torstai 28. kesäkuuta 2012

Heinäsirkka soittaa viuluaan

Alkuviikko on ollut kovin nihkeä. Luettelointiohjelma ei ole toiminut pariin päivään ja siksi töitä ei ole voinut jatkaa. Tilalle ei ole keksitty mitään muuta oheishommaa ja siksi minä olen ajanut aamuisin työpaikalle selaamaan nettilehtiä ja pelaamaan Miinaharavaa. Ja klikkaamaan vähän väliä luettelointiohjelman linkkiä: Joko nyt? Ei vieläkään. Illansuussa kotiin on palanut turhautunut väsynyt nainen, joka tahtoisi oikeasti tehdä jotain, saada työstä haasteita, onnistumisia ja tuloksia.

Yöllä uneen tulee monta metriä korkea heinäsirkka, jonka pää hipoo huoneen kattoa. Minä pelkään ja yritän lähteä karkuun, vaikka joku rohkaisee, että ei heinäsirkka mitään tee, on vain ja ainoastaan haisee pahalta.

Tänään kuulin, että unessa nähty heinäsirkka tarkoittaa paikasta toiseen hyppimistä ja kasvun mahdollisuuden etsimistä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mittumaari




Juhannusyö oli juuri niin kaunis kuin juhannusyön kuuluukin olla. Sitä seuranneet sadepäivät eivät haitanneet enää ollenkaan, sillä aaton me elimme postikorteissa, idyllin keskellä. Juhannukseen mahtui niin paljon perheenjäseniä ja ystäviä, että kun väsyneinä ajoimme sunnuntai-iltana hiljaisia teitä kotiin ja kohti uutta työviikkoa, iski sunnuntaihaikeus.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Tyyntyköön tuuli juhannusyöksi

Jos juhannusyönä tuulee, ei tule puolukoita sinä vuonna.
- Suomenniemi. A. Raila 1176.1939 - Malakias Montan

Jos kokko kaatua romahti jonnekin päin, niin sieltä päin sanottiin tyttöjen ensiksi menevän miehelään. Ja siis sieltä päin osattiin odottaa pitoja.
- Luumäki. Hml alakoulusem. 5571.1935

Ku mänee kaivosta kuutelemaa Jussipäivyönä, ni sitt joka kuulee avaime helinä, ni se piäsee emännäks, ja joka lapse itkuu kuuloo, se sua sitte lapse.
- Hirvensalmi. O.Hyyryläinen 30.1892 (?)

Jos millä pelillä haluaa opetella soittamaan, niin pitää ottaa se peli ja juhannusyönä yksin mennä sellaisen kosken luo, joka on vähintään 2 km:n päässä lähimmästä asumuksesta. Kun sitten istuu kosken kivelle, niin kyllä tulee opettaja.
- Kivijärvi, O. Harju 2342.1938

Näin tietää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto.
 
 ***

Minun juhannukseni on savusaunan pehmeitä löylyjä,järven rannalla roihuava kokko, Keski-Suomen valoisa kesäyö. Tunnelmaa, rakkaita, taianomaisuutta. 

Onnellista juhannusta!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Valokuvan matka

Se on kiehtova aihe minusta. Se voisi olla vaikka tällainen:

Virnistävä matruusi istuu laivan skanssissa pöydän ääressä tupakka sormissaan. Pöydällä on pulloja, joista osa on jo lähes tyhjiä. Seinällä kello näyttää seitsemää minutta yli yksi. Eletään lokakuuta 1953. Höyrylaiva on vienyt tukkilastin Hollantiin ja pitkän päivän jälkeen miehet viettävät vapaa-aikaa. Perämies ottaa hörpyn lasistaan, kuuntelee edessä istuvan matruusin pulppuavaa tarinointia, nostaa kameran silmilleen ja antaa salamavalon valaista huoneen.

Kuluu neljäkymmentäyhdeksän vuotta. Perämies ei ole ollut merillä enää vuosikymmeniin. Hänen tyttärensä löytää isänsä vanhat valokuvat, joissa albatrossit levittävät siipiään, laivoja lastataan satamassa ja merimiehet nauravat kameraan päin pelastusrenkaat kaulassaan. Tyttären käsien kautta kuvat päätyvät museon arkistoon. Niille annetaan päänumero ja ne laitetaan hyllylle laatikkoon odottamaan luettelointia muiden samanlaisten laatikoiden viereen.

