maanantai 30. syyskuuta 2013

Sunnuntain jälkeen vielä toinenkin sunnuntai

Minulle kertyy lomaa kaksi päivää kuussa. Koska määräaikainen työsopimukseni kestää vain vuoden loppuun asti, täytyy lomat käyttää ennen sitä. Ja koska niitä lomia ei pätkätyöläiselle kerry mitenkään erityisesti, ovat lomapäivät kultaakin kalliimpia. Tänään olen lomalla. Kulunut viikonloppu oli täynnä ohjelmaa ja koska tällainen vähän vaille kolmekymppinen jo tietää, ettei iltariennoista enää toivuta ihan noin vain, ajattelin pelata varman päälle ja aloittaa viikon kevyesti.

Ja näinhän siinä kävi. Olin lauantaina S:n luona suunnittelemassa parin viikon kuluttua koittavaa Kööpenhaminan matkaa. Meillä oli Tuborgia (jotka tosin jäivät koskemattomiksi punaviinin tehdessä paremmin kauppansa), smörrebrödejä sekä punavalkoisia irtokarkkeja. Matkaoppaat saivat alleviivauksia ja huutomerkkejä. Loppuillasta lähdimme Jyväskylän yöhön tanssimaan jalat kipeiksi ja sunnuntaille S oli kattanut ihanan brunssin. Lauantain bilebändi oli mainio ja DJ soitti hyvää musiikkia ja tanssiijalat veivät, mutta silti enää ei meinaa jaksaa baari-iltoja samanlailla kuin vielä joitakin vuosia sitten. Seuraava päivä ja oikeastaan vielä sitä seuraavakin meinaa mennä väsymyksen kourissa ja kauhulla muistellaan niitä viikonloppuja, kun saattoi olla kaksi iltaa peräkkäin liikenteessä. Sunnuntaina oli kiva palata mieheni kanssa kotiin ja ajatella, että olinpa viisas ottaessani maanantain vapaaksi. 

Oli muitakin syitä maanantaivapaalle. Kävin vihdoin tekemässä passi- ja ajokorttihakemuksen uudelle sukunimelleni poliisiasemalla. Se ei meinaa työn ohessa onnistua, sillä työmatka naapurikaupunkiin vie aikaa ja poliisiasema on vain virka-aikaan auki. Onneksi muuten korttiasiat hoituvat helposti: uusi ajokortti lähetetään kotiin postissa ja passi toimitetaan noudettavaksi lähimpään R-kioskiin. Kuinka näppärää!

Vapaapäivänä join latten kahvilassa, hankin pihan runkoruusun tilalle sypressