tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pätkät

Miten käykin niin, että kun useamman työttömyyskuukauden jälkeen saa hyvän määräaikaisen työpaikan naapurikaupungista ja sitoutuu siihen, avautuu kaksi oman alan paikkaa kotikaupungista? Toisesta kirjoitin jo aiemmin ja sen ohittaminen ei lopulta haitannut, mutta nyt huomasin sijaisuuden, jossa pääsisi kirjoittamaan ja kerryttämään kokemusta näyttelytyöstä. Tietenkin myös tämä työ alkaisi syyskuun alusta ja kestäisi ainoastaan tammikuun loppuun eli käytännössä sille ei kannata ajatuksia sen enempää uhrata, kun nykyisessä työssäni ahkeroin kuitenkin joulukuun loppuun asti. Mutta silti. Miten näitä nyt tulla tipahtelee ja minä olen ihan kädetön niiden edessä, vaikka juuri tätä olen odottanut koko sen ajan, kun olen kaupungissa asunut. Olen niitä, jotka uskovat, että kaikella on tarkoituksensa. Ehkäpä siis minun tarkoitukseni on ajaa vielä ainakin tämä tuleva syksy töihin naapurikaupunkiin ja ensi vuodelle on tarkoitettu jotkin omat suunnitelmansa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Yksi kierros törmäilyautoilla

Työhuoneeni ikkunan alle ruvettiin rakentamaan maanantaiaamuna tivolia. Ikkunasta näkyy tavallisesti satamarakennuksia, mutta nyt sisälle katsoo vaunun kylkeen maalattu Supermies. Vaunuletkan toisella puolella on huvittelulaitteet, jotka pyörähtävät huomenna käyntiin, mutta työhuoneiden ikkunoista näkyy sille puolelle vaunuja, joissa on pieniä ovia ja ikkunoita tivolihenkilökunnan omiin tiloihin. Kun aikaisin aamulla kävelin vaunujen ohitse, teki mieli melkein hiipiä. Nukutaakohan tuolla vielä? Myöhemmin jo istuessani tietokoneen ääressä työhuoneessani näin kuinka joku kömpi vaunusta ulos aamutakki yllään.
 
Loppuviikon ajan yleensä rauhallinen satama on tulvillaan karnevaalitunnelmaa markkinakojuineen, tivoleineen, benji-hyppytorneineen. Arkistossa arki jatkuu omilla tutuilla urillaan, mutta silti työkaveri kysyi mentäisiinkö joku lounastunti ajamaan yksi kierros törmäilyautoilla.
 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Luettuja sivuja

Eilen luin loppuun Westön novelli- ja kolumnikokoelman Halkeamia : valikoituja tekstejä 1986-2011. Siinä kirjailija oli äänessä enemmän omana itsenään omia mielipiteitään esiin tuoden. Sattumalta kuuntelin tässä taannoin työni ohessa Ylen tuottaman Miten minusta tuli minä -ohjelman, jossa suosikkikirjailijani kertoi taustoistaan. Olen pitänyt aina Westön kirjoista. Niissä viehättää kieli, joka on samaan aikaan kaunista ja runollista, mutta kuitenkin hyvin mutkatonta. Tarinat ja hänen historiankäsityksensä tuntuu realistiselta, muttei unohda olla sopivassa määrin nostalginen ja romanttinen, toisinaan lähes maalauksellinen. Samaten Westön kuvaama Helsinki on juuri se samankaltainen Helsinki, johon minä ihastuin lukioaikana Joutsassa ja josta haaveilin. Luonnollisesti se Helsinki näytti arkisemman puolensa, kun siellä viimein asuin, mutta Westön kirjojen kautta matkustan yhä juuri siihen minut hurmanneeseen Helsinkiin.
 
Halkeamia-kirjan jälkeen päätin viimein täyttää aukon sivistyksessä ja tartuin Sofi Oksasen Puhdistukseen. Silti ilahduin tänään huomatessani sanomalehdestä, että Westöltä ilmestyy uusi kirja jo ensi kuussa. Miten moinen olikaan mennyt minulta ohi tähän saakka!
 
