torstai 28. maaliskuuta 2013

Karsea tauti

Sunnuntaina sisko oli tosi kipeä, kun lähdin hänen kotoaan kohti omaa kotiani. Maanantaina minua yskitti, tiistaiaamuna yskin myös ja kun sitten huonon olon vuoksi mittasin kuumeen, se näytti pitkän matkaa yli 38 asteen. Nuorempana minulle nousi kuume herkästi ja olin voimaton heti kuumemittarin ylittäessä 37 asteen rajan. Myöhemmin flunssaa on tullut ja mennyt, mutta aina kuumeettomana. Äiti sanoo sitä aikuistumiseksi, koska häneltä kuume katosi myös flunssan yhteydestä aikuisena.

Nyt sen sijaan kuume tulikin yllättäen ja oli korkeimmillaan 39,4 astetta. Se ei laskenut edes aamuisin ja lääkkeenkin jälkeen mittari pysytteli kuumeen puolella. En muistanut miten huonokuntoiseksi kuume vetää: mitään ei jaksa, pää on raskas, hengittäminen vaivalloista, heikkous iskee kävelymatkalla sohvalta vessaan. Kun tähän lisätään vielä kova yskä, tekisi mieli pistää pää pölkylle. 

Tänään heräsin virkeänä ja huomasin kuumeen laskeneen normaalilämpöön. En vielä uskalla hurrata, koska niin karsea tauti tässä on takana, että kuume saattaa hyvinkin nousta vielä illaksi. Silti torstai on toivoa täynnä. Ja onneksi pääsiäisenä on tiedossa silkkaa rentoa yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, joten siitä nauttii takuulla hieman puolikuntoisenakin.

Aurinkoa myös teidän pääsiäiseen!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Aurinko värjäsi Helsinkiä

Helsinki oli viikonloppuna kaunis. Aurinko värjäsi lauantaina alkuillasta Esplanadin, kadut olivat paljastuneet lumen alta ja Kappelissa oli mukava, juhlaa odottava tunnelma ja ystävän miellyttävää seuraa. Askeleet veivät meidät Senaatintorin läpi Kruununhakaan ja siellä juhliin, jossa oli paljon tuttavia, laulua, charlestonia ja onnellinen päivänsankari, joka yllätettiin matkalla New Yorkiin. Sellaista onnea on ilo katsella ja sellaisessa ilonpidossa on mainiota olla mukana.

Sunnuntain ohjelmaan kuului vielä Dylan Pinkin brunssi ja iltapäiväkahvi hyvän ystävän seurassa ennen kuin matka vei keväisessä kuulaassa illassa kotiin. Siellä kotioven pielessä odotti koristeltu pajunoksa, jonka varteen oli kiinnitetty maalarinteipillä nimeni. Pieni noita asuu naapurissamme, joten palkkio on helppo toimittaa jälkikäteen perille. Näin meidänkin huusholli virvottiin tuoreeksi ja terveeksi, vaikkei isäntäväki kotona ollutkaan.

Kevättä!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Oivaltamista

Kun voisikin aloittaa jokaisen aamun näin, tuijottamalla jäätynyttä Itämerta. 

Kirjailijattaren kauniista blogista silmiin osui erityisen tarkasti tuo lause ja minä ajattelen, että niinpä. En ole vielä kyllästynyt talveen. Pakkaslumi ja aurinko saavat puolestani jatkaa voittokulkuaan vielä pääsiäisen yli. Ja jos sitten hypättäisiin loskan yli suoraan vihertäviin nurmikkoihin, niin olisipa kerrassaan täydellistä. 

Ja sitten varsinainen yllätys tässä tiettyyn aihepiiriin jämähtäneessä blogissani: työasiat ovat alkaneet pyöriä jälleen kiivaasti mielessä pienen helpottavan tauon jälkeen, jonka nykyinen työsarkani toi tullessaan. Tiedottajan pestini päättyy kesäkuun lopussa, vaikka jatkoa saattaa seurata rahoitusten varmistuessa. Kuitenkin kuluneen kevään aikana olen ymmärtänyt, että museo-, arkisto- ja kulttuuriala on juuri se, jolla haluaisin työllistyä. Selaan jälleen eri paikkakuntien työpaikkailmoituksia ja mietin koulutusvaihtoehtojakin. Kannattaisiko suorittaa arkistotyöhön paremmin pätevöittävä tutkinto? Arkistolaitoksen kautta se hoituisi helposti, mutta silti mietityttää omasta selkänahasta revittävät rahat tutkintoa varten. Vai olisiko järkevää lähteä kurssille opiskelemaan taitto-ohjelmien käyttöä? Millaiset mahdollisuudet olisi työllistyä paremmin ja mistä ne mahdollisuudet löytyisivät?

