sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
Pinnan alta löydettyä
Suomen merimuseossa vietettiin tiistai-iltana näyttelyn avajaisia. Vaihtuvien näyttelyjen tilaan on rakennettu kiinnostava näyttely 1700-luvulla uponneiden St. Mikaelin ja Vrow Marian hylyistä löytyneistä esineistä ja näiden purjelaivojen tarinoista. Mereen menetetyt -näyttely avaa hienosti meriarkeologian ja konservoinnin voimaa, sillä vitriineissä on esillä huikeita haaksirikossa säilyneitä ja sittemmin noin kaksisataa vuotta myöhemmin nostettuja esineitä aina erilaisista koriste- ja ylellisyystavaroista tupakkaan. Vaikuttavimmat esineet lienevät pinnan alta löytyneet hamekangas ja sukat.
Hylyistä nostetut esineet on aseteltu konteiksi naamioituihin vitriineihin ja niitä täydentää hylkyjen tarina, jota ikään kuin kirjoitetaan lokikirjan sivuille näyttelyn edetessä. 1700-luvun henkeä valoitetaan hylyistä nostettujen esineiden lisäksi muun muassa aikansa taideteoksilla, jotka on lainattu näyttelyyn hollantilaisista museoista. Tämän lisäksi kävijä voi sukeltaa 3D-lasit päässään Itämeren aaltojen alle Vrow Marian hylylle. Esineiden lisäksi näyttely muistuttaa, että laivat ja haaksirikot liittyivät tietenkin yksittäisten ihmisten kohtaloon, sillä St. Mikaelin haaksirikosta ei selvinnyt kukaan. Niinpä vitriineistä löytyvät laivakoiran pääkallo ja ihmisen pääkallo ja sääriluut. (Vitriinin kohdalla tuli väkisin mieleen, että niin, koskaan ei voi näköjään tietää mihin vielä päätyy.)
Näyttely on vaikuttava ja monipuolinen. Suosittelen ehdottomasti, mikäli tie vie Kotkaan ennen joulukuun alkua. Itse olen työskennellyt aina kokoelmien ja arkistoaineiston kanssa, joten en ole kovin hääppöinen sanomaan näyttelyistä mitään, mutta sanonpa silti: näyttelyn ainoa miinus liittyy nimittäin sen saavutettavuuteen. Tekstit ovat hieman turhan pienellä fontilla ja heikosti valaistu ja "konttivitriinit" ovat hienot ja ehdottomasti aiheeseen sopivat, mutta pyörätuolilla ei välttämättä pääse riittävän lähelle vitriiniä, jotta näkisi kunnolla mitä ne sisältävät. Lapsillakin saattaa olla vaikeuksia ylettyä kurkistamaan konttiin. Nämä huomiot ovat sinällään sääli, koska merimuseon perusnäyttelyssä saavutettavuuteen on paneuduttu tarkasti. Jos kiinnostuit lisää kulttuurin saavutettavuuteen liittyvistä seikoista, suosittelen pyörähtämään täällä.
Avajaisissa oli paljon väkeä ja kiva tunnelma. Oli kuohuviiniä, mansikoita, cocktail-paloja ja taustamusiikkina soi aiheeseen sopien Mozartin sävelmät. Ehkä avajaisten paras juttu oli se, että tapasin sattumalta vanhan työkaverini, jonka kanssa näemme kyseisen työyhteisön tapaamisissa noin kerran vuodessa. Oli ihana vaihtaa kuulumisia, lähettää terveisiä ja toivoa, että kesällä tapaamme uudelleen.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kevätti
Tästä aiheesta on tullut jokakeväinen perinne, mutta kirjoitanpa siitä taas kerran. Ilmassa on kevätväsymystä. Huomaan sen itsessäni joka vuosi juuri tässä vaiheessa, kun koko maailma on täynnä lintujen reipasta laulua, valoa ja lämpöä. Ja minä puolestani veltostun, haukottelen ja tunnen kulkevani puoliteholla. Pappani kärsi aikoinaan aivan samasta ja sanoi potevansa kevättiä. Olemme molemmat syntyneet pimeimpään vuodenaikaan, minä lokakuun lopussa ja pappa joulukuussa. Liekö siis kevään yhtäkkiä liitoksistaan repeävä kirkkaus hieman liikaa loppuvuoden lapsille? Toki pidän keväästä. Pidän aurinkoisista aikaisista aamuista, hämyisistä illoista, linnuista, ensimmäisistä jäätelöistä ja kevään tuoksusta, mutta muu kroppa ei pysy perässä, kun kevät etenee pitkin harppauksin. Kevät voisi tulla puolestani hieman hitaammin, varovaisemmin ja kevyemmin eikä rysähtää lintuineen päivineen kerralla päälle. Kevätväsymyksen lääkkeeksi neuvotaan ulkoilua, kasvispitoista ruokaa, vitamiineja ja lepohetkiä. Tämän viikon sääennustus takaa ensimmäisen ja vapun ja helatorstain pitkät viikonloput viimeisen. Loput löytyvät keittiön kaapista. Tilli puskee esiin ruukustaan ja viime viikolla syötiin ensimmäiset uudet perunat.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Kaikki maailman rahat
Siskoni haastoi minut tällaiseen pohdiskeluun: Kerro (ilman materiasyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa/asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.