Nyt on pitkä lista luettavaa tiedossa. Harmi, että kirjat etenevät minulla niin hitaasti. Etenevät onneksi kuitenkin.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Onnea ystävälle

Lauantaina ystäväni meni naimisiin. Me tutustuimme noin yhdeksän vuotta sitten. Ystävälläni on ollut elämässä monenlaisia pahoja kolhuja ja iskuja, joista hän on noussut kerta toisensa jälkeen. Yksin vietettyjen vuosien jälkeen hän yhtäkkiä rakastui ja viime lauantaina hänestä tuli vaimo. Hääparin kasvoilla säteili sellainen määrä rakkautta ja kiitollisuutta, että huomasi kuinka nämä kaksi olivat saaneet elämältä paljon enemmän kuin ehkä olivat odottaneet. Se taitaa onnen tärkein avain ollakin: vilpitön kiitollisuus.

Blogini polkee nyt samoissa kuvioissa aika usein, sillä tälle kesälle tosiaan sattui viidet häät, joista kesän viimeiset ovat meidän omamme. Siinä on häitä jo oikein kattavasti, vaikka kivoja juhliahan ne on ja ennen kaikkea olemme iloisia siitä, että meidät halutaan mukaan juhlimaan. Ei tuulesta temmata niitä ihmisiä, joiden kanssa halutaan jakaa tärkeä päivä. 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Humua

Siihen erääseen tärkeään hetkeen ei ole enää kovin pitkä aika. Hääjuhlaa on suunniteltu ja järjestetty kauan ja huolella, mutta pian on aika laittaa homma pyörimään ihan käytännössä. Välillä jännittää niin että vatsassa tuntuu, mutta enimmäkseen on odottava tunnelma ja juhlahumukin on ruvennut nousemaan todenteolla. Sen tuntee kotona, jossa yhdessä iloitaan mukaan ilmoittautuneista vieraista ja valmiiksi saatetuista järjestelyistä ja välillä mietitään, miten iso, ihana asia tämä on. Humu tulvii sosiaalisesta mediasta, jossa äiti päivittää statusta, ystävä laittaa viestiä juhliin hankkimistaan kengistään ja toinen siitä, miten äidin status sai itkemään ilosta. Minua naurattaa ja kotona puhumme V:n kanssa miten hienolta tuntuu, kun meillä on innostunut talkootiimi ja osaavia ihmisiä apuna järjestelyissä, ja juhlakansasta puolestaan aistii jo nyt, että juhlaan ollaan tulossa odottavin ja iloisin mielin. Ehkä näistä aineksista syntyy se iloinen ja onnellinen päivä, jota on valmisteltu pitkään?

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pätkätyöläisen pähkäilyjä

Ihminen on sitten kumma otus. Olen kolme vuotta haaveillut oman alan työpaikasta nykyisessä kotikaupungissani ja lyhyestä työmatkasta. Nyt tässä jokin aika sitten sellainen viimein avautui, hain, pääsin haastatteluun ja jo sen jälkeen mietin haluanko kyseistä paikkaa sittenkään. Eilen tuli tieto, etten sitä saanut ja olin suorastaan helpottunut, ettei minun tarvinnut alkaa puntaroida mitä nyt kannattaisi tehdä.
 
Ja miksi näin? Tällä hetkellä teen arkistotutkijan tehtäviä sisältävää työsarkaa, mikä on juuri se osa-alue museotyöstä, josta pidän eniten ja joka omassa kokoelmatyön suosikkilistassani nousee valokuvien ja esineiden ohitse. Olen siis oikein tyytyväinen nykyiseen työhöni, jossa sopimus jatkuu vuoden loppuun asti. Tuo toinen työ olisi alkanut syyskuussa ja minua arvellutti kovasti irtisanoutuminen nykyisestä, joka on kuitenkin verkostona laajempi ja elinvoimaisempi ja työpaikkana sellainen, jossa mielelläni työskentelisin jatkossakin. Hakemani työn sopimus olisi kuitenkin ollut pitkä: se olisi alkanut syyskuussa ja jatkunut puolitoista vuotta. Työ olisi kuitenkin merkinnyt samalla paluuta digitointitehtäviin ja muihin käytännönläheisiin museotehtäviin, joissa tutkimuspuoli ei korostu kuten nyt ja minä kun haluaisin käyttää jo enemmän päätäni. Myös palkka oli reilusti nykyistä palkkaani pienempi. Ero oli jopa niin suuri, että on oikeasti taloudellisesti viisaampaa ajaa naapurikaupunkiin töihin. Siksi haastattelun jälkeen työ kuulosti korvissani suoraan ja ikävästi sanottuna paikalleen jämähtämiseltä eikä kielteinen päätös harmittanut minua tippaakaan, vaikka voi olla, että tästä ajatuksesta minua vielä sakotetaan työttömyydellä tämän nykyisen pätkän päättyessä.
 
