Äidin korvakorut ja muita juttuja

Blogini kulkee nyt vahvasti näissä työelämän teemoissa, mutta koska siitä riittää monenlaista pohdittavaa, niin antaa mennä vain. 

Eilen löysin ilokseni artikkelikokoelman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllistymisestä. Se oli lohdullista luettavaa ja suoraviivaisesti päätelmäksi voidaan sanoa, että kun valmistumisesta oli kulunut viisi vuotta, työllistyminen oli parantunut selvästi verrattuna tilanteeseen heti valmistumisen jälkeen, ja lähes kaikki vastanneet työskentelivät tehtävissä, joissa he pystyivät käyttämään yliopistosta opittuja taitoja. Toki taas täytyy muistaa tämänhetkinen kehno taloudellinen tilanne, joka kantaa oman viheliään kortensa kekoon ja on niin synkkä aihe, joka hetkauttaa ja jonka ainakin pitäisi hetkauttaa edes ajatuksen tasolla jokaista suomalaista. Mutta ei mennä nyt siihen, vaan jos siellä ruudun toisella puolella on maistereita, jotka pohtivat samoja työllistymisen haasteita, niin täältä löytyy pdf-tiedostona Antero Puhakan ja Visa Tuomisen toimittama arkittelikokoelma toiveikkaalla otsikollaan Kunhan kuluu viisi vuotta - ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työurat.

Eilen olin jälleen työhaastattelussa. Paikka tuntui vaativalta ja mitä pidempään kuuntelin tehtävän sisältämiä vastuualueita ja palkkatiedotkin, sitä enemmän olin ihmeissäni siitä, miksi he olivat kutsuneet minut haastatteluun. Toisaalta tämän kyseisen paikan kohdalla haastatteluun pääseminen tuntui jo itsessään lottovoitolta, koska se kertoo, että hakemukseni ja ansioluetteloni perusteella minussa nähtiin potentiaalia työhön. Laitoin haastatteluun äitini vanhat korvakorut, sillä minun ikäisenään äiti ei tiennyt yhtään mitä hän tekisi työkseen ja mihin ammattiin hän suuntaisi. Oma polku kuitenkin löytyi, ja tänä vuonna äitini käsityöyritys viettää 25. juhlavuottaan ja edelleen hän löytää valtavan ilon uusien tuotteiden suunnittelemisesta ja on silmin nähden juuri itselleen oikealla alalla. Lempiesimerkkini siitä, miten asiat loksahtelevat omille paikoilleen.

Jouluun enää viikko

Jouluaattoon on viikko, työsarkaa on jäljellä viisi päivää ja ulkona on sellainen määrä lunta, että minusta vähempikin riittäisi valkean joulun tarpeisiin. Alkuvuotta ajatellen on taas heitetty monenlaisia verkkoja veteen, mutta vielä odottelen kuvioiden hahmottumista. Nyt on kuitenkin aika rauhoittua hiljalleen jouluun. Eilen leivoin pipareita ja V toi meille joulukuusen olohuoneeseen, jotta ehdimme nauttia oman kodin joulusta ennen kuin tie vie kotiseudulle joulun viettoon. 

Talvisen tuiskun, pakkasen ja pimeyden keskellä täytyy antaa teille aivan ihana blogivinkki. Siinä missä muut blogit täyttyvät joulusta, Liekovarpion blogissa eletään parhaillaan valoisia kesäöitä. Silmäni lepää ihastuttavissa kuvissa ja tunnelmoivissa teksteissä, käykää tekin kurkkaamassa!

Nojatuolimatkoja

Olen jäänyt koukkuun nettiosoitteeseen. Löysin nimittäin eräästä sisustuslehdestä mainoksen, jonka uhriksi jouduin samantien. En ole tästä firmasta kuullut aiemmin, mutta sen ansiosta päädyin matkaamaan nojatuolin uumenista Etelä-Euroopan maiden lämpöön. Selasin lomataloja pitkin poikin Välimeren rannikkoa ja huokailin haaveillen. Vähän kuin tekisi näyteikkunaostoksia.

Olemme lähdössä talvella ystäväporukalla pohjoiseen mökkeilemään ja nyt juttelimme mieheni kanssa, että jos reissu on menestys, niin miltä tuntuisikaan vuokrata porukalla talo vaikkapa Toscanasta tai Algarvesta? Tällainen nojatuolimatkustaminen on omiaan nostamaan matkakuumetta, mutta toimii toisaalta myös ihan vain nojatuolistakin käsin. Siksi täytyy laittaa linkki jakoon, koska siitä saattaisi olla iloa muillekin kuin minulle. Elämässä on hyvä olla ripaus unelmointia mausteena.

Kuvat

Tapaaminen ja muita juttuja

Ystäväni järjesti tapaamisen porukalle, joista osa ei ollut nähnyt toisiaan lähes kahdeksaan vuoteen. Sen kunniaksi oli syytä avata kuohuviinipullo, istua alas ja puhua paljon, melkein kaikesta aina 1990-luvun lopun kouluvuosista lähtien. Silloin olimme yläasteelaisia, nyt aikuisia ihmisiä ja elämä on heitellyt jokaista vähän erilailla ja eri suuntaan. Ilta jätti hyvän mielen ja on kiva, etteivät ihmiset jää menneisiin vuosiin ja korkeintaan Facebook-kavereiksi, vaan yhteys säilyy tai ainakin löytyy uudelleen, vaikka vettä on ehtinyt välissä jonkin verran virratakin.

Sitten asiasta toiseen ja kolme linkkivinkkiä:

Tämä on hauska kirjoitus tiedostamisesta ja ekologisesta elämäntavasta ja siitä, kun kaikki menee vähän överiksi. Tässä puolestaan on viisaita ajatuksia siitä, millaisia paineita ympäristö saattaa aiheuttaa ja miten tärkeää on silti seurata omaa polkuaan ja omia haaveitaan.Ja täältä löytyy tyylikkäin näkemäni nettikirppis.