Ehkä matkustan tuijottamaan jäätynyttä Itämerta.

Parasta ja hienointa työn puolestä tänä keväänä on ollut kuitenkin oivallus siitä, että minä todella opiskelin kuusi ja puoli vuotta oikeaa alaa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kuusamon kutsu





Viime viikko vierähti Kuusamossa. Seitsemän hengen seurueen matka taittui kätevästi suurella autolla ja perillä odotti tuttaviemme kaunis kelohonkainen mökki, joka ihastutti meidät jo vuosi sitten. Ja niin ihastutti pohjoisen luontokin, jälleen kerran. Rukan huipulta avautui näkymä kauas horisonttiin ja Kuntivaaralla koko tienoo, puut, kota ja kaikki olivat piiloutuneet paksun tykkylumen alle kevättä odottamaan. Latu luisti suksen alla ja vauhdin hurmaa koettiin niin laskettelurinteessä kuin kelkkaurallakin. Illalla lihakset lämpenivät saunan lempeissä löylyissä, jonka jälkeen pöydän ääreen kokoontui naurava lautapeliseurue jos toinenkin. Edelleen pyrskähtelen itsekseni nauramaan, kun jokin reissussa lohkaistu juttu tulee mieleen. Se jos mikä lienee onnistuneen matkan merkki.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Matkalla pohjoiseen

Laukut ovat jo lähes lähtövalmiina ja pursuavat ulkoiluvarusteita, goretex-kenkiä ja legginsejä. Auton takakontista löytyy parit lumikengätkin, jotka nappasin töistä lainaan. Mukaan lastataan lisäksi lautapelejä ja erityistä hetkeä varten säästetty skumppapullo. Eilen postilaatikosta löytyi avaimet tuttavien tunnelmalliseen kelohonkamökkiin. 

Minä otan työt mukaan myös, mutta ainakin etätöiden mahdollisuus näyttää pian parhaat puolensa, kun kotitoimiston tai vanhan tehtaan uumenista löytyvän toimipisteen sijaan konetta näpyttelee takkatulen lämmössä tunturin juurella.

Ehkä käännän radiosta keskiviikkona vielä Luontoillan päälle ja fiilistelen.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ajasta

Opiskeluaikaan jokainen viikko oli erilainen. Luentoja oli muutama viikossa, mutta niiden lisäksi päiviin mahtui kirjastoa, ryhmätöitä, lounastreffejä ja paljon järjestötoimintaa. Kalenteri oli aina käden jatkeena. Kun valmistuin yliopistosta reilut kaksi vuotta sitten, työllistyin kahdeksi vuodeksi digitointihankkeisiin. Kalenteri jäi hetkessä toissijaiseksi, kun epäsäännöllinen viikkorytmi vaihtui virka-ajaksi. Maanantaista perjantaihin menin aina aamukahdeksalta töihin, jossa homma jatkui siitä mihin edellispäivänä jäätiin. Iltapäivällä neljältä tietokone pois päältä ja kotiin. Sellaisen rytmin rinnalla on tosi helppo muistaa muut menot ja tapahtumat.

Nyt työrytmi on taas uudenlainen ja muistuttaa vahvasti opiskeluaikoja. Palaverit ja työmatkat löytyvät niin Google-kalenterista kuin manuaalisestakin kalenterista, ihanan monipuolinen to do -lista muistiinpanoineen sen sijaan majailee punakantisessa vihkosessa ja tämän lisäksi minulla on kaksi kirjoitusprojektia, joita työstän viikottain eteenpäin. Kun rautoja on monta tulessa, olen jo kaksi kertaa unohtanut mennä fysioterapiaan, joka kuitenkin kohdallani on ollut aika säännöllinen juttu jo kaksikymmentäseitsemän vuotta - ehkä se siksi unohtuukin niin helposti. Kalenteri on opeteltava uudelleen. Ja laitettava kenties kännykkä muistuttamaan ensi viikon fysioterapia-ajasta.

***

Nyt on maaliskuu, ihan oikea kevätkuu. Räystäältä roikkuu painava vettä tiputteleva lumipeitto, joka humahtaa minä hetkenä hyvänsä alas ja sen jälkeen me pääsemme kotoa ulos lapion avulla. Aamuisin on valoisaa ja kun iltaisin valoa riittää kuuteen asti, on se minulla pimeän voittamisen raja. Nyt valo kajastaa vielä seitsemänkin tienoilla ja kevätpäivän tasaukseen on kaksikymmentä päivää.