Tässä taas nähtiin pätkätöiden ikävä puoli. Jos tuo kotikaupungin työ olisi alkanut tammikuussa, olisi hakupäätökseni ollut kristallinkirkas ja olisi totisesti harmittanut, jos työ olisi silti jäänyt saamatta. Mutta nyt täytyi jo etukäteen laskeskella plussia ja miinuksia, pohtia ja miettiä, mitä ihmettä tekisin, jos sieltä näytettäisiin vihreää valoa. Ja viimeistään helpottunut tunne siitä, että kuvio säilyy tänä vuonna entisellään, kertoi paljon.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lempimekkoainesta

Olen mekkojen ja hameiden suurkuluttaja. Helmat liehuvat minulla usein, useimmin kuin työnnän jalkani housunlahkeisiin. Olen jo pitkään ihastellut Desigual-merkin mekkoja ja hameita. Ne ovat vain olleet turhan kalliita lompakolleni. Sitten Zalandolla oli hyvät alennukset ja minä päätin tarttua tilaisuuteen. Eilen hain paketin ja pujahdin Desigualin mekkoon. Se on kaunis! Helman pituus juuri oikea ja yläosa istuu ylleni kuin valettu. Lempimekko heti ensi pukemalta.
 
Syksyllä taidan kotiuttaa toisen samanmerkkisen pitkillä hihoilla...





kuva zalando.fi

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viltillä

Tämä kesä on ollut hyvin juhlava ja männäviikonloppu oli ensimmäinen moneen viikkoon, kun ei ollut yhtään mitään. Paitsi etukäteen jännittänyt vihkikeskustelu sunnuntaina papin kanssa, mutta sekin osoittautui rennoksi ja hyväksi ja antoi avaimet ja rungot tärkeää hetkeä varten.
 
Mutta lauantai, oi että. Vein nurmikolle viltin ja heittäydyin sinne auringon paisteeseen Kjell Westön kirjan kanssa (Halkeamia: valikoituja tekstejä 1986-2011). Kissa säikäytti saapumalla hiljaa paikalle ja naukaisemalla korvan juurella. Sitten sekin kellahti viltille ja rupesi kehräämään. Aurinko kiersi taivaan kantta, poltti olkapäät ja vaivutti minut ja kissan suloiseen horrokseen.



kuva E

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Juhlaa ja joutenoloa

Lauantaina ystäväpariskunta meni naimisiin idyllisessä seuratalossa Espoossa. Häät olivat hyvin lämpimät ja sydämelliset, monen silmät uivat ilonkyyneleissä. Hääparista hehkui onni, mikä tarttui juhlakansaan auttamatta. Juhlassa oli paljon tuttavia monesta eri yhteydestä ja oli kiva vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, joista osaa ei ollut nähnyt moneen vuoteen - yhdellekin oli sinä aikana siunaantunut kolme lasta!

Yöllä juhlan jälkeen minä ja V ajoimme Joutsaan, koska opastin sunnuntaina Joutopäivillä kulttuuripyöräily-tapahtumassa. Kesäyön valoa riitti matkalle ja pyörähtäessämme autolla puoli kahden maissa Nelostieltä Joutsaan oli Shellin edessä pitkä jono. Niinpä, Joutopäivien juhlijat jonottivat ainoaan paikalliseen baariin. Me jätimme riennot sillä kertaa väliin ja jatkoimme matkaan ateljeen yläkertaan pedattuun petiin.