Jos minulla todella olisi kaikki maailman rahat, niillä olisi velvollisuus tehdä jotain oikeasti viisasta. Mutta jos rahaa olisi niin, että sitä ei tarvitsisi laskea ja sen voisi käyttää johonkin omaan, tekisin näin:
Jos minulla todella olisi kaikki maailman rahat, niillä olisi velvollisuus tehdä jotain oikeasti viisasta. Mutta jos rahaa olisi niin, että sitä ei tarvitsisi laskea ja sen voisi käyttää johonkin omaan, tekisin näin:
1. Tämä on tosi mielikuvitukseton vastaus, mutta ihan ensimmäiseksi maksaisin asuntolainani pois ja saisin 20 neliön palan Helsinkiä kokonaan itselleni. Asunto ehti olla kotini kuusi vuotta ja nykyään siellä asuu kiva nuori tyttö ja pieni kissa.
2. Hankkisin paremman ja turvallisemman auton. Kun tosiaan rahoja ei tarvitsisi laskea, voisin kurvailla töihin reteästi joko BMW X3:lla tai Audi TT:llä. Mitä noihin automerkkeihin tulee, on kotona pyörivä katsastusmies pessyt aivoni.
3. Matkustaisin joko ihanalle paratiisisaarelle päiväntasaajan tuntumaan tai New Yorkiin, johon haluaisin vielä joskus päästä.
4. Haluaisin mummonmökin Keski-Suomesta vapaa-aikaa varten. Mökin varusteluun voisi kuulua ruutuikkunat, puuhella, kakluunit, lautalattia ja pihalla kaksi koivua, joiden väliin saisi riippumaton.
5. Viidenneksi voisin haluta kotikaupunkiimme tilan harrastuksille. Miehen aikaavievän autourheiluharrastuksen takia oma halli tai paja helpottaisi monta arkista asiaa ja minun puolestani siellä voisi olla tilaa kangaspuille. Nyt molempien lapsuudenkodeissa lojuvat vanhat kangaspuut ja toivon, että vielä joskus jommat kummat voitaisiin koota käyttöä varten. Olen kerran kutonut maton ja todennut näin käsityöläisen tyttärenä, että se on ainoa käsityön muoto, josta oikeasti pidän. Ehkä matonkutominen on käsityönä riittävän rouheeta, suurpiirteistä ja nopeasti etenevää.
Jos samaan hengenvetoon miettii toiveita ylipäätään, niin haluaisin kyllä sen työpaikan kotikaupungistani. Toisaalta on erinomaista, ettei työpaikkaa saa ainakaan rahalla, vaan ihan muilla ansioilla. Voisin myös haluta teleportin kotoa monen kaukana asuvan ystävän luokse. Teleportteja sun muita on vain Harry Potter -kirjoissa, mutta ystävyys on onneksi asia, jossa rahalla ei ole mitään tekemistä ja säilyköön sekin sellaisenaan.
Koska tehtävä oli oikeastaan aika mielenkiintoinen, haluan haastaa raha-asioiden pohtimiseen viisi erilaista bloggaajaa. Tuittunen, Unea, Olina, Veera ja Kikka, olkaa hyvä!
