Sunnuntain jälkeen vielä toinenkin sunnuntai

Minulle kertyy lomaa kaksi päivää kuussa. Koska määräaikainen työsopimukseni kestää vain vuoden loppuun asti, täytyy lomat käyttää ennen sitä. Ja koska niitä lomia ei pätkätyöläiselle kerry mitenkään erityisesti, ovat lomapäivät kultaakin kalliimpia. Tänään olen lomalla. Kulunut viikonloppu oli täynnä ohjelmaa ja koska tällainen vähän vaille kolmekymppinen jo tietää, ettei iltariennoista enää toivuta ihan noin vain, ajattelin pelata varman päälle ja aloittaa viikon kevyesti.

Ja näinhän siinä kävi. Olin lauantaina S:n luona suunnittelemassa parin viikon kuluttua koittavaa Kööpenhaminan matkaa. Meillä oli Tuborgia (jotka tosin jäivät koskemattomiksi punaviinin tehdessä paremmin kauppansa), smörrebrödejä sekä punavalkoisia irtokarkkeja. Matkaoppaat saivat alleviivauksia ja huutomerkkejä. Loppuillasta lähdimme Jyväskylän yöhön tanssimaan jalat kipeiksi ja sunnuntaille S oli kattanut ihanan brunssin. Lauantain bilebändi oli mainio ja DJ soitti hyvää musiikkia ja tanssiijalat veivät, mutta silti enää ei meinaa jaksaa baari-iltoja samanlailla kuin vielä joitakin vuosia sitten. Seuraava päivä ja oikeastaan vielä sitä seuraavakin meinaa mennä väsymyksen kourissa ja kauhulla muistellaan niitä viikonloppuja, kun saattoi olla kaksi iltaa peräkkäin liikenteessä. Sunnuntaina oli kiva palata mieheni kanssa kotiin ja ajatella, että olinpa viisas ottaessani maanantain vapaaksi. 

Oli muitakin syitä maanantaivapaalle. Kävin vihdoin tekemässä passi- ja ajokorttihakemuksen uudelle sukunimelleni poliisiasemalla. Se ei meinaa työn ohessa onnistua, sillä työmatka naapurikaupunkiin vie aikaa ja poliisiasema on vain virka-aikaan auki. Onneksi muuten korttiasiat hoituvat helposti: uusi ajokortti lähetetään kotiin postissa ja passi toimitetaan noudettavaksi lähimpään R-kioskiin. Kuinka näppärää!

Vapaapäivänä join latten kahvilassa, hankin pihan runkoruusun tilalle sypressin ja nyt syyssateen kastellessa vaahteranlehtien peittämää pihaa taidan sytyttää kynttilät ja vain nauttia siitä, että kerrankin sunnuntain jälkeen koitti vielä toinen sunnuntai.

Ajatus talvesta

Tänään oli ensimmäinen aamu, kun lämpömittari näytti vaivaisia kahta lämpöastetta ja päätin kaivaa saapikkaat esiin. Tänään oli ensimmäinen aamu, kun auton ikkunaa piti raaputtaa kevyen jään alta esiin. Penkinlämmitin sen sijaan on ollut päällä jo useana aamuna. Noustessani kuudelta ylös, on vielä pimeää, mutta aurinko ehtii nousta ennen kuin kapuan auton rattiin. Siitä täytyy nauttia nyt, koska valoisia aamuja ei ole enää kauan. Kohta tullaan pisteeseen, jossa katulamput palavat jo osan työmatkasta ja sitten viimein vielä museon pihassakin.

Syksyn kirpeys ja kuulaus on hyvä. Ja on talvikin: eilen ostin tori.fi-sivuston kautta laskettelusukset, sillä ne edelliset tuhoutuivat seitsemän vuotta sitten tulipalossa eikä silloin jäljelle jäänyt kuin eri paikassa kesäsäilytyksessä olleet monot. Seitsemän vuoden aikana laskettelu ehti palata uudelleen osaksi talvea ja nyt vihdoin monojen lisäksi on taas suksetkin. Lumikin on siis hyvä.

