perjantai 31. elokuuta 2012

Keräsin kokemuksia

Tällä viikolla olen puhunut 12-vuotiaille koulukiusaamisesta. Siitä, miten pojat huutavat ja matkivat kadulla kävelyä. Siitä, miten tytöt osaavat tähdätä ilkeytensä niin tarkasti, ettei muut sitä huomaa kuin ainoastaan itkuisista silmistä, ja silti sen kaiken edessä tuntee olevansa huono ja riittämätön ja viimein yksin ennen kuin löytää onnekseen uusia ihmisiä. Olen puhunut siitä, millaista on olla erilainen ja mennä uusiin paikkoihin tietäen jo ennalta, että siellä joku saattaa kiusata. Puhunut siitä, millainen voima kohteliaisuudella on, koska ikinä ei tiedä, kuka näistä ihmisistä tulee kymmenen vuoden päästä uudelleen vastaan ja että hänellä tai hänestä voi olla sydämessä muisto - lämmin tai arpinen. Olen miettinyt tarkkaan mitä ja miten 12-vuotiaille voi puhua ja sitten vain toivonut, että varhaisteinien mieliin jäi ajatuksia. (Oli muuten aika jännää.)

Tällä viikolla olen käynyt autiotalossa valokuvaajan, kameran, nauhurin ja autiotaloja tutkivan ihmisen kanssa. Olen astunut sisään avoimeksi jätetystä ovesta, säikähtänyt notkolla olevaa kattoa, ihastellut miten monta kaunista kaakeliuunia onkaan keskellä metsää eikä niissä ole palanut tulia yli kahteenkymmeneen vuoteen (sen sijaan jokaiseen uuniin on jätetty puut ja sytykkeet valmiiksi) ja ihastellut tapetteja, säikkynyt kolahduksia ja surrut ajan hampaan voimaa. 

Tällä viikolla olen loikannut Lappeenrannasta laivaan ja matkustanut mieheni kanssa Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin.Ihastuin kaupunkiin, jossa mennyt aika on niin vahvasti läsnä, että ensimmäistä kertaa minulle nousi kaupungissa kadulla mieleen kysymys kummitteleekohan täällä? Olen kävellyt mukulakivikaduilla, nähnyt taloja, joissa on eletty suomalaista elämää kuten Mikkelissä, Kuopiossa tai missä vain rajan tällä puolen, olen kiivennyt linnan torniin ja olen suudellut Monrepos'n kaarisillalla. Olen noussut Suomenlahdelta Saimaalle lähes 80 metriä laivalla sulku toisensa jälkeen, ylittänyt rajan ja hyräillyt kansanlauluja, katsellut miten elokuinen ilta laskeutuu ja viimein kaukana loistavat sataman valot.

Tällä viikolla olen kokenut monta hienoa elämystä. Tämän jälkeen on hyvä rauhoittua taas kotiin, kunnostaa kukkapenkki ja silittää hame, sillä maanantaina alkaa taas arki.

torstai 23. elokuuta 2012

Hyviä hetkiä

Viime päivinä olen toiminut omenahillon maistajana, lahjoittanut sotaveteraaneille rahaa, kirjoittanut menneistä vuosista. Olen huomannut, miten hyvin verkostot toimivat, olen painanut Lähetä-nappia ja olen kokenut pienen ihmeen. Olen istunut nuotion ääressä ystävien kanssa, huomannut olevani suuren luottamuksen arvoinen, pitänyt mustaa kissanpentua sylissä, joka kiepsahti kerälle ja rupesi kehräämään. 

Ensi viikolla seilaan kauniilla Saimaalla ja sitten ihan kohta olen taas vanhassa tutussa työpaikassa. Ja oikeastaan jo vähän odotan sitä.
  


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Opettajatar

Äitini käsityöateljee sijaitsee vanhassa kyläkoulussa. Hirsiseinät ovat nähneet liitutaululle raaputettuja laskuja, nurkkaan pistettyjä oppilaita, kuusijuhlan näytelmiä, aamuhartauksia, jaettuja todistuksia. Ja nyt täällä on käsityöpaja.