Kuluu kymmenen vuotta. On vuoroni astua matkaan mukaan ja otan laatikon hyllystä, sillä se on vuorossa seuraavaksi. Kuva kerrallaan syötän tietoja arkistotietokantaan ja jokaiselle kuvalle osuu oma alanumeronsa. Käsiini osuu reunoistaan lohjennut valokuva, jossa seinäkello näyttää seitsemää minuutta yli yksi ja matruusi virnistää lasipullot edessään. Se on viisi senttimetriä korkea ja seitsemän leveä. Asiasanoiksi tulee merimiehet, vapaa-aika, miehistöt,  höyrylaivat ja kulttuuriaineiston luokituksessa sen sija on 505 vesiliikenne. Sujautan kuvan pahvitaskuun ja vien sen arkistokaappiin tarkkaan määrätylle paikalleen.

Valokuvan matka ei pääty tähän. Se saatetaan hakea vuosien päästä tutkijalle, joka tutkii merimiesten vapaa-ajan viettoa laivalla. Tai sitten sitä voi etsiä lapsenlapsenlapsi, joka tietää, että isoisoisä oli perämies. Tai sitten valokuva vain jää vuosikausiksi sille sijalleen, johon minä sen laitoin. Samaan aikaan unohduksissa ja tallessa.

Lokakuussa 1953 iltaa vietettiin niin kuin me kaikki olemme joskus iltaa viettäneet: juotiin humala, valvottiin myöhään. Seuraavana päivänä kenties päätä kivisti ja väsytti. Olisiko valokuvan matruusi arvannut, että salamavalo tallentaa jotain, jota katsellaan ja tutkitaan vielä kuudenkymmenenkin vuoden päästä?

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Juhannusviikko

Istuttiin pölyisessä katsomossa, syötiin jäätelöä ja jännitettiin. Juotiin kuohuviiniä kahtena lämpimänä kesäiltana, puhuttiin rakkaudesta, työpaikoista, vanhoista taloista, Karjalasta. Nukuttiin pitkään ja kuunneltiin miten sade ropisi peltikattoon.

Ja nyt, juhannusviikko. Juhannus on jo sanana niin kaunis ja hyvä, niin täynnä tunnelmaa, että voisin lähteä heti näiltä näppäimiltä ja tältä istumalta laiturille järven rannalle.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Erilaiset sanat

Tällä viikolla sanat ovat olleet erilaisia, monenlaisia ja ennen kaikkea merkityksellisiä.
 
Olen surrut paljon sitä, että sanotaan asioita, jotka satuttavat.

Sitten on sanottu ystävien sanoja, iloisia ja pulppuavia, ilta-auringon rentouttamia.

Ja pitkän päivän jälkeen mies kiertää yhtäkkiä kätensä ympärilleni ja sanoo sanat, jotka tekevät minut elävämmäksi kuin mikään muu: rakastan sinua koko ajan enemmän.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

*




Jos meillä on joskus lapsia, haluan opettaa heitä kunnioittamaan toisia ihmisiä ja mielipiteiden erilaisuutta. Haluan opettaa, että ilkeys ei johda mihinkään ja kaikenlaiseen sananvapauteen liittyy aina myös vastuuta. Että anteeksi pyytäminen on arvokasta eikä sen arvo häviä aikuistenkaan maailmassa. Että omia murheita on katsottava silmiin ennen kuin purkaa ne muihin ihmisiin. Että tasavertaisuus, tasa-arvo ja kohteliaisuus eivät ole sanahelinää.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Huikea juttu

Tapasin viikonloppuna ystävän, jota en ole nähnyt vuoteen. Silloin ystävän maha kasvoi, nyt kainalossa oli aurinkoinen seitsemän kuukauden ikäinen poika. Vuosi on pitkä aika, mutta silti tuntui kuin olisimme tavanneet vasta eilen.

Samana iltapäivänä vierailin toisen ystäväni luona, jossa juhlittiin hänen esikoisensa syntymäpäivää. Talo oli täynnä vilskettä ja vipinää, riemua, huiskeessa yhteen kolahtaneita pieniä päitä ja itkua ja sitten taas naurua päälle. Lasten syntymäpäivät ovat melkoinen seikkailu polvenkorkuisille. Ja tämä pieni kolmevuotias kummityttöni istui onnellisena suklaakakun äärellä ja huokaisi: "Mulla on ihanat synttärit."