Löydetty kätkö

Eilen illansuussa lähdimme V:n kanssa pyöräilemään raikkaaseen vesisateen jälkeiseen syysilmaan ja päätimme kokeilla geokätkön etsimistä. Olin erään blogin innoittamana ladannut puhelimeeni Geocaching-sovelluksen intron, joka näytti muutaman kätkön parin kilometrin säteellä. Hetki meni sovelluksen systeemin avautuessa aivonystyröille ja olimme jo luovuttamassa koko homman tuntuessa pelkältä ympyrän pyörimiseltä, kunnes V pysähtyi pyörällä vielä kerran sovellusta vilkaistaakseen. Siltä kohdalta pyörätietä metsään lähti pikkuinen kinttupolku. Lukitsimme polkupyörät tien laitaan ja lähdimme kurkistamaan mitä polulta löytyisi. Se vei pikkuisen puron reunalle ja sovelluksen ohjeiden mukaan olimme jo tosi lähellä. Niinpä kuljimme hetken aikaan puron reunalla, kurkistelimme saniaisten alle ja puiden juurille - kätkön pitäisi olla jossain ihan lähellä. Ymmärsin katsoa sovelluksesta vinkin, jossa luki ainoastaan "kanto". Kiertelimme puron reunalla olevia kantoa ja sitten yhtäkkiä erään kannon juurelta löytyi kaarnapalasen alle piilotettu purkki! Teimme merkinnän purkista löytyneeseen vihkoseen ja olimme innoissamme kuin pienet lapset! Tämän jälkeen viilenevä ilta ajoi meidät kotiin, mutta päätimme ottaa geokätköilyn osaksi pyöräretkiä jatkossakin, sillä se toi hauskaa jännitystä ja lisää aktiivisuutta ulkoiluun. Melkoista aarteenetsintää!

 

Innostuitko? Lue lisää täältä!

Geokätköilyn kansainvälinen sivusto, klik!

Suomalainen geokätköilysivusto, klik!

 

Oi syksy

Mereltä puhaltaa navakka tuuli ja sade vihmoo satamaa. Hiukset hulmuavat silmille, kun kuljen tuulessa ja sateessa aamunhämärissä sataman poikki kohti museota. Tällaisella kelillä ei osaa kuvitellakaan samaan maisemaan kirkkaita kesäaamuja, kun lokit liitelevät kirkuen taivaalla ja meri on rasvatyyni. Mietin, että minä sentään saan istua työpäivän sisätiloissa tietokoneen ääressä, mutta toisin on muilla satamissa työskentelevillä ja siis niissä satamissa, joissa yhä lastataan laivoja. Ahtaajat vetävät haalareita niskaan ja osalle suojaa tarjoaa lukki tai nosturi, mutta loput työskentelevät armottomasti sään piekseminä. Helsingin satamien dokumentointiprojekti viiden vuoden takaa oli juuri sitä. Museologian opiskelijatytöt seisoivat kameroineen sateessa ja tuulessa lokakuisessa satamassa seuraamassa koko päivän ajan ahtaajien töitä eikä milloinkaan hernekeitto ole maistunut niin hyvältä kuin sinä päivänä Länsisataman työpaikkaruokalassa.

 

Tänä aamuna on hämärämpää kuin vielä kertaakaan kesän jälkeen. Syksy on minun vuodenaikani ja nautin hämärästä, ruskasta ja siitä miten syksy on omalla tavallaan ja tunnelmallaan lempeä ja kodikas ajanjakso. Näin sadepäivinäkin.

Kummitädiksi

Lauantaina ystäväpariskunnan pikkuinen poika sai kastejuhlassa nimen ja minun oli ilo ryhtyä mieheni kanssa pojan kummeiksi. Kastejuhla oli kaunis ja sai herkistymään. Sen jälkeen syksyinen kuulaan aurinkoinen iltapäivä kääntyi kynttilöin valaistuksi lämminhenkiseksi illaksi, jonka vietimme yhdessä pojan vanhempien ja muiden ystävien seurassa. Iloinen ja onnellinen lauantai!

