torstai 31. lokakuuta 2013

Elämää ja kuolemaa merellä

Merikeskus Vellamossa järjestettiin eilen Tietoherkku-tapahtuma, jonka otsikkona oli pian koittavan pyhäinpäivän tunnelmissa "Elämää ja kuolemaa merellä". Tilaisuudessa kuultiin kolme erilaista esitelmää, joista ensimmäinen käsitteli kuolemaa laivoilla ja mereen hautaamista 1900-luvun alkupuolella ja puolenvälin tienoilla. Aihe on karu, sillä kuolemantapaukset sattuivat laivalla aina yllättäen ja ne olivat joko onnettomuuksia tai itsemurhia. Nykypäivänä vainaja pystytään kuljettamaan kotimaahan, mutta entisaikaan se oli mahdotonta ja siksi hautaus piti suorittaa merellä. Vainaja oli kääritty useimmiten purjekankaaseen, johon oli laitettu kiviä ja hiekkaa painoiksi. Kapteeni suoritti hautauksen. Tilaisuus oli usein lyhyt ja koruton eikä läsnä ollut ainuttakaan vainajan lähiomaisia tai ystäviä, ainoastaan työyhteisö. Hautapaikan sijainti merkittiin ylös. Tietoherkussa näytettiin myös vanha kaitafilmi merimiehen hautajaisista, joka oli kuvattu nelisenkymmentä vuotta sitten.
 
Toinen esitys kuultiin seurakunnalta, jonka aiheena oli mereenhautaus nykypäivänä. Esitys tosin meinasi mennä hautausinfon puolelle, mutta onneksi tilaisuudessa oli jazz-yhtye Nefer, joka kevensi tyylikkäästi tunnelmaa. Viimeinen esitys oli laivakuraattorilta, joka kuvien kanssa kertoi siitä millaista laivaelämä on tänä päivänä. Merimieskirkossa työskentelevän laivakuraattorin tehtävä on tukea merimiesten arkea ja laivakuraattoreita matkustaa joko laivoissa mukana tai sitten he työskentelevät satamissa.
 
Tietoherkku keräsi paljon yleisöä ja paljon vanhoja merimiehiä, joista osa kertoi omia muistojaan laivoilla sattuneista kuolemantapauksista. Nämä omakohtaiset muistot toivat hyvän lisämausteen tilaisuudelle, vaikka edessämme istuva vanhempi rouva sihahti tilaisuuden loppupuolella: - Jos täällä kaikki merimiehet rupeavat nyt muistelemaan, niin me ei päästä kotiin ikinä!

Opiskeluaikana merihistorian opinnot olivat suosikkini sivuaineistani. Siksi Tietoherkku oli hyvin kiinnostava kokonaisuus.
 
 
 
 
kuva weheartit.com
 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

30 asiaa

Internet kuhisee erilaisia onnellisuuteen ja tasapainoon liittyviä listauksia. Koska eilen kirjoitin kolmenkympin kriisistä, on tänään luontevaa jatkaa samalla luvulla. Eräs kaverini linkitti Facebookiin 30 asiaa, jotka kannattaa jättää tekemättä, jotta elämänlaatu kohenisi. Nämä listat painivat aina samassa sarjassa kaikenlaisten elämänhallintaoppaiden kanssa, mutta niissä piilee monta hyvää pointtia, joista varmasti jokainen löytää omansa. Siksi haluan jakaa linkin teidän kanssanne.
 