Joskus kuulee kysyttävän kummitteleeko täällä. Jo vain. Jos täällä istuu aivan hiljaa itsekseen, kuulee välillä askeleita. Tuliko joku? Kun kurkistaa eteiskäytävään, ei kuitenkaan ketään näy missään. "Tule kahville", huikkaa äiti silloin keittiöstä kahvkuppinsa äärestä tyhjälle käytävälle. Toisinaan joku kävelee yläkerrassa ja askeleiden kuuntelija tietää, ettei siellä ole ketään. Me puhumme koulun vanhasta opettajattaresta eikä kukaan pelkää häntä, vaikka monet meistä ovat hänet kuulleetkin. Ehkä se johtuu vanhan koulun tunnelmasta, sillä täällä on aina ollut lapsia ja heidän iloista energiaansa, joka on jäänyt, vaikka talon käyttötarkoitus on muuttunut.

"Vanha talo elää", opetti äiti minulle ja siskolleni jo lapsena, kun ihmettelimme kotimme seinien narahduksia ja pakkasen paukahteluja. Vanha talo taitaa elää myös mennyttä aikaa.

maanantai 20. elokuuta 2012

Lupa myönnetty

Viime viikolla suoritin autokoulun II-vaiheen. Täytän pian 27 vuotta, joten olen tässä asiassa hieman myöhään herännyt, mikä johtuu siitä, ettei Helsingissä tehnyt autolla mitään, mutta loikatessani akateemisen vapauden puolelta työelämään ja Kehä III:n ulkopuolelle, helpottaa auto arjen pyörittämistä aika paljon. Kanssani radalla liukasteli yhdeksän juuri täysi-ikäistynyttä nuorta, joista yksi poika kertoi, ettei uskalla ajaa talvella ollenkaan ja toinen rastatukka haukoitteli ääneen teoriatunnilla ja näpytteli kännykkäänsä. Ei sillä, teoriatunnit eivät olleet hohdokkain tapa viettää aikaa, mutta kyllä minua hieman ihmetytti, että miksi hankkia kallis ajokortti, jos ei sitten kuitenkaan aja autoa kuin kesällä kuivalla ilmalla ja että miksi täytyy osoittaa niin selkeästi, että tämä ei kiinnosta pätkääkään, kun kyse on vain muutamasta hassusta tunnista.

Teoriatunteihin kuului asennekasvatusta, jossa meille näytettiin video auto-onnettomuudessa vammautuneesta miehestä, jonka tarkoitus oli täsmentää, että rattiin ei saa tarttua juopuneena. Ei tietenkään, mutta näin liikuntavammaisena minua rupesi ärsyttämään videon mustavalkoinen sävy, jonka mukaan elämä kyllä jatkui vammautumisen jälkeen, mutta ikään kuin vain puoliteholla, koska nyt on vaikeaa ja joka päivä kaduttaa päätös ajaa humaltuneena. Valistusvideot ovat toki tarkoituksella noin mustavalkoisia ja varmaan siksi uppoavat yleisöön kuin häkä.  

Mutta nyt minulla on sitten ihan oikea ajokortti ja lupa kuluttaa neljällä kumipyörällä maanteitä aina siihen saakka, kunnes täytän 70 vuotta.

tiistai 14. elokuuta 2012

Helsinkiin ja takaisin

Olin viime viikon tuuraajana Helsingissä pienessä sisustuspuodissa. Tapasin ystäviä ja hengitin kaupunkia, jossa ehdin asua lähes seitsemän vuotta. Helsinki on kovin tuttu, tietenkin. On helppoa hypätä raitiovaunuun tietäen miten tämä kaupunki ja sen ihmiset toimivat. On helppo sopia tapaamisia ja osata vaikka silmät suljettuina kohtaamispaikalle. Ja silti...