 

Kummitädiksi pääseminen on aina suuri kunnia, sillä on selvää, että vanhemmat miettivät tehtävään sopivia ihmisiä tarkkaan ennen kuin pyyntö esitetään. Minulla on nyt kolme kummilasta: pian 13 vuotta täyttävä nuori mies, touhukas 4-vuotias tyttö ja uusimpana tulokkaana tämä pikkuinen vasta kahden kuukauden ikäinen poika. Kerrassaan ihana trio!

"Kymmenen vuotta odotettu kirje vihdoin saapuu lintujen mukana..."

Kirjoitan hyvin vähän Facebookiin ja blogiin suoraan työhön liittyviä asioita. Olen näissä asioissa tosi tarkka, koska minusta työntekijää sitoo automaattisesti vaitiolovelvollisuus eikä työpaikan seinien sisällä tapahtuvat asiat kuulu ihan noin vain statuspäivityksiin olipa kyse sitten työtehtävistä, kahvihuonekeskusteluista tai mistä vain. Nyt kuitenkin haluan raottaa hieman työarkeani, sillä tein erään arkistopuolen asiakaspalvelutyön, joka meni oman apulaistutkijan urani huippuhetkiin kertaheitolla.

Eräs ihminen oli lahjoittanut toiseen museoon arkistomateriaalia. Lahjoituksen yhteydessä hän oli toivonut tietoa kuinka aineiston käy. Aineisto oli kuitenkin kulkeutunut toisesta museosta meidän museomme arkistoon, johon se sopi aiheeltaan paremmin. Se oli matkannut muutossa toiselle paikkakunnalle, jäänyt luetteloimattomien materiaalien joukkoon ja sillä välin aikaa oli kulunut lähes kymmenen vuotta. Eilen aineisto päätyi käsiini ja rupesin luetteloimaan sitä. Kysyin neuvoa, mitä tehdään, kun ihminen on tosiaan toivonut tietoa lahjoituksen kohtalosta, mutta aikaa on kulunut lähes hävettävän kautta. Esimieheni neuvoi minua kirjoittamaan lahjoittajalle kirjeen. Niinpä tarkastin yhteystiedot, sillä lahjoittajalla oli ikää jo lahjoitushetkellä melko paljon, mutta osoitetiedot tärppäsivät ja tänään hänelle lähti allekirjoittamani kirje, jossa kerron miten vuosia sitten tehdylle lahjoitukselle kävi. Toivon kovasti, että kirje ilahduttaa vanhusta, jolle lahjoitus on kuitenkin ollut tärkeä henkilökohtaisella tasolla.

 

Nämä ovat meidän alamme pieniä ruohonjuuritason juttuja, mutta jotenkin äärettömän kauniita esimerkkejä siitä, millaisia taipaleita yksittäiset esineet saattavat matkata.

Rusahdus

Lapaluiden välissä on kohta, joka vihottelee aina silloin tällöin. Viimeksi se meni jumiin hääpäivän aattona. Tänään jumitus oli ainakin kaksinkertainen. Olin lähdössä töihin, aamu oli tavallinen kuten aina, mutta harjatessani hiuksia kuului selästä rusahdus ja hetkessä koko yläselkä paukahti lukkoon. Jumi on aina samassa kohdassa lapaluiden välissä hieman enemmän vasemmalla puolella. Se saattaa olla pitkiä aikoja hiljaa ja sitten aivan yhtäkkiä varoittamatta muistuttaa näin itsestään. Olen yrittänyt löytää siihen sopivia venytysliikkeitä tai lihaksia vahvistavia liikkeitä ja jotain toki onkin, mutta lapaluiden välisen kohdan hoitaminen on minulle vaikeampaa kuin muun selän. Aamulla makasin sängyssä jokaisen hengenvedon tuntuessa pistona ja mietin mitä ihmettä teen tämän työpäivän kanssa. Olen näissä asioissa tunnollinen enkä kovin pienistä jää kotiin. Sitten mietin, että on järkevämpää levätä yksi päivä kuin istua autonratissa ja tietokoneella selän jännittyessä kivusta ja yksipuolisista asennoista entisestään. Ehkä tämä menee nopeasti ohitse ja huomenna pääsen taas töihin.

Sitä ennen täytyy ottaa särkylääkettä ja muistaa hengittää.