Fiilistelykuva täältä.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Hyvää elämää etsimässä
Ateneumin taidemuseossa ehtii vielä käydä katsomassa Carl Larssonin taideteoksia Hyvän elämän jäljillä -nimisessä näyttelyssä, joka on avoinna huhtikuun 29. päivään saakka. Olen aina pitänyt taiteilijoista, jotka ovat kuvittaneet kirjoja ja postikortteja kuten Carl Larsson, Martta Wendelin ja Rudolf Koivu. Ehkä minua kiehtoo näissä taiteilijoissa juuri se arkisten asioiden kaunis kuvaus, pohjoismaisen mielenmaiseman ja idyllin etsiminen. Näyttelyn nimi sopii Larssonin teoksiin kuin nyrkki silmään (mikä ei kyllä tässä aiheessa puolestaan sovi vertaukseksi ollenkaan). Hyvän elämän jäljillähän nämä Larssonin teokset ovat: kesäisiä hetkiä koivujen katveessa, tuoksuvia talonpoikaiskeittiöitä, harmoniaa, johon jokainen tahtoisi sukeltaa, jos maalaukseen pystyisi loikkaamaan kuten Maija Poppanen. Harmi, että näyttely päättyy jo ensi viikolla, koska viikkoa myöhemmin lähden käymään Helsingissä ja silloin olisi hyvin aikaa pyörähtää Ateneumissa. Toisaalta Kansallismuseossa on tarjolla Unelmien koti -nukkekotinäyttely, mikä vetää yhtä lailla puoleensa ja jota minun on ollut tarkoitus käydä katsomassa jo pidemmän aikaan. Nukkekotien rakentaminen on parhaimmillaan melkoista taidetta. Omat nakkisormeni eivät ikimaailmassa taipuisi sellaiseen näpertämiseen (ja hermot varmaan vielä vähemmän), mutta ehkä juuri suuren vaivannäön ja kekseliäisyyden vuoksi nukkekodit ovat niin viehättäviä.
Ah, niin ja kuvat muuten löytyivät googlettamalla, kas näin.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kenttäolosuhteita
Vesi on liian itsestäänselvä asia, nyt sen on ymmärretty. Viime viikolla työpaikassani oli koko päivän kestävä vesikatkos. Sen laajaa vaikutusta ei edes tajunnut heti: kahvihuoneessa keitettiin kahvit pullovedestä ja juotiin ne nautiskellen ennen kuin ymmärrettiin, että tosiaan, lähin vessa on puolen kilometrin päässä. Onneksi kulttuurilaitosten välinen yhteistyö avasi siellä sijaitsevan taidegallerian vessan ovet.
Vedettömästä työpäivästä selvittiin kunnialla ja nyt on sitten kodin vesikatkoksen vuoro. Muuten vettä tulee ja vessakin toimii, mutta kylpyhuone on ollut perjantaista asti remontissa eikä suihkua voi käyttää. Suihkun puutteessa on oltava luova, joten hyvien ystävien avun rinnalla on työpaikkojen suihkut ja kuntokeskuksen suihkut hyviä vaihtoehtoja. Eilen puolestaan kävimme saunantarpeisina ensimmäistä kertaa kaupungin uimahallissa ja totta puhuakseni minulle ei ole koskaan tätä ennen tullut uimahallissa ällöttävää oloa. En ole ikinä ollut millään muotoa bakteerikammoinen, mutta tämä vanha uimahalli toimi kaikessa ränsistyneisyydessään aikakoneena 1970-luvulle ja ruosteisten ja haisevien tilojen keskellä rupesi tuntumaan, että täältä tarttuu tautia, varmasti tarttuu.
Poikkeustilaa pitäisi kestää ensi viikkoon saakka, joten kyllä tämä tästä. Myöhemmin keväällä on tarkoitus vielä käsitellä sauna mustaksi, mutta silloin sentään eletään saunattomuudesta huolimatta suihkun kanssa. Jos siis omistat suihkun, nauti siitä ja kylve minunkin puolestani, kiitos.