... eräänä iltana keskustan melu ja hektisyys aiheuttivat sen verran närästystä, että päätin paeta hiljaiseen keitaaseen eli museoon. Otin suunnaksi Kiasman, mutta pääsylipun maksamisen jälkeen tajusin, että Ateneumissa olisi ollut Helene Schjerfbeckin taidetta esillä. Aluksi harmitti, kun en nyt ymmärtänyt miettiä vähän tarkemmin, sillä pidän enemmän perinteisemmästä taiteesta. Kiasma kuitenkin oli erittäin positiivinen kokemus. Kiasmassa on esillä Camou flage -näyttely, jonka teemana on nykytaiteen ja designin välinen vuoropuhelu. Näyttely on ajatuksia antava ja yllätyksellinen - enpä ole ennen nähnyt pisamaisesta tai arpisesta ihosta tehtyjä hansikkaita. Wall Streetin mielenosoitusten kylteistä tehdyn taittotuolin voisin kelpuuttaa omaan kotiinikin. Kiasmassa on myös sarjakuvan uusiin muotoihin tutustuttava Päin näköä! -näyttely, jossa oli esillä muun muassa Katja Tukiaisen taidetta, johon tutustuin viime vuonna Lahden taidemuseon näyttelyssä ja tykästyin naiviin mutta taidokkaaseen tyyliin:



Loppuviikoksi mies saapui myös Helsinkiin ja lauantaina olimme vieraina upeissa häissä Vantaankosken rannalla. Ystäväni meni naimisiin ja häät olivat tunnelmalliset, niin heidän näköisensä, ja elokuinen ilta antoi hienot puitteet suurelle juhlalle. Tutustuimme toisiimme folkloristiikan fukseina ja tässä sitä nyt oltiin: neljä maisterisnaista juhlimassa, kun yksi meistä meni naimisiin. Ajan kuluminen ei ole oikeastaan pöllömpi juttu.

Ihanaa olla kotona, huokaisin sitten sunnuntai-iltana viikon reissun jälkeen. Pihanurmi tuntui viileältä jalkojen alla, kotikaupunki humisi hiljaa ja mies painoi nenänsä niskaani.

maanantai 6. elokuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Illuusioita-blogin Kirsi-Maria haastoi minut vastaamaan kymmeneen hänen vastaamiinsa kysymykseen ja antoi lisäksi viisi uutta kysymystä. Lopuksi lähetän haasteen eteenpäin uusien kysymysten kanssa, mutta sitä ennen pohdin näitä:


1. Millainen olet kun suutut?
Jos koen kodin ulkopuolella jotain suuttumisen arvoista, en juuri tuo sitä esille. Esimerkiksi työpaikalle suutahtelut ja sammakot eivät minun matkassani päädy, mikä ehkä johtuu siitä, että lapsena minut kasvatettiin "likapyykki pestään kotona" -ajatusmalliin.Sen sijaan kotona olen suuttuessani räiskähtelevää mutta myös nopeasti laantuvaa tyyppiä: kuin ukkoskuuro, joka tulee hetkessä, jyrisee aikansa ja hetken päästä paistaa aurinko.

2. Aiotko vielä joskus tulevaisuudessa opiskella?
Kyllä. Moni ala kiinnostaisi, mutta juuri nyt haluaisin opiskella asiakirjahallintoa ja suorittaa arkistotoimen peruskurssin. Lisäksi olisi kiva täydentää omaa osaamista graafisen suunnittelun ja viestinnän saralla.


3. Suosittele jotain hyvää kirjaa, joka kannattaisi lukea.
Viimeisimpänä olen lukenut Kathryn Stockettin kirjan Piiat. Ihana kirja, joka sivistää, naurattaa ja jää pyörimään mieleen.

4. Onko sinulle tapahtunut joskus jotain “yliluonnollista”?
On tapahtunut. Ehkä se on vähän omasta ajattelutavastakin kiinni, näkeekö jotkut asiat "yliluonnollisina". Esimerkiksi itse ajattelen usein, että asioilla on tarkoitus tapahtua tietyllä tavalla ja se on omalla tavallaan ehkä yliluonnollista, kun taas joku toinen voisi ajatella samat seikat silkkoina sattumina.

5. Harrastus, jota toivot joskus harrastavasi?
Minusta on kiva kuulla, kun jotkut puhuvat siitä millaista hyvänolon tunnetta juokseminen aiheuttaa. En itse pysty juoksemaan sillälailla enkä tule koskaan pystymäänkään, mutta juokseminen olisi sellainen harrastus, jota olisi kiva harrastaa.

6. Onko sinulla jotain “merkityksetöntä erityistaitoa”?
Olen osannut jo lapsesta saakka aakkoset sujuvasti etuperin ja takaperin. Huvittavaa tässä on se, että nykyisessä työssäni museoaineiston parissa siitä on ollut oikeasti tosi paljon apua!