Eräs toteen käyvä haave

Noin kymmenen vuotta sitten kaksi lukiolaistyttöä haaveili monenlaisista asioista. Yksi niistä oli yhteinen matka jonnekin päin Eurooppaan. Siihen aikaan ei ollut vain vielä rohkeutta kovinkaan paljon ja tytöille riittivät mainiosti yhteiset reissut Joutsan ulkopuolelle kuten Savonlinnaan, Helsinkiin ja Poriin. Seuraavien vuosien aikana rohkeutta olisi jo riittänyt, mutta rahaa ei ollut molempien opiskellessa. Haave on kantanut tänne asti ja nyt tulot ovat suht säännölliset eikä rohkeuden riittävyyttä tarvitse enää edes miettiä. Niinpä kuukauden kuluttua koittaa odotettu pitkä viikonloppu syksyisessä Kööpenhaminassa rakkaan ystävän seurassa. 

Korsettia kunnostamassa

Viikko sitten menin suoraan töistä pilates-tunnille. Koko päivän oli väsyttänyt, mutta silti aioin pysyä suunnitelmassani ja rientää liikuntakeskukseen työpäivän jälkeen. Ja onneksi menin, sillä tunti oli rentouttava ja äärimmäisen hyvä jatke työpäivälle. Tietokoneen ääressä virka-ajat istuva kroppa nautti suunnattoman paljon ja tunnin jälkeen olin virkeämpi kuin kertaakaan kuluneen päivän aikana.

 

Totesin pilateksen viime vuonna minun lajikseni. Liikkeet olivat jo fysioterapiasta tuttuja, sillä olin saanut niillä muutama vuosi sitten korsetin ja tasapainon selkeästi parempaan kuntoon ja siksi pilates-tunnille oli helppo mennä, kun tiesin heti, missä liikkeiden pitää tuntua. Silti pilates-tunti eroaa fysioterapiasta roimasti. Se on tehokkaan rutistuksen rinnalla rentoutumista ja aivan ikioma hetki, jota säestää vain ohjaajan ääni ja rauhallinen musiikki. Eräs tuttava sanoi, ettei pidä pilateksesta, koska siellä ei tehdä mitään. Minusta varmaan antaa hyvän ja ainakin todenperäisen liikkujan kuvan, kun pidän nimenomaan siitä, ettei hiki virtaa valtoimenaan kovassa vauhdissa, vaan ohjaajankin sanoin hitaus on valttia ja tärkeintä on keskittyä suorittamaan liikkeet oikein. Tuntia seuraavana päivänä tunsi vatsalihaksissa, että kyllä siellä tunnilla oli jotain tehty ja oikeastaan aika paljonkin.

 

Päätin, että nyt menen joka keskiviikko töiden jälkeen pilates-tunnille. Saa nähdä pysyykö päätökseni vankkana syksyn ajan, kun tästä vielä iltapäivät hämärtyvät. Silloin täytyy vain muistaa se hyvä olo, jonka tunti jättää jälkeensä.

Tuli syksy

Vuosi sitten loppukesästä kokoonnuimme ensimmäistä kertaa serkkujen kesken. Yleensä olimme nähneet erilaisissa suvun juhlissa, joissa sitten virisi idea, että pidetään omat illanistujaiset, ihan vain me serkut puolisoineen ja lapsineen. Viime loppukesänä vietetty ilta oli onnistunut kokeilu ja oitis päätettiin, että tästä tehdään perinne. Niinpä keväällä lyötiin jo elokuun viimeinen lauantai lukkoon ja toissapäivänä kaikki paikalle päässeet kokoontuivat Jyväskylään pelaamaan minigolfia ja syömään illallinen pitkän kaavan mukaan. Ilta oli iloinen ja tunnelmallinen - ja jälleen päätettiin, että ensi vuonna otetaan uusiksi.

 

On koittanut syksy, lempivuodenaikani. Tänään puin päälleni tumman ponchon ja ajattelin, että kesävaatteet saa nyt jäädä tammikuun matkaa odottamaan. Ja eräänä iltana istuin kynttilöillä valaistulla takapihallamme käsissäni höyryävä teekuppi ja tähyilin tähtitaivasta. Reinot lämmittivät varpaita ja villatakki hartioita. Taivaan kaarella vilahti tähdenlento.