Poikkeustilaa pitäisi kestää ensi viikkoon saakka, joten kyllä tämä tästä. Myöhemmin keväällä on tarkoitus vielä käsitellä sauna mustaksi, mutta silloin sentään eletään saunattomuudesta huolimatta suihkun kanssa. Jos siis omistat suihkun, nauti siitä ja kylve minunkin puolestani, kiitos.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Pölyä ja puuteria
Valkoinen maali tekee ihmeitä kylpyhuoneen mäntypaneelikatolle. Lisää ihmeitä on luvassa seuraavan parin viikon aikana, sillä kotia puuteroidaan ja siinä rytäkässä saa kyytiä niin vanhat 1980-luvun pastellikaakelit kuin repsottavat tapetitkin. Seinille tulee pian valkoista ja harmaata tapettia ja tiedättekö, niitä sävyjä on miljoona. Eteistilan helmeksi valittiin Tapettitalon ihanuuksista Atrain, sillä vanha perinteinen kalastusväline sopii täydellisesti kodin seinälle, jonka kadunnimessä on kala. Tulevina päivinä on luvassa siis pölyä, suojamuovia, pensseleitä, mutta sekamelskasta ärtymisen sijaan ilmassa on jopa asukkaat yllättänyttä intoa, josta kertoo alin kuva: mitä väriä valitaan sitten, kun tulee makuuhuoneiden puuterointivuoro?
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Perinteistä postia
Onnellinen lapsuus on salainen puutarha,
täynnä katoamatonta kauneutta, aamukastetta, lintujen laulua, kukkien
tuoksua, puiden huminaa, valoa ja varjoa.
- Sylvi Kekkonen -
Kirjoitin nuo sanat ystäville lähtevään pakettiin, jossa oli kortti ja punaiseen nauhaan käärittyjä pikkuruisia vaatteita vasta maailmaan tulleelle tytölle. Mietin samalla sitä surullista uutista Helsingin ydinkeskustassa asuvasta perheestä. Kunpa sielläkin olisi ollut onnellinen lapsuus, täynnä katoamatonta kauneutta. Tällä viikon vanhalla tytöllä oli onni syntyä kotiin järven rannalle, puiden huminan keskelle. Toivon koko sydämestäni, että hänen lapsuutensa olisi onnellinen, salainen puutarha.
Postia lähetin myös toiselle pienelle tytölle, jonka jokainen päivä on seikkailu. Lapsi saa siemeniä kesän istutuksia varten. Ja äidin tiedän iloitsevan siitä, että vielä lähetetään perinteistä postia.
Perjantaina sain itse postia, sillä onnetar suosi minua Juntusen naapurit -blogin arvonnassa. En ole ikinä ennen voittanut blogien arvonnoissa, vaikka olen muutamiin osallistunut, joten arpajaisvoitto oli suuri ilo ja etenkin, kun kyseessä oli yksi lempiblogeistani. Kirjeessä oli mukana teetä, suklaata ja ihanat täysin käteeni sopivat lapaset, joilla oli oma tarinansa. Oli jännittävää saada postia ihmiseltä, joka on tuttu vain blogin kautta. Sellainen tuttavuus on omanlaistaan, kun tavallaan ollaan samaan aikaan tuttuja ja ventovieraita. Kiitos Olina! Ilahdutit!
perjantai 13. huhtikuuta 2012
1,723 euroa per litra
Bensa maksaa nykyään noin 1,7 euroa litra. VolksWagen Polon tankki vetää 44 litraa, jolloin tankillinen bensaa maksaa noin 75 euroa. Tankillisella pääsee kutakuinkin 620 kilometriä, joka sisältää viiden päivän työmatkat (+ hinausmaksu, mikäli ei tajua tankata autoa ennen kuin em. kilometrimäärä on kasassa).
Joskus toivoisin, että auto kulkisi maidolla. Litrahinta olisi selkeästi edullisempi. Tästä on helppo jatkaa ajatuskenjuoksua siihen, että onko pitkässä työmatkassa mitään järkeä, kun käteen jäävästä nettopalkasta humahtaa kohtalainen osa siihen, että edes pääsee töihin. Vertailun vuoksi laskin, että viikon junaliput maksaisivat hieman reilu 50 senttiä enemmän - kiitos opiskelukortin vanhentuneen lukuvuositarran. Toki eroa syntyy, kun mukaan otetaan autovero ja liikennevakuutus, mutta auton eduksi kääntyy vapaus aikataulujen suhteen, mistä on paljon hyötyä itsenäisen työn ja liukuvan työajan kanssa.
