Heinäsirkka soittaa viuluaan

Alkuviikko on ollut kovin nihkeä. Luettelointiohjelma ei ole toiminut pariin päivään ja siksi töitä ei ole voinut jatkaa. Tilalle ei ole keksitty mitään muuta oheishommaa ja siksi minä olen ajanut aamuisin työpaikalle selaamaan nettilehtiä ja pelaamaan Miinaharavaa. Ja klikkaamaan vähän väliä luettelointiohjelman linkkiä: Joko nyt? Ei vieläkään. Illansuussa kotiin on palanut turhautunut väsynyt nainen, joka tahtoisi oikeasti tehdä jotain, saada työstä haasteita, onnistumisia ja tuloksia.

Yöllä uneen tulee monta metriä korkea heinäsirkka, jonka pää hipoo huoneen kattoa. Minä pelkään ja yritän lähteä karkuun, vaikka joku rohkaisee, että ei heinäsirkka mitään tee, on vain ja ainoastaan haisee pahalta.

Tänään kuulin, että unessa nähty heinäsirkka tarkoittaa paikasta toiseen hyppimistä ja kasvun mahdollisuuden etsimistä.

Mittumaari

Juhannusyö oli juuri niin kaunis kuin juhannusyön kuuluukin olla. Sitä seuranneet sadepäivät eivät haitanneet enää ollenkaan, sillä aaton me elimme postikorteissa, idyllin keskellä. Juhannukseen mahtui niin paljon perheenjäseniä ja ystäviä, että kun väsyneinä ajoimme sunnuntai-iltana hiljaisia teitä kotiin ja kohti uutta työviikkoa, iski sunnuntaihaikeus.

Tyyntyköön tuuli juhannusyöksi

Jos juhannusyönä tuulee, ei tule puolukoita sinä vuonna.

- Suomenniemi. A. Raila 1176.1939 - Malakias Montan

Jos kokko kaatua romahti jonnekin päin, niin sieltä päin sanottiin tyttöjen ensiksi menevän miehelään. Ja siis sieltä päin osattiin odottaa pitoja.

- Luumäki. Hml alakoulusem. 5571.1935

Ku mänee kaivosta kuutelemaa Jussipäivyönä, ni sitt joka kuulee avaime helinä, ni se piäsee emännäks, ja joka lapse itkuu kuuloo, se sua sitte lapse.

- Hirvensalmi. O.Hyyryläinen 30.1892 (?)

Jos millä pelillä haluaa opetella soittamaan, niin pitää ottaa se peli ja juhannusyönä yksin mennä sellaisen kosken luo, joka on vähintään 2 km:n päässä lähimmästä asumuksesta. Kun sitten istuu kosken kivelle, niin kyllä tulee opettaja.

- Kivijärvi, O. Harju 2342.1938

Näin tietää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto.

 

 ***

Minun juhannukseni on savusaunan pehmeitä löylyjä,järven rannalla roihuava kokko, Keski-Suomen valoisa kesäyö. Tunnelmaa, rakkaita, taianomaisuutta. 

Onnellista juhannusta!

Valokuvan matka

Se on kiehtova aihe minusta. Se voisi olla vaikka tällainen:

Virnistävä matruusi istuu laivan skanssissa pöydän ääressä tupakka sormissaan. Pöydällä on pulloja, joista osa on jo lähes tyhjiä. Seinällä kello näyttää seitsemää minutta yli yksi. Eletään lokakuuta 1953. Höyrylaiva on vienyt tukkilastin Hollantiin ja pitkän päivän jälkeen miehet viettävät vapaa-aikaa. Perämies ottaa hörpyn lasistaan, kuuntelee edessä istuvan matruusin pulppuavaa tarinointia, nostaa kameran silmilleen ja antaa salamavalon valaista huoneen.

Kuluu neljäkymmentäyhdeksän vuotta. Perämies ei ole ollut merillä enää vuosikymmeniin. Hänen tyttärensä löytää isänsä vanhat valokuvat, joissa albatrossit levittävät siipiään, laivoja lastataan satamassa ja merimiehet nauravat kameraan päin pelastusrenkaat kaulassaan. Tyttären käsien kautta kuvat päätyvät museon arkistoon. Niille annetaan päänumero ja ne laitetaan hyllylle laatikkoon odottamaan luettelointia muiden samanlaisten laatikoiden viereen.

Kuluu kymmenen vuotta. On vuoroni astua matkaan mukaan ja otan laatikon hyllystä, sillä se on vuorossa seuraavaksi. Kuva kerrallaan syötän tietoja arkistotietokantaan ja jokaiselle kuvalle osuu oma alanumeronsa. Käsiini osuu reunoistaan lohjennut valokuva, jossa seinäkello näyttää seitsemää minuutta yli yksi ja matruusi virnistää lasipullot edessään. Se on viisi senttimetriä korkea ja seitsemän leveä. Asiasanoiksi tulee merimiehet, vapaa-aika, miehistöt,  höyrylaivat ja kulttuuriaineiston luokituksessa sen sija on 505 vesiliikenne. Sujautan kuvan pahvitaskuun ja vien sen arkistokaappiin tarkkaan määrätylle paikalleen.

Valokuvan matka ei pääty tähän. Se saatetaan hakea vuosien päästä tutkijalle, joka tutkii merimiesten vapaa-ajan viettoa laivalla. Tai sitten sitä voi etsiä lapsenlapsenlapsi, joka tietää, että isoisoisä oli perämies. Tai sitten valokuva vain jää vuosikausiksi sille sijalleen, johon minä sen laitoin. Samaan aikaan unohduksissa ja tallessa.

Lokakuussa 1953 iltaa vietettiin niin kuin me kaikki olemme joskus iltaa viettäneet: juotiin humala, valvottiin myöhään. Seuraavana päivänä kenties päätä kivisti ja väsytti. Olisiko valokuvan matruusi arvannut, että salamavalo tallentaa jotain, jota katsellaan ja tutkitaan vielä kuudenkymmenenkin vuoden päästä?