Eli oikein lempeää keskiviikkoa ja
 
 


kuva weheartit.com
 

tiistai 29. lokakuuta 2013

28

Täytin eilen 28 vuotta arkisissa maanantaitunnelmissa. Vanhenemistani juhlistettiin hieman jo viime lauantaina ja maanantaina toin työpaikan kahvipöytään suklaarasian. Kahden vuoden päästä taidan järjestää ystävilleni juhlat täyden pyöreän kunniaksi. Sen sijaan eilen keskustelimme rennosti viikon alkajaisiksi työkavereiden kanssa ikäkriisistä ja sen syistä. Kaikki keskustelijat olivat noin kolmekymppisiä ja yhdellä läheni neljäkymmentä ihan nurkan takana, joten jotain sanottavaa kriisiasiaan löytyi jokaiselta ja loppupäätelmä oli se, että kolmenkympin kriisi johtuu kahdesta seuraavasta syystä (usein jommasta kummasta):
 
1) Kolmekymppiseksi mennessä on usein tehnyt elämässä monenlaisia isoja valintoja kuten koulutus, ammatti, elämänkumppani, perheen perustaminen ja asuinpaikkakunta ja sitten ollaan tilanteessa, jossa niiden valintojen kanssa pitäisi elää. On siis kriisin aika. Toiset aloittavat pyöräilyn ja ajavat kahden vuoden kuluttua 500 kilometrin matkan, toiset oireilevat pahemmin, jättävät kaiken ja lähtevät Intiaan vapaaehtoistyöhön.
 
2) Toiset ihmiset asettavat itselleen kovia ikään sidottuja tavoitteita. 25-vuotiaana haluan olla naimisissa ja siitä enintään kahden vuoden kuluttua äiti. Ennen kolmeakymmentä täytyy olla omistusasunto ja vakituinen työpaikka. Niin, ja yksityiselämän puolella tietenkin se avioliitto ja esikoinen myös. Sitten kolmenkymmenen ikävuoden portti häämöttää eikä puoliakaan tai jopa mitään näistä ole saavutettu. On siis kriisin aika.
 
Kriisit välttää, kun ei odota elämältä mitään. Sekään ei noin sanottuna kyllä juhlalta kuulosta. Kyse ei kuitenkaan ole pessimismistä, vaan ennen kaikkea asenteesta, jossa elämän ottaa vastaan sellaisena kuin se on. Kaikkihan tavoittelevat loppupeleissä onnellisuutta ja se taas on onneksi ihan muista kuin ulkoisista seikoista kiinni.
 
Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, tässä on kuitenkin vielä kaksi vuotta aikaa...
 
 

torstai 24. lokakuuta 2013

Torstain ajatuksia muun muassa työstä

Nyt syksy on edennyt siihen pisteeseen, kun puut ovat alastomia, lehdet muuttuvat kahisevista niljaisiksi ja maa odottaa jo lunta. Aamut alkavat olla pimeitä myös meille, jotka lähdemme seitsemältä kotoa. Sade pimentää aamuja entisestään ja siksi heijastimet ja autojen turvaväli on entistä tärkeämpiä. Kun istuu päivittäin penkin ja ratin välissä kaikenlaisissa sääolosuhteissa, niiden arvon todella huomaa.
 
Mieheni tekee silloin tällöin tuurauksia samassa kaupungissa kanssani. Koska minulla on hyvä liukuva työaika, pystymme aina näiden tuurausten aikana kulkemaan töihin yhdessä. Työmatka tuntuu silloin paljon lyhyemmältä ja helpommalta. V on tarjoutunut ottamaan näitä tuurauksia vastaan vielä useammin näin loppusyksyllä, kun ajaminen käy sään ja pimeyden vuoksi raskaammaksi. Ihanan huomaavaisen ihmisen kanssa menin naimisiin!
 
Nykyinen pätkä päättyy vuoden lopussa ja jälleen täytyy alkaa selailla avoimia työpaikkailmoituksia. Nykyisessä työpaikassani on kyllä pieni jatkon mahdollisuus, mutta valitettavasti siitä kilpailee kanssani pari muutakin ihmistä, joiden määräaikaiset työsopimukset päättyvät nyt loppuvuoden aikana. Paikkoja on vain yksi, mutta siihen pyrkiviä osaavia ihmisiä useampi. Onneksi meillä on tilanteesta huolimatta hyvä henki. Sivistyneet, kohteliaat ihmiset tietävät, että pelin luonne on tämä eikä jokaisella ole jatkon mahdollisuutta resurssien vuoksi. Siksi nokkimisella, epäkohteliaisuudella tai kieroilulla ei voita yhtään mitään - onneksi.
 