Jos tätä koko matemaattista mylläkkää vertaa työttömyyskorvaukseen, jää työnteosta aikaansaatu tulos kaikkien menojen jälkeen onneksi plussan puolelle korkeasta 95E:n hinnasta huolimatta. Verojen nousu on koetellut jokaisen kukkaroa kuluneen talven aikana: bensa on kallistunut hurjasti, mutta diesel-auton omistamisestakaan ei nykyään ole enää suurta taloudellista hyötyä. Ruoka kallistuu. Aikakauslehtien irtonumerohinnat hipovat koko ajan lähemmäs kaksinumeroisia lukuja. Parturissa käymistä kannattaa miettiä tarkkaan - omat hiukseni kasvavat sen verran nopeasti, etten todellakaan raaski ravata parturissa niin usein kuin pää vaatisi.
Historiaa tunteva kelaa aina mielessään taaksepäin laajentaakseen näkökulmaa. Paatoksellisesti voisi siis ajatella, että joka sukupolvella on omat taistelunsa kotimaan puolesta, joten ehkä me nyt voimme kantaa kortemme kekoon oman maan hyväksi ja maksaa korkeita veroja, ettei käy niin kuin Kreikalle.
Ja on tässä ehkä jotain opettavaistakin (HS 20120402):
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Seitsemän pientä kalaa ja muita juhlallisuuksia
"Ajatella, että joku todella harrastaa tätä", tuumasin, kun pääsiäisviikonloppuna istuimme kotijärven jäällä pilkkimässä ja odotimme, odotimme, odotimme. Lopulta kalat tarttuivat ainoastaan miesten koukkuihin. Naiset istuivat kasvot auringon lämpöön päin ja niin raukeina, että nykäisyt taisivat jäädä huomaamatta.
Pääsiäinen on hyvä pyhä. Siinä on ripaus juhlallisuutta kauniisti katettuine illallispöytineen, viineineen ja kynttilöineen, mutta enimmäkseen pääsiäinen on kuitenkin silkkaa rauhaa ja läheisten seuraa ilman suuria etukäteisvalmisteluja. Pääsiäinen vain tulee, irrottaa ihmiset arjesta, ja jo pitkäperjantain iltana tuntui kuin torstain työpäivästä olisi ikuisuus.
torstai 5. huhtikuuta 2012
Pajunkissoja ja pilkkikilpailuja
Pääsiäisviikko on hujahtanut hetkessä kiirastorstaihin. Edessä on neljä vapaapäivää, mikä tuntuu ruhtinaalliselta. Suunnaksi otetaan kotiseutu ja pääsiäisen ohjelmaan kuuluu ainakin perhe, raclette, pihasauna, palju, pilkkikilpailut sekä erään ystävän tupaantulijaiset. Viimeisintä odotan varmaan eniten, sillä tapaan juhlissa monia vanhoja kavereita, joista osaa en ole nähnyt lähes kolmeen vuoteen. Kotiseutu on siitä hyvä asia, että vaikka on kuinka pieneltä paikkakunnalta lähtöisin, osalle tuttavapiiristä se on aina keskipiste, johon palataan ja jossa nähdään.
Iloa, rauhaa ja lämpöä jokaisen pääsiäiseen!
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Body balanssissa
Olen ollut alkuvuodesta asti liikuntakeskuksen asiakas. Ostin varovaisesti 10-kortin, koska ajattelin sen vastaavan sitä tiheyttä, mitä ehdin salilla edes käymään. Tässä olin aivan oikeassa, sillä kuukausimaksua en rupeaisi maksamaan edelleenkään, koska en ehtisi millään riittävän usein salille, jotta se kannattaisi. Pelkäsin myös, että into lopahtaisi alun jälkeen ja että tuntisin itseni lähinnä typeräksi trimmattujen liikunnallisten ihmisten keskellä.
Pelot osoittautuivat onneksi turhiksi, sillä olen huomannut tulleeni itsevarmemmaksi liikkumisen suhteen. Liikuntakeskuksessa käy monenlaisia liikkujoita, mutta kaikki liikkuvat itseään varten ja peilisalin ovet ovat jokaiselle avoinna. Huomaan tanssivani samalla varmuudella niin täpötäydellä zumba-tunnilla kuin puolityhjässä bodyjam-ryhmässäkin ja vaikka minulla on omat liikunnalliset esteeni, osaan soveltaa, löytää rytmin ja pysyä mukana. Sellaisen huomaaminen on mahtavaa.