Kun ajoin kotiin valoisassa kesäillassa, mietin kuinka aika on kulunut ja epävarmoista teinitytöistä on kasvanut opiskelijoita, erilaisten ammattien osaajia, vaimoja ja äitejä. Aikuisia. Ja kuinka silti niiden monien muutosten keskellä kuitenkin edelleen ollaan yhtä lailla ystäviä kuin silloin, kun ostettiin kymmenen ja kahdenkymmenen pennin karkkeja ja kulutettiin aikaa kirjaston rappusilla. Se on huikea juttu.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Salamavalon voima



Yllä oleva kuva on työkoneeni taustakuvana. Brooklynin sillan maalaajat ovat asettuneet poseeraamaan valokuvaajalle vuonna 1914. Bongasin kuvan tästä sivustosta kertovasta lehtiartikkelista. Minusta kuva on todella kaunis ja edustaa valokuvaamisen perinnettä parhaimmillaan: miljöö ja tilanne saattavat olla hyvinkin arkisia, mutta yhdessä salamavalon räpsähdyksessä saadaan taltioitua taidokkaasti arjen kauneimmat palaset. 

Mitä pidempään työskentelen museoiden valokuva-aineiston parissa, sitä enemmän minä niihin ihastun. Silmä harjaantuu huomaamaan yksityiskohtia ja katsomaan kuvan laatua ja tarkkuutta, ja arvostus puolestaan kasvaa jatkuvasti opin myötä.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Toipilas

Ihmettelen, miten yksilöllistä viisaudenhampaan poistamisesta toipuminen on. Ystäväni palasi aikoinaan hammaslääkärin vastaanotolta suoraan töihin, ja omasta leikkauksestani on jo useampi päivä, mutta haavaan sattuu edelleen, olen väsynyt ja puolikuntoinen.

- Silkkiuikku, mutisin leikkauksen jälkeen iltapäivällä lääketokkurassa nähdessäni V:n hankkiman uuden vedenkeittimen. Ilmassa on siis jotain toipumisen merkkejä kuitenkin: enää en näe sentään vesilintuja ympärilläni.

Onneksi viisaudenhampaita on vain neljä.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Valoa ja särmää seinäpinnoille



Kuten edellisessä merkinnässä kerroin, pintakäsittelyalan aikuisopiskelija teki kotiimme kylpyhuoneen kaakeleiden maalauksen lisäksi myös tapetoinnin eteiseen, olohuoneeseen ja keittiöön. Yllä on kaksi kuvaa eteisestä ennen pintojen uusimista, sillä eteinen koki suurimman muutoksen. Seesteisen värimaailman hallitsemaan kotiin haluttiin yksi erikoisempi kuviotapetilla koristeltu tila. Olin selanut jo ennen remonttia ihastellen Tapettitalon valikoimaa ja tietenkin ykkössuosikkiani Kiurujen yötä, mutta V ei kiuruista innostunut. Yhteiseksi suosikiksemme nousu Atrain ja itse asiassa se sopi kalan nimeä kantavan kotiosoitteemme kanssa mainiosti yhteen. 

Atrain taisi olla opiskelijalle liian vaikea rasti. Olin täsmentänyt, että tapetti on vanha ja siksi sitä pitäisi käsitellä varoen. Atrain vaatii kohdistuksen, joten sen leikkaaminen on tavallista yksiväristä tapettia vaikeampaa. Tyttö tapetoi kaikki muut tilat ensin ja juuri ennen Atraimen laittamista hänen kätensä kipeytyi yllättäen ja meille tuli toinen opiskelija tekemään työn loppuun. Se ei haittaa, koska eteinen tapetoitiin todella taidokkaasti ilman epävarmuutta.

V maalasi kaksi eteisen seinää liitutaulumaalilla. Pelkäsin, että musta pimentäisi eteistä liikaa, mutta onneksi niin ei käynytkään, vaan nyt aiemmin hailakassa eteistilassa on kivasti särmää ja tällä hetkellä Hermann Hessen sanat muistuttavat mitä on onnellisuus.