tiistai 22. lokakuuta 2013

Wonderful, wonderful Copenhagen



Miks me ei olla tehty tätä jo aiemmin, huokaisi S enkä voinut olla enempää samaa mieltä. Kyse on ollut ajan, rahan ja rohkeudenkin puutteesta, mutta nyt viimein toteutui se haave, josta haaveilimme jo lukiossa kymmenen vuotta sitten. Matkustimme pitkäksi viikonlopuksi Kööpenhaminaan ja matka oli onnistunut, juuri sellainen, josta kannattikin haaveilla se kymmenen vuotta. 
 
Lokakuinen Kööpenhamina oli kaunis. Kaupungin tunnelma on iloinen ja välitön ja se sai meidät ihastumaan täysin puhumattakaan vanhoista värikkäistä taloista Nyhavnin tienoilla, monista pysähtyneistä hetkistä kahviloissa, pienen merenneidon kaipaavasta katseesta. Lomapäivämme olivat pitkiä: herätyskello soi aamuisin jo kahdeksalta, jotta ehdimme tankkaamaan itsemme hyvin Hotelli Foxin maittavalla aamiaisella ja sitten jo riensimme kaupungille. Kiersimme lukuisia putiikkeja, kävimme Tanskan Design-museossa, nautiskelimme aurinkoisesta syyspäivästä kasvitieteellisessä puutarhassa ja muistimme aina välillä piipahtaa kahvioihin. Jalat olivat koetuksella, mutta pitkä viikonloppu antoi meille niin paljon, että leijun yhä matkamme tunnelmissa. 
 
 
Kööpenhamina on ehdottomasti käymisen arvoinen ja tässä tulevat muutamat plussat ja miinukset muille matkaajille vinkiksi
 
Miinukset
 
- Hotel Fox ei ollut sellainen kuin odotimme. Yksinkertaiset ikkunat päästivät kaupungin melun tehokkaasti sisälle ja siksi ensimmäinen yö meni minun kohdallani ihan harakoille. Seuraavaksi yöksi ostin korvatulpat, joiden avulla nukuin kuin tukki. Design-hotelliksi kutsutussa Foxissa jokainen huone on eri taiteilijan suunnittelema ja sisustama. Idea on erittäin hyvä, mutta toteutuksen osalta hotelli kaipaisi jo kunnostusta. Meidän huoneemme oli nuhjuinen ja likainenkin eikä herättänyt suurta ihastusta. Sen sijaan Foxin aamiainen oli huikean hyvä, kivasti laitettu esille, maistuva ja täyttävä. Se kohotti hotellin pisteitä kertaheitolla.
- Kenkiä pitäisi ymmärtää ottaa mukaan useammat tai sitten löytää vaelluskenkien tyyppiset hyvät ja tukevat jalkineet, jotka kuitenkin olisivat myös kauniit. Kuljin kaduilla saapikkaissa, koska ajattelin niiden tukevan nilkkaa riittävästi. Näin kävikin, mutta jalat ovat poikki silti (edelleen). Tosin me kävelimme pitkiä matkoja ja jalat olisivat väsyneet varmasti minkälaisissa kengissä tahansa. Tästä huolimatta kaupungin sai parhaiten kävellen haltuun, kun pystyi tuosta noin vain poikkeamaan pikku putiikkiin tai tunnelmalliselle sisäpihalle, jonka perukoilta löytyi kiva kahvila.