Liikuntakeskus tarjoaa monenlaisia ihanan rauhallisia tunteja, joita ei varmaan muuten tulisi kokeiltua ellei kortti sitä mahdollistaisi. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa BodyBalancea. Se oli erilaista kuin mikään aiemmin kokeilemani liikuntamuoto. BodyBalancessa yhdistyvät pilates, jooga ja tai chi. Liikuntana kerrassaan ihastuttava, vaikka siihen henkisempään puoleen en ainakaan ensimmäisellä kerralla ihan päässyt mukaan, mutta ehkä ajan kanssa kuitenkin.
Liikuntakeskuksen kortin paras puoli on monipuolisuus. Liikkumaan pääsee omien aikataulujen mukaan ja tuntiohjelmassa riittää rutkasti tarjontaa. Kolmen kuukauden aikana olen tykästynyt eniten bodyjamiin, jonka teknomusiikki iskee minuun toisinaan paremmin kuin zumban lattarit. (Tämä tuli minulle ihan yllätyksenä, mutta ehkäpä tekno pistää adrenaliinin virtaamaan tehokkaammin?) Bodyjamiakin suuremmaksi suosikikseni on noussut pilates, sillä minkään muun tunnin jäljiltä oloni ei ole niin vahva kuin pilateksen jälkeen. Kun opiskeluajat vaihtuivat työelämään ja istun nykyään aina virka-aikaan tietokoneen ääressä, on liikunnasta tullut tärkeämpi osa arkea. Se antaa hyvää vastapainoa istumatyölle ja ruokkii koko kehoa ja mieltä. Olen varma, että liikuntakeskuksen kortti löytyy rahapussistani jatkossakin.
Pelot osoittautuivat onneksi turhiksi, sillä olen huomannut tulleeni itsevarmemmaksi liikkumisen suhteen. Liikuntakeskuksessa käy monenlaisia liikkujoita, mutta kaikki liikkuvat itseään varten ja peilisalin ovet ovat jokaiselle avoinna. Huomaan tanssivani samalla varmuudella niin täpötäydellä zumba-tunnilla kuin puolityhjässä bodyjam-ryhmässäkin ja vaikka minulla on omat liikunnalliset esteeni, osaan soveltaa, löytää rytmin ja pysyä mukana. Sellaisen huomaaminen on mahtavaa.
Liikuntakeskus tarjoaa monenlaisia ihanan rauhallisia tunteja, joita ei varmaan muuten tulisi kokeiltua ellei kortti sitä mahdollistaisi. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa BodyBalancea. Se oli erilaista kuin mikään aiemmin kokeilemani liikuntamuoto. BodyBalancessa yhdistyvät pilates, jooga ja tai chi. Liikuntana kerrassaan ihastuttava, vaikka siihen henkisempään puoleen en ainakaan ensimmäisellä kerralla ihan päässyt mukaan, mutta ehkä ajan kanssa kuitenkin.
Liikuntakeskuksen kortin paras puoli on monipuolisuus. Liikkumaan pääsee omien aikataulujen mukaan ja tuntiohjelmassa riittää rutkasti tarjontaa. Kolmen kuukauden aikana olen tykästynyt eniten bodyjamiin, jonka teknomusiikki iskee minuun toisinaan paremmin kuin zumban lattarit. (Tämä tuli minulle ihan yllätyksenä, mutta ehkäpä tekno pistää adrenaliinin virtaamaan tehokkaammin?) Bodyjamiakin suuremmaksi suosikikseni on noussut pilates, sillä minkään muun tunnin jäljiltä oloni ei ole niin vahva kuin pilateksen jälkeen. Kun opiskeluajat vaihtuivat työelämään ja istun nykyään aina virka-aikaan tietokoneen ääressä, on liikunnasta tullut tärkeämpi osa arkea. Se antaa hyvää vastapainoa istumatyölle ja ruokkii koko kehoa ja mieltä. Olen varma, että liikuntakeskuksen kortti löytyy rahapussistani jatkossakin.
Lopuksi vinkki liikunnan harrastajille: heiaheia.com on hauska sivusto, jossa on helppo pitää yllä omaa liikuntapäiväkirjaa. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että valehtelemattoman kuvan omasta liikkumisesta antava taulukko todella kannustaa liikkumaan. Suosittelen!
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Ensimmäinen huhtikuuta
Meidät on tänään virvottu tuoreiksi ja terveiksi. Tuoreutta on myös keittiönpöydällä vanhassa kakkuvuoassa ja eilen kaupasta tarttui mukaan lisää tuoreutta kevään etenemistä odottamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)