaleikettä. Siinä oli oma ruokapäiväni ja tämän kappaleen kirjoittamisen jälkeen seuraavan päivän parsat ja suklaakakku kuulostavat vielä paremmilta.

(Kun luin tämän uudelleen, en ihmettele enää yhtään miksi ystäväni pitävät minua niin kovin persona suklaalle.)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Turvallaan

Toisena pääsiäispäivänä liukastuin jäisellä mökkitiellä ja mahalle lentäessäni kaikki paino tärähti oikean käteni päälle. Kyllästyin talveen kertaheitolla. Käden aristaessa ja hieman turvotessakin kävin näyttämässä sitä varmuuden vuoksi lääkärillä, mutta murtumien sijaan käsi oli onneksi vain venähtänyt. Kuinka kipeä se silti onkaan! Kun liukastumisesta oli kulunut reilu viikko ja olin luopunut tukisiteestä ja homma rupesi olemaan voiton puolella, kompastuin tänä aamuna pitkiin yöhousujen lahkeisiin ja taas olin nenälläni ja ranne tärähtäneenä. Kylläpä maan vetovoima on nyt erityisen voimakas.

Vammani vuoksi vasen puoleni on valmiiksi heikompi ja vasen käsi enemmän oikean käden apuna kuin itsenäisenä toimijana, joten oikean käden venähtäessä olo on tosi kömpelö ja onneton. Onneksi tietokonetta pystyy näpyttelemään eikä käsi estä töiden tekoa.Sen sijaan pilatekselle joudun sanomaan varmaan toistaiseksi hyvästit, koska käteen sattuu heti kun sille laskee painoa ja siksi monet pilates-liikkeet jäisivät tekemättä. Aika mälsää.

Tulisipa jo kunnolla kevät ja sulat tiet. Tosin yöhousuihin kompastumiseen se ei vaikuta.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Näppärää

Muistan aina erään opiskelukaverini yliopistolta, joka kirjoitti kaikki työt vanhalla kirjoituskoneella.  Normaalia tietokonetta käyttäessäänkin hän kirjoitti pelkillä etusormilla. Kun meidän piti ryhmätöissä tuoda kaikille omat kappaleet kotona kirjoitetuista teksteistä, hän toi jokaiselle leikatun paperipalasen, jossa oli muutaman rivin teksti. Näin siksi, että hän oli kirjoittanut jokaiselle oman tekstinsä kirjoituskoneellaan ja sitten pilkkonut paperin saksilla osiin. Kaiken lisäksi hän jälkikäteen huomasi yhden lauseen epäkorrektiksi ja halusi poistaa sen, joten jokaisessa paperinpalasessa oli lauseen mittainen reikä. Hän jäi mieleeni sellaisena vanhan liiton humanistina, joka ei suotta loikkaa moderniin pyörään mukaan, vaikka tuossa tilanteessa tietokone ja tulostin kyllä tuntuivat aika näppäriltä välineiltä.

Minä innostun teknologian mahdollisuuksista helposti ja tänään sain jälleen syyn ihastella sitä, kuinka nykyaika ja teknologia voikaan olla ihmeellistä. Alun perin minun ja Helsingissä asuvan työkaverini piti tavata tänään Lahdessa työpaikkamme toimistossa. Koska kaikki käsiteltävät asiat olivat sellaisia, joista voisi neuvotella ilman fyysistä siirtymistä paikasta toiseen, päätimme ensi viikon Google-koulutusta ennakoiden tavata Googlen Hangoutin kautta. Niinpä sovittuun aikaan M:n pää ilmestyi tietokoneen ruudun kautta työpöydälleni ja työmatkani oli tänään noin viisitoista askelta, aamiaispöydästä työpöydän ääreen. Hangout on kerrassaan näppärä. Ääni ja kuva kulkevat, mutta kädet ovat vapaat kirjoittamaan, etsimään tietoa ja tekemään muistiinpanoja. Ihan kuin toinen istuisi vieressä. Ainakin melkein. Ensi viikolla Hangoutin pariin palataan koulutuksen merkeissä ja sen on tarkoitus yhdistää neljä ihmistä, jotka kaikki ovat eri kaupungeissa. Niin kätevää!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Unelmia

Uusimman Maalla-lehden pääkirjoitus kertoi haaveilusta. Siinä todettiin, että suurimmalla osalla suomalaisista haaveet ja tavoitteet liittyvät pehmeisiin arvoihin, vapaa-aikaan, perheeseen ja itsensä toteuttamiseen. Kuulemma vain joka kymmenes haaveilee varallisuudesta. Toki varallisuus auttaa toteuttamaan monia haaveita, mutta (onneksi) se ei itsessään ole ainoa tie haaveiden toteutumiselle.

Eräs tuntemani nainen oli katsellut kauan kulosaarelaista taloa ja haaveillut, että saisipa hän asua tuossa talossa. Haave toteutui ja myöhemmin hän perusti juuri tuohon taloon perheensä. Tästä on jo aikaa ja nainen sanoi minulle, että unelmat kannattaa miettiä aina tarkkaan, koska hänen olisi pitänyt haaveilla niin, että saisipa hän asua onnellisena tuossa talossa, sillä talossa vietetty aika ei kuitenkaan ollut hyvää, vaan päättyi avioeroon ja onnellisuus löytyi toisenlaisista maisemista. Nainen kertoi tämän tarinan minulle jo joitakin vuosia sitten, mutta se on jäänyt mieleeni. 

Omat unelmani liittyvät lähinnä perheeseen ja uralla etenemiseen. Että jospa jossain tuolla edessäpäin olisi vielä hyvä vakituinen työpaikka ja hyvinvoivia, iloisia lapsiakin. Aika tavallisia asioita siis, mutta myös sellaisisa, joiden saavuttaminen ei ole täysin mahdotonta - toivottavasti. Kymmenen vuotta sitten 17-vuotiaan tytön unelmat olivat paljon korkealentoisempia, mutta ehkäpä vuodet vaikuttavat myös unelmointiin, kun oppii koko ajan paremmin tuntemaan itsensä. 

Mistä sinä unelmoit?