Olohuoneessa ja keittiössä oli jo ennestään valkoisen ja harmaan sävyisiä tapetteja, mutta ne uusittiin myös, jotta boordilla jaetut keittiön tapetit saatiin yhtenäisiksi ja yksivärisiksi. Pintakäsittelyalan opiskelijalta näiden tilojen tapetointi sujui lähes ongelmitta, vaikka meidän hankkimamme tapetointiliisteri ei tietenkään ollut sellaista mitä hän oli tottunut käyttämään. Tähän kohtaan voisin kirjoittaa syvän huokauksen (ks. edellinen blogimerkintä), mutta ennemmin keskityn olemaan tyytyväinen siitä, että tämäkin työ on nyt saatu päätökseen. Tarkoituksena on jossain vaiheessa remontoida makuuhuoneiden seinät, mutta luulen, että tämän remontin rohkaisemina olemme valmiit kokeilemaan silloin omia taitojamme.

 

Kylpyhuoneen aikamatka

Jo aiemmin keväällä kirjoitin, että kylpyhuoneremontista riittää kerrottavaa. Nyt on ollut aikaa koota tuoreessa muistissa oleva remontointikokemus raportiksi ja tässä tulee, olkaa hyvä:

Kun muutimme nykyiseen kotiimme, alusta asti tuntui siltä, että kylpyhuone vaatisi hienosäätöä. Pastellinsävyinen kukkakaakeli ja mäntypaneelikatto toivat hilpeät terveisensä suoraan 1980-luvulta ja kun koko muu asunto oli kolmenkymmenen vuoden aikana kokenut jos jonkinmoista nykyaikaistamista, tekisi sama hyvää myös kylpyhuoneelle. 






Kuvissa kylpyhuone näyttää näin jälkeenpäin melkein vielä kauheammalta kuin mitä se olikaan. Koska taloyhtiömme on juuri sitä ikäluokkaa, jossa putket eivät yleensä kestä ihan suunniteltua viittäkymmentä vuotta, vaan putkien uusiminen saattaisi iskeä paljon nopeammin kohdalle, tuntui siksi isompaan kylpyhuoneremonttiin ryhtyminen riskiltä. Kaakelimaalauksen puolesta puhui myös edullisuus ja nopeus verrattuna isompaan kaakelointityöhön. Koska kaakelimaalauksella on maine haastavana maalaustyönä, otin yhteyttä aikuisoppilaitoksen pintakäsittelyalan opettajiin edullisen oppilastyön toivossa. Pian opettaja ja opiskelija tulivat katsomaan kotiamme ja tekivät meille erilliset tarjoukset kylpyhuoneen maalauksesta ja olohuoneen, keittiön ja eteisen tapetoinnista. Tarjous oli niin edullinen, että teetimme samalla myös tapetointityön, vaikka kaakelimaalaus oli ensisijainen työ teetettäväksi. Oppilastyö on verotonta, joten sitä ei saa laittaa verotuksessa vähennyksiin, mutta edullisuus nousi sen ehdottomaksi valttikortiksi. Ainoa ongelma, jonka mekin valitettavasti koimme, on oppilastyön rooli venäläisenä rulettina: opiskelijan motivaatio, työn eteneminen ja lopputulos voivat ilmeisesti olla mitä vain. 

Kylpyhuoneen remontointi aloitettiin sillä, että kalusteet purettiin. Sen jälkeen V maalasi tummuneen paneelikaton valkoiseksi, joka raikasti koko tilaa hetkessä. Minä maalasin ovien ja ikkunan listoja valkoisiksi, koska männystä haluttiin kerralla kunnolla eroon.

