Töissä ja kotona

Opettelen käyttämään uutta työpuhelinta ja -tablettia. Jälkimmäisen käytännöllisyydestä en ole vielä vakuuttunut, mutta toivon mukaan näin tapahtuu viimeistään pian koittavalla etätyöviikolla pohjoisessa. 

On hassua tehdä töitä näin: käydä ensin palaverissa keskustassa ja palata sitten kotiin koneen ääreen. Olla tavoitettavissa jatkuvasti, tiiviissä yhteistyössä ja silti niin, että koko työryhmä on hajallaan ympäri Suomea ja näkee toisiaan noin kerran viikossa. On kuitenkin kiva päästä kokeilemaan vaihteeksi juuri tällaista työmuotoa. Joskus kaiholla kuuntelin Ylen Luontoiltaa ja mietin, että miten nuo ihmiset pystyvät olemaan mökillä saaristossa keskellä viikkoa ja soittamaan sieltä sitten lintuhavaintojaan radioon. Ehkä juuri tälla tavalla (tai sitten eläkkeellä).

Älä käy yöhön yksin

"Meri oli tyyni, se välkkyi ja kimmelsi. Rantavesi oli kirkasta kuin kristalli, levien kukinta ei ollut vielä alkanut. Tiira syöksähti veden pintaa kohti ja kääntyi sitten ylöspäin nokassaan pieni hohtava kala. Taivas oli sininen ja aivan vaalea, kaukana horisontissa näykyi rahtilaiva. Kaikki oli yksinkertaista ja avointa, ja tunsin rauhaa, jota en ollut tuntenut pitkiin aikoihin."

Luin päätökseen Kjell Westön kirjan Älä käy yöhön yksin. Ihastun Westön kirjoihin aina vain uudelleen, kirja toisensa jälkeen. Älä käy yöhön yksin ei tarvinnut edes lämmittelyä, vaan tarina vei heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien mennessään. Suosikkini Westön kirjoista on Missä kuljimme kerran, kuinkas muutenkaan, mutta kaikissa Westön kirjoissa on jokin sellainen tunnelma, mihin pääsen helposti mukaan. Se tunnelma on kuin nostalgian, romantiikan ja kaihon vyyhti ja syntyy Westön kauniista kerrontatavasta ja kyvystä luoda miljöö niin, että lukija kokee aistikkaasti mielessään Helsingin öiset kadut, keväiset ulapat ta marraskuisen hiljaisen maaseudun. Aivan kuin lukisi yhtä pitkää kaunista runoa.

Eloisaa

Aamulla oli valoisaa ja linnut lauloivat. Keväinen aurinko nousi samalla, kun lumeton tie vei töihin. Radiossa soi jazz ja mietin, että työttömänä ollessani kaipasin jopa Spotifyn tahdittamaa työmatkaa ja aikaisen aamun tunnelmaa, vaikka niin joskus sitäkin kirosin.

Tänään allekirjoitin työsopimuksen, sain työpuhelimen, perehdyin, tutustuin ja suunnittelin. Aloin hahmotella ensimmäistä artikkelia, laitoin kalenteriin ylös tulevien palaverien ja työmatkojen päivämäärät, opettelin uusien ohjelmien ja laitteiden käyttöä. Säpinää, säpinää, odotettua säpinää! Ja kun sitten tulin päivän päätyttyä kotiin, olin väsynyt mutta innoissani ja se on ehkä yksi parhaimpia fiiliksiä, joita tiedän.

Juuri nyt kevät tuntuu niin hyvältä ja eloisalta. Ja minä olen koukussa Iholla-sarjaan ja haaveilen avokkaista.

Ystävänpäivänä

"Joku poika, jota en ole ennen nähnyt, ihmetteli äsken kirjastossa, kun kirjoitin ystävänpäiväkortteja. Sitten se poistui hetkeksi ja toi hetken kuluttua minulle kortin ja ison suklaarasian."

Näin kertoi kaverini Facebookissa ja status oli ehkä ihanin aikoihin, sellainen lukuisten tykkäämisten arvoinen. Maailma on tulvillaan rakkautta ja kauneutta, kun vain katsoo ympärilleen, on avoin ja optimistinen. Näin ainakin itse uskon. 

Tämä viikko on ollut hyvä. Sain donitsilaatikon, jonka kannessa oli erityisen tärkeä ja rakas viesti. Saan viettää tänään illalla aikaa hyvän ystävän seurassa, jonka kanssa yhteisymmärrys syntyy jo pelkästä hymähdyksestäkin. Ja erityisen onnellinen olen siitä, että saatoin tänään laittaa eräälle naiselle viestin ja kiittää tärkeästä ja rakkaasta ystävyydestä, jota on kestänyt jo tasan 20 vuotta. Melkoista! Ystävän päivä on toki joka päivä, mutta on hienoa, että meillä on silti päivä, jolloin hyvän ystävyyden peruspilarit ja tärkeys muistuvat erityisen vahvasti mieleen.

Sydämellistä ystävänpäivää!

Olo kuin Idols-voittajalla

Kirjoitin viimeksi siitä, että pääsin haastatteluun paikkaan, jota oli hakenut lähes seitsemänkymmentä ihmistä. Haastattelusta jäi kiva ja rento fiilis ja myöhemmin sain puhelun, että minut valittiin työhön. Olin pudota penkiltäni! Siis kaikkien niiden joukosta? Oikeastiko? Nyt on sähköpostilla sovittu työkuvioista tarkemmin ja huomenna menen paikan päälle suunnittelemaan lisää. Edessä on siis monipuolista tiedottajan työtä elämyspedagogian parissa ja saan samalla ansioluetteloonkin hyvän merkinnän lisää. Sopimus tehdään ensin toukokuun loppuun asti ja sen jälkeen sitä jatketaan rahoitusten mukaan. 

Voi, tätä on odotettu!

Odotan, odotan, odotan

Työttömyydessä kurjinta on odottaminen. Samalla se on myös kaikkein kasvattavinta. Minua turhauttaa eniten se, että kun on luonteeltaan tekevä ja kääntää jokaisen kiven ja kannon töitä etsiessään, ei silti päätöksenteot tietenkään tapahdu yhtään sen nopeammin, vaan loppujen lopuksi täytyy kuitenkin istua aloillaan lopen tympääntyneenä sormet ristissä ja toivoa parasta. 

Kodin ulkopuolella työssä käyvät naiset ovat historian pitkässä juoksussa kovin nuori ilmiö. Siis miten ne ovat ennen malttaneet tyytyä pelkkiin kotitöihin ja lastenhoitoon? Itse teen tällä hetkellä kotitöitä ja kudon mattoa ja korvien välinen kapasiteetti suorastaan suhisee halusta päästä kunnolla käyttöön. 

Huomenna menen taas työhaastatteluun. Kyseistä paikkaa oli hakenut 68 ihmistä ja niistä raadin eteen kutsuttiin seitsemän. Se on jo itsessään aivan huikea saavutus ja jos niistä seitsemästä tulen valituksi, olo on varmaan aika sama kuin Idols-voittajalla.