Plussat

+ Kööpenhaminan tunnelmaa oli kehuttu etukäteen eikä suotta: palvelu oli kaikkialla hyvää ja ystävällistä.
+ Perjantai-iltana suuntasimme Tivoliin, joka oli laitettu Halloween-asuun. Minä ja S emme ole koskaan olleet kiinnostuneita Halloweenista, mutta Kööpenhaminan Tivolissa Halloween-somistus oli toteutettu hienosti eikä se ollut tippaakaan muovinen, amerikkalainen tai päälleliimattu. Upeassa iltavalaistuksessa kylpevä Tivoli oli aikuisellekin kävijälle taianomainen kokemus. Kaikkialla riitti katseltavaa ja ajoimme myös kierroksen vanhassa vuoristoradassa, joka täyttää ensi vuonna 100 vuotta.
+ Suosikkikahvilaksemme nousi Det Elektriske Hjorne, johon päädyimme vahingossa ja väsyneinä syömään pitkän kaupungissa vietetyn päivän jälkeen lauantai-iltana. Jämähdimme upottaville nahkasohville kynttilän valoon juomaan viiniä, keskustelemaan, nauramaan ja kuuntelemaan musiikkia useaksi tunniksi. Mainio tapa juhlistaa viimeistä iltaa Kööpenhaminassa. 

Olen iloinen, että lukiotyttöjen ajatuksissa syntynyt haave toteutui vihdoin. Pitkäaikaisen ystävän kanssa on helppo matkustaa, kun toisen tuntee oikein hyvin. Silloin voi jutella mistä vain tai yhtä hyvin istua vain hiljaa. Meillä on hyvin samanlainen maku ja olemme luonteeltamme nautiskelijoita, joten tällainen kaupunkiloma antoi kummallekin paljon ja teki samoista asioista ja kokemuksista molemmille erityisiä. Seuraavaakin matkakohdetta jo suunnittelimme ja päätimme, ettei sen toteuttamiseen mene enää kymmentä vuotta.

















tiistai 15. lokakuuta 2013

Sataman valot

Pitkä työmatka on väsyttävä silloin, kun auto ei toimi, bensa kallistuu ja erehtyy ajattelemaan, että minulla olisi viikossa kymmenen tuntia vapaa-aikaa enemmän, jos työmatkani olisi kivenheitto vain. Mutta näiden kolmen vuoden aikana työmatkaan on kummasti tottunut. Suurin kiitos siitä kuuluu Spotifylle, johon on kertynyt soittolistoja joka lähtöön: jazzia, rentoa pop-musiikkia, jytkettä, joululauluja, kesäisiä kappaleita ja uusimpana trooppisten ja afrikkalaisten rytmien lista, jolla tsemppaan itseni ajattelemaan häämatkaa sitten, kun pimeän marraskuun loska läsähtää jalkarätteinä auton tuulilasiin.
 
Vaikka kaikkeen tottuu ja työmatka on osa arjen rytmiä, ihmettelen yhä erästä seikkaa. Aikaisten aamujen tunnelma viehättää minua yhä. Nautin edelleen siitä, miten näen eri vuodenaikojen aamut, valon määrän ja maiseman muuttumisen lähtiessäni aikaisin aamulla liikkeelle. Eilen aamuna tähdet tuikkivat taivaalla astuessani kotiovesta ulos ja aurinko nousi työmatkani edetessä.
 
Ja kaunein hetki on yhä se, kun viimeisten kilometrien aikana edessä avautuu vihdoin meri. Kesäaamuina se lepää peilityynenä satamassa ja näin syksyn koittaessa tuulet nostattavat vaahtopäitä. Tai sitten on niitä aamuja kuin tänään, jolloin sumu kietoo koko sataman hämäryyteen ja sen läpi loistavat lämpiminä tuikkivat valot.
 