Tämän jälkeen oli aika avata ovi pintakäsittelyalan aikuisopiskelijalle. Kylpyhuoneemme oli tytön viimeinen näyttötyö ennen valmistumista ja siksi odotin huomattavasti motivoituneempaa ja ammattitaitoisempaa meininkiä. Mitä vielä! Tytöllä oli jatkuvasti jotain ongelmia työvälineiden, maalien kuivumisen ynnä muun kanssa ja hän ei soittanut minulle kysyäkseen asioita, vaan teki päätöksiä itse tai antoi töiden seistä koko päivän, vaikka olin sanonut olevani työssä, jossa pystyn hyvin vastaamaan puheluihin ja tekstiviesteihin melkein milloin vain. Viideksi päiväksi arvioitu projektin kesto venyi viimein yli kahteen viikkoon. Tästä kaikesta seurasi aikamoinen luottamuksen rapistuminen ja viimein tein ovelan testin: tyttö työskenteli meillä sillä aikaa, kun me olimme töissä ja siksi hänelle oli jätetty avain sovittuun paikkaan. Kun minulla oli eräänä päivänä museolla näyttelyn avajaiset, lähdinkin kotoa vasta myöhemmin aamupäivällä enkä puhunut tytölle mitään siitä, että olisin kotona silloin, kun hän tulee meille. Olin tässä vaiheessa jo melkoisen kyllästynyt jatkuvasti muuttuviin suunnitelmiin, aikatauluihin ja työhön liittyviin ongelmiin ja siksi epäilin käyttääkö tyttö työhön edes koko sovittua aikaa. Sinä aamuna ovi aukeni hieman ennen yhdeksää työajan alkaessa normaalisti kahdeksalta ja tyttö yllättyi täysin siitä, että minä olin kotona. Minä puolestani tyrmistyin siitä, että tytöllä oli poikaystävä mukanaan! Sanoin, ettei poikaystäviä  normaalisti oteta työpaikalle mukaan, mutta tyttö sanoi pojan olevan sairaslomalla kipeän käden takia ja siksi kyllästyneen täysin kotona olemiseen. (No voi!) Minulta ei myötätuntoa tämän aikuisen miehen kyllästymiseen juuri herunut, vaan lähetin koululle palautetta siitä, että koti on henkilökohtainen tila ja siksi kotiavaimen antaminen on suuren luottamuksen osoitus eikä sitä ole tarkoitettu muiden kuin tämän opiskelijan ja opettajien käyttöön. Opettajat pahoittelivat kovasti ja sanoivat tytön käyttäytyneen vastuuttomasti. Pian tämän jälkeen tyttö ilmoitti kätensä kipeytyneen ja meille tuli toinen opiskelija tilalle, joka suoritti mukisematta keskenjääneen tapetointityön yhdessä päivässä loppuun. (Tapetoinnista kuvia ja tarinointia seuraavassa merkinnässä.)

Melkoinen farssi!



Yhteistyö opiskelijan kanssa aiheutti harmaita hiuksia paljon enemmän kuin oletin ja välillä kaduin koko projektiin ryhtymistä. Minä olin aluksi erittäin optimistinen ammattikoululaisia kohtaan, mutta V on tehnyt kaksoistutkinnon aikanaan ja hänellä oli huomattavasti realistisempi näkökulma siihen, että osa opiskelijoita on juuri tommoisia. Lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä, vaikka usko meinasi loppua monta kertaa. Kaakelimaali on edullinen ja näppärä tapa uudistaa kylpyhuone ja iloksemme huomasimme, että kylpyhuoneen haju raikastui, kun vuosien saatossa kertynyt tunkkaisuus jäi maalikerrosten alle. Kaakelimaalin kannattaa antaa kuivua ja kovettua kunnolla, joten mekin annoimme valmiin kylpyhuoneen olla vielä useamman päivän itsekseen koskemattomana ennen kuin korkkasimme uudet kylpytilat. Ja voitte uskoa, kuinka huikealta tuntuikaan laittaa pyykkikone pyörimään ja oma sauna lämpiämään yli kahden viikon kylpyhuone-evakon jälkeen.




Tarkoitus on vielä jatkaa projektia sen verran, että maalaamme saunan mustaksi ja suunnittelemme saunaan ja kylpyhuoneeseen uuden valaistuksen. Koska kylpyhuone on iso ja siinä on hyvin tilaa myös kodinhoidolle, on tarkoitus teettää joskus yhtenäinen säilytysjärjestelmä, johon saisi siivouskaapin, pyykit ja pyykinpesukoneen. Nyt kuitenkin on parasta se, että oma sauna, suihku ja pesukone ovat taas käytössä ja kylpyhuoneen matka 1980-luvulta 2010-luvulle saatiin kunnialla loppuun, vaikka kivutonta se ei todellakaan ollut.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Hampaaton

Eilen suukirurgi vei minulta yhden hampaan sijasta kaksi. Olen aika kipeä, mutta samalla huojentunut siitä, että viisaudenhampaat ovat nyt pois, mokomat turhakkeet. Loppuviikon olen sairaslomalla, hiljainen ja syön pehmeää viileää ruokaa kotona. Samalla kirjoitan värssyjä ystävien hääkarkkeihin ja matkustan kirjan kansien välissä Australiaan.

Pepina rakas, sanoo mies ja kumartuu antamaan suudelman poskelle.