Sunnuntain kulttuuripyöräily sujui hyvin. Pyöräilijöitä oli paikalla noin 20 ja aurinko suosi tilaisuutta niinkin hyvin, että mekostani jäi rajat, joita täytynee työpäivien jälkeen yrittää tasoitella takapihalla. Sunnuntai-ilta oli yksi kesän ihanimmista. Olimme ottaneet V:n kanssa maanantain vapaaksi ja vain loikoilimme A:n ja J:n kanssa leppeässä kesäillassa ateljeen pergolassa, jazz soi hiljalleen ja ilta kääntyi vaaleaksi yöksi. Kuin olisi ollut totisemminkin lomalla! Pergolasta keinutuoleineen ja hetekoineen on tullut meidän suosikkipaikkamme. Ollessamme lapsuudenkodissamme vietämme paljon aikaa tuvassa ihan vain oleillen ja rupatellen. Ateljeen pergolassa on samaa fiilistä: se houkuttaa heittäytymään hetekalle, unohtamaan ajankulun, kääriytymään vilttiin illan viiletessä ja nauttimaan perheen seurasta.


 
kuva: sisko


torstai 4. heinäkuuta 2013

Muuan pieni poika tuli maailmaan

Juhannuksena minua ja miestäni pyydettiin pian syntyvän lapsen kummeiksi. Kutsu tuli yllätyksenä, mutta on ehdottomasti sellainen kunniatehtävä, joka otetaan ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Toissapäivänä sain tekstiviestin, jossa oli kuva pienestä pipopäisestä vauvasta ja alla teksti "Kummipoika". Puolisenttiä vajaa puolimetrinen ja hieman päälle kolmekiloinen nyytti oli syntynyt klo 12.52. Lapsesta tulee minun kolmas kummilapseni, V:n ensimmäinen ja samalla myös meidän ensimmäinen yhteinen kummilapsemme. Pidän lapsista paljon, mutta eritoten kummilapset ovat minulle heti vielä lähempänä sydäntä. Niin tämäkin, vaikka emme ole vielä edes tavanneet.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Polttarit

Perjantaina alkuillasta ovikello soi. T räppäsi valokuvan, M ja K huusivat ja ilmoittivat, että nyt on lähtö. Minä nauroin ja jopa tärisin yllätyksestä. Kun naiset tulivat sisälle, kysyin, että lähdetäänkö me siis ihan oikeasti. Kyllä! Siis äkkiä listan mukaiset tavarat passia myöten laukkuun ja menoksi.
 
Parin tunnin kuluttua saavuimme ison mökin pihaan, jossa seisoi suuri joukko ystäviäni, kaikilla ruutuliput liehuivat käsissä, tarjotillinen kuohuviinilaseja oli valmiina ja kaiuttimista pauhasi Jari Sillanpään "Liekeissä".

Perjantai-ilta vietettiin ihanan diaesityksen parissa. Jokainen ystäväni oli tehnyt yhteisistä muistoistamme dian ja minulta pääsi itku, kun esitys alkoi. Vaikka tiedän, että juuri nämä ihmiset ovat niitä, jotka oikeasti pysyvät matkassa mukana, joiden kanssa jaetaan molemmin puolin ilot, surut, naurut ja maailman parantamiset, niin silti koko polttariviikonloppu oli osoitus sellaisesta ystävyydestä, joka saa mielen hyvin kiitolliseksi.
 
Viikonloppuun sisältyi räväkkää hulluttelua torilla, herkkä perinteinen morsiussauna, kauneudenhoitoa ja hemmottelua ja illanvietto lavatansseissa, johon suunnattiin koko sakki traktorin peräkärryllä. Ystävät olivat nähneet paljon vaivaa ja rakentaneet viikonlopun, josta jää huikeita muistoja ja joka menee ehdottomasti elämäni hauskimpien bileiden kärkijoukkoon.
 
Enkä voi olla paljastamatta teille muutamaa kuvaa, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Varikkotyttö valmiina päivän koitoksiin.
 
Perinteinen morsiussauna, josta morsian poistui lemmekkäänä ja huomenlahja valmiina.
 
Lauantai-iltana saapui suurin elein strippari, joka paljastui onneksi suklaakakuksi!