 
 
 
 
 
kuvat E

maanantai 14. lokakuuta 2013

Repovedellä

Eilinen sunnuntai oli lähes täydellistä rentoutumista hipova päivä, jonka ansiosta tänään heräsin jo ennen kellonsoittoa, vaikka kello pärähti soimaan normaalia aiemmin, jotta ehtisin puoli kahdeksaksi Kotkaan. Eilen tapasimme aamupäivällä ystävät Repoveden kansallispuiston Lapinsalmen portilla ja lähdimme kiertämään viiden kilometrin pituista Ketunlenkkiä. Kyseinen reitti on tosi kiva, sillä maisema ja maasto vaihtelevat paljon niin metsätyypeiltään kuin nousujenkin osalta. Reitin varrelle osuu vanhaa talousmetsää, poltettua metsää ja upeita kangasmetsiä ja korkealla kohoavia kallioita. Puolessa välissä pidimme evästauon nuotion ääressä ja sitten matka jatkui. Reitin varrelta etsimme kolme geokätköä ja tämä geokätköilyinnostus tuntuu olevan tarttuvaa tautia, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Sää suosi ja ruska leiskui upeana. Värikkäästä metsästä ei ehdi enää kovin kauan nauttia, sillä tuuli ravistaa pian lehdet maahan, joten olimme hyvään aikaan liikkeellä. Ketunlenkki sopii kaikenkuntoisille, koska vauhdin sijaan voi panostaa nautiskeluun - niin me teimme. Tämä oli ensimmäinen kertani Ketunlenkillä, mutta ymmärtääkseni nousutkin pystyy kiertämään tasaisempien polkujen kautta. Reitillä näkyikin monenlaista taivaltajaa ihan muutaman vuoden ikäisistä luonnossa liikkujista alkaen.
 
Meillä kului Ketunlenkillä aikaa tasan neljä tuntia. Ulkoilu teki tehtävänsä, sillä koko loppupäivän oli ihanan raukea olo. Lämmitimme saunan jo iltapäivällä, söimme hyvin ja katsoimme pari jaksoa Siltaa sohvannurkassa kyhjöttäen. Ei siis ihme, että uni tuli nopeasti ja oli niin rauhallista ja syvää, että akut on nyt kunnolla ladattu uutta viikkoa varten.





 
 
 
 
kuvat E 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kolea koti, lämpimät ajatukset

Viikko sitten kodin lämpöpattereista katosi vesi. Siitä asti lämpötila on ollut 17-19 astetta. Siinä pärjää hyvin, mutta villavaatteita tarvitaan ja yöksi on hyvä käpertyä untuvapeiton alle kylki kyljessä. Meillä ei pattereita porotettu aiemminkaan, mutta on ihmeellistä miten tuntuva muutos on, kun sisälämpötila laskee muutaman asteen. Eilen tuli tieto, että nykyinen tilanne jatkuu ainakin perjantaihin asti, jolloin virka-ajaksi myös vesi katkeaa. Kunhan vesi rupeaa taas virtaamaan, täytyy toivoa, että se virtaa silloin vihdoin myös pattereihin, sillä ensi viikolle on jo luvattu kylmempää säätä. Karaisemalla itseäsi vältät monet sairaudet, muistuttaa vanha koulutaulu äidin ateljeen seinällä.
 
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja sen sijaan on todennut, että jos on kylmä, niin pitää mennä vielä kylmempään. Niinpä minä lakaisin eilen kullankeltaisia vaahteranlehtiä pihalla. Mielensäpahoittajan sanoissa piilee viisaus, sillä vielä kylmemmässä oleminen kyllä auttoi hetken.
 
Silti tällä viikolla ajatukset ovat karanneet vähän vilkkaammin keskitalvella koittavaan häämatkaan ja näihin lämpimiin postikorttimaisemiin:
 
 
 
 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Puhdistus

Luin tässä taannoin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Kirja oli äärettömän hyvä, täysin maineensa veroinen. Se vei mukanaan, piti otteessaan eikä todellakaan jättänyt kylmäksi. Lukukokemuksen jälkeen näin unia, joissa piileskelin ja löydetyksi tulemisen ahdistava tunnelma oli koko ajan läsnä. Ensin ihmettelin miksi tällaiset painajaiset toistuivat, mutta sitten ymmärsin, että ne johtuivat Puhdistuksesta, jossa sama piileskelyn ja pelon tunnelma tuntui läpi tarinan. Myöhemmin katsoimme V:n kanssa kirjasta tehdyn elokuvan, joka oli vielä karmivampi. Mielikuvitus on siitä hyvä ase, että se suodattaa tekstin itselle sopiviksi mielikuviksi - tästä syystä erään tuttavani tyttären Harry Potter -lukukokemukseen kuuluvat vaaleanpunaiset ankeuttajat. Elokuva sen sijaan on jonkun toisen näkemys teoksesta ja silloin tapahtumat räiskähtävät ääninä ja kuvina eteen ilman minkäänlaista suodatinta ja minun oli pakko välillä piiloutua tyynyn taakse, vaikka tiesinkin miten tarina etenee.
 
