torstai 5. syyskuuta 2013

Eräs toteen käyvä haave

Noin kymmenen vuotta sitten kaksi lukiolaistyttöä haaveili monenlaisista asioista. Yksi niistä oli yhteinen matka jonnekin päin Eurooppaan. Siihen aikaan ei ollut vain vielä rohkeutta kovinkaan paljon ja tytöille riittivät mainiosti yhteiset reissut Joutsan ulkopuolelle kuten Savonlinnaan, Helsinkiin ja Poriin. Seuraavien vuosien aikana rohkeutta olisi jo riittänyt, mutta rahaa ei ollut molempien opiskellessa. Haave on kantanut tänne asti ja nyt tulot ovat suht säännölliset eikä rohkeuden riittävyyttä tarvitse enää edes miettiä. Niinpä kuukauden kuluttua koittaa odotettu pitkä viikonloppu syksyisessä Kööpenhaminassa rakkaan ystävän seurassa. 

2 kommenttia:

  1. Miten kivaa! Kööpenhamina on ihana kaupunki, kävin siellä kaksi vuotta sitten. Ja itse asiassa menen sinne taas joulukuussa pitkäksi viikonlopuksi. Suosittelen museoihmiselle ehdottomasti Kansallismuseota. Upea, laaja ja ennen kaikkea ilmainen ;)

    Viime reissusta kirjoitin blogiinikin, jos innostut käymään lukemassa: http://suketus.blogspot.fi/2011/11/koopenhamina.html

    Ihanaa reissua jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, suuri kiitos linkistä! Olen ahminut Kööpenhaminaan liittyviä nettisivuja ja blogipostauksia ja monessa annetaan kaupungista niin kiva kuva, että matkakuume nousee entisestään. :)

      Poista