7. Lempikarkkisi?
Suklaa kaikissa muodoissa.

 8. Milloin ja millaisessa tilanteessa olet viimeksi itkenyt?
Lauantaina ystävieni häissä kyyneleet nousivat silmiin vihkitilaisuudessa.
 
9. Jos olisit mennyt ammattikouluun, niin mille linjalle?
Peruskoulun jälkeen lukio tuntui itsestään selvältä ja lukiossa puolestaan täsmentyi se, että haluan opiskella nimenomaan kulttuurientutkimusta yliopistossa. Koska sain opiskelupaikan heti lukion jälkeen, en oikeastaan edes ehtinyt miettimään useampia vaihtoehtoja, mitä ehkä olisi syntynyt välivuoden aikana. No, koska tuolla aiemmin kirjoitin siitä, että uskon asioiden tarkoitukseen, niin ehkä tämä oli juuri minulle varattu tie ja kiva tie se on ollutkin. Jos sen sijaan opiskelisin jotain ihan muuta, niin miettisin varmaan nyt enemmän työllistymismahdollisuuksia ja siksi opiskelisin varmaan merkonomiksi tai kiinteistönvälittäjäksi.

10. Jos voisit aikamatkailla kerran, minne menisit?
Lähtisin 1300-luvun Turkuun katsomaan sen ajan kaupunkikuvaa sekä aatelisten elämää Turun linnassa. Voisin myös matkustaa 1800-luvun Helsinkiin, kun suomalaisuusaate rupeaa pikkuhiljaa voimistumaan. Olisi kiinnostavaa myös kurkata 1918 kevään Helsinkiin tai Tampereelle, mutta se matka voisi olla varmaan aika nopea pyrähdys.

Ja sitten Kirsi-Marian kysymykset:

11. Kuka näyttelisi sinua oman elämäsi elokuvassa?
Voi, Julia Roberts olisi ihana!

12. Kenen henkilön elämäkerran haluaisit kirjoittaa? Ei haittaa, vaikka hänestä olisi sellainen jo tehtykin.
Minua kiinnostavat suomalaiset yrityshistoriat, joissa yhden pariskunnan tai perheen työstä on kasvanut suuri yritys, joka tunnetaan kaikkialla. Olisi kiinnostavaa kirjoittaa Fazerin tai Marimekon tarina, vaikka molemmista varmaan on jo kirjoitettu lukuisia kertoja.

13. Jos teettäisit autoosi oman rekisterikilven, millaisen kirjain- ja numeroyhdistelmän haluaisit siihen?
Siinä voisi olla nimikirjaimeni ja syntymäpäiväni: EMP-028.

14. Minne päin maailmaa haluaisit muuttaa, jos muuttaisit ulkomaille?
 Voisin muuttaa Islantiin tai Pohjois-Norjaan, koska minua kiehtoo arktinen ympäristö ja olen muutenkin enemmän viileän ilmaston ihmisiä. Toisaalta voisin asua myös esimerkiksi Ranskan maaseudulla länsirannikon tuntumassa tai sitten Itämeren saaristossa. Jälkimmäinen tulee jo niin lähelle, että voisin vastata muuttavani vaikka Ahvenanmaalle ja se ei ole enää ihan tämän kysymyksen mukainen. Voisin asua myös hetken jossain suurkaupungissa kuten Pariisissa ja New Yorkissa, mutta vain hetken, koska ennemmin asuisin jossain väljemmällä seudulla.

15. Miltä kesä maistuu?
Kesä maistuu mustikkamaidolta.

Haastan Mikä-Mikä-Maan Leenan. Vastaa siis edellä olevista kysymyksistä kymmeneen valitsemaasi kysymykseen ja lisäksi näihin:
  • Jos saisit auton, jonka tankillisella pääsisi kulkemaan 600 kilometrin verran, missä kaikkialla kävisit?
  • Jos saisit korillisen omenoita, miten käyttäisit ne?
  • Missä olet ja mitä teet viiden vuoden päästä?
  • Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt?
  • Jos kirjoittaisit romaanin, mikä sen nimeksi tulisi?