Puhdistuksen jälkeen olen yrittänyt lukea Tuomas Kyrön kirjaa 700 grammaa. Pidän Kyrön kirjoista, mutta tällä kertaa lukeminen tuntuu tahmealta, hitaalta ja tylsältäkin. Puhdistus oli niin voimakas teos, että sen jälkeen varmaan mikä tahansa muu kirja tuntuu laimealta. On annettava aikaa, odotettava ja katseltava suosiolla sillä välin Netflixin kautta vaikka Tudorsia.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Aurinkoa, ruskaa ja kätköilyä

Kulunut syksy on hemmotellut upeilla keleillä. Tulevalle viikonlopulle luvataan jälleen aurinkoista keliä, mikä sopii laatuun oikein hyvin, sillä lähdemme ystävien kanssa sunnuntaina Repoveden kansallispuistoon. Värikäs syksy on ehkä parasta aikaa liikkua luonnossa ja siksi tämä aurinkoinen syksy on vienyt luontoon useasti.
 
Perjantaina laitoin E:lle viestin lähtisikö hän kanssani etsimään geokätköjä lauantaina. Tiedän, että E viihtyy hyvin metsäpoluilla ja kansallispuistoissa, joten ajattelin, että hän varmasti innostuisi geokätköilystäkin. Kätköjen etsiminen oli E:lle myös ihan uusi juttu kuten minullekin, sillä löytämieni kätköjen määrä on tällä hetkellä huimat kaksi. Mutta voi hitsi, miten se geokätköily koukuttaakaan. Me nuohosimme niin opastekyltin ympäristöä kuin sillan pieltäkin, ensimmäisestä bongasimme kätkön, toisesta emme ja ohi ajavat punaisiin nuttuihin pukeutuneet hirviporukat katselivat touhujamme kummastuneina. Totesimme E:n kanssa, että on tämä silti paljon fiksumman näköistä touhua kuitenkin yhdessä kuin ihan yksikseen. Pari tuntia ulkona kului kuin siivillä!
 
Geokätköily on siitä mainio laji, että kätköjä on missä tahansa. Yhtä hyvin voi lähteä kätköilemään autolla, rämpiä metsiä pitkin tai kätköillä korkokengissä kaupunkien keskustassa. Puhelimeen saatava Geocaching-sovellus kertoo myös sen onko kätkö saavutettavissa vaikkapa lastenrattaiden ja pyörätuolin kanssa mikä tekee geokätköilystä ihan kaikille sopivan lajin.
 
Juu, olen tosi innostunut.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kun voi kävellä pitkospuita pitkin

Työpäivän jälkeen mieheni oli laittanut meille eväät valmiiksi ja keksinyt, että lähdetään metsään. Aika lähellä kotiamme on pieni pitkospuilla katettu polku, jonka varrella on kota. Käymme siellä toisinaan ja sinne tie vei eilenkin. Lokakuinen alkuilta oli tyyni ja metsän ruska hyvin kaunis. Sytytimme nuotion ja paistoimme makkarat. Viileä ilma sai posket punertamaan ja kotona saunan jälkeen ei tarvinnut unta houkutella.
 
Eilen vietettiin kansainvälistä CP-päivää. Saan olla CP-vammaisena siitä onnellisessa asemassa, että pystyn kulkemaan metsässä, laskettelemaan, pyöräilemään ja keikkumaan moottorikelkan tarakalla pohjoisen kelkkareiteillä. Silti arkeen kuuluvat lääkkeet ja fysioterapia ja toisinaan ihmisten ennakkoluulotkin. CP-vamman vaikuttaessa puheeseen tuntuu siltä, että uusia ihmisiä kohdatessa täytyy joskus vakuuttaa, että hei, minä ymmärrän ja olen järkevä. Puhevika yhdistetään liian usein älylliseen vajavaisuuteen, vaikkei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. CP-päivän idea on ennakkoluulojen hälventäminen ja koska CP-vammaa esiintyy hyvin monenlaisena, riittää ennakkoluuloissa todellakin työsarkaa. 
 
CP-vamman paras puoli on ehdottomasti opettavaisuus. Kun elää sen kanssa koko elämänsä ja on joutunut välillä kompuroimaan monenlaisten vammasta johtuvien murheiden kanssa, kasvaa itsevarmaksi ja kiitolliseksi aikuiseksi. Nyt tietenkin puhun vain omasta kokemuksestani, mutta se on yksi syy, minkä vuoksi minulle ei ole (ainakaan vielä) iskenyt kertaakaan minkäänlaista ikäkriisiä, vaan ajattelen aina, etten haluaisi olla päivääkään nuorempi. Näin on juuri hyvä. Nuorempana oli hankalampaa.
 
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää parhaillaan vammaisten elämäkertoja. Jos ruudun takana on joku, jolla on oma tarina kerrottavanaan, niin klikkaa itsesi tänne!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Merirosvoja! Yar!

Petšoranmerellä öljynporausta vastustaneet Greenpeace-aktivistit ovat saamassa syytteet merirosvoudesta. Näin merellisen kulttuurin parissa työskentelevänä minusta on kiinnostavaa, että merirosvous on nykyaikana rikos, johon liitetään nostalgisia ja romanttisia käsityksiä. Merirosvoihin on liittynyt varmasti aina vapaudenhuumaa ja romantiikkaa samanlailla kuten merimiehiin, tukkilaisiin tai kulkureihin ja sehän näkyy edelleen elokuvatuotannon puolella parhaimpana esimerkkinä Pirates of the Caribbean -elokuvat purjelaivoineen. Nykyaikana uutiset merirosvoudesta eivät herätä suinkaan pelkoa, vaan enemmänkin koomisia puolia. Mielikuvat puujaloista, papukaijoista ja silmälapuista ja kuunsiltaa pitkin ääneti lipuvasta aavemaisesta purjelaivasta istuvat vahvassa, vaikkei niillä ole mitään tekemistä nykyaikaisen merirosvouden kanssa. Ei liene ihme, että Greenpeace-aktivisteja koskeva merirosvoussyyte kirvoitti oitis mediassa erilaisia humoristisia piirteitä yhtenä esimerkkeinä tänä aamuna radiosta kuulemani mainos valkokankaalle räpsähtävästä uutuuselokuvasta Pirates of the Petšoranmeri - mustan kullan kirous.
 
Ahoi ja rommia pullo!
 
 
 
kuva weheartit.com

tiistai 1. lokakuuta 2013

Suunnitelmia lokakuuksi

On lokakuun ensimmäinen, aamukuudelta mittari näyttää kahta astetta. Heitän harteilleni lämpimän liivin. Huomaan työpaikan pihassa unohtaneeni työpaikan avaimet kotiin ja siitä on turha lähteä ajamaan kuusikymmentä kilometriä takaisin kotiin avaimia hakemaan. Museo on varmaan turvallisempi kuin Suomen Pankki eikä edes työhuoneeseeni pääse ilman avainlätkää. Työt etenevät silti ja huomenna avain on takuuvarmasti mukana.
 
Miltä tämä lokakuu näyttää?
 
*odotettu matka Kööpenhaminaan
*syysretki Repoveden kansallispuistoon
*omenpiirakkaa vaniljakastikkeella
*aikaa ystävien kanssa
*28. päivä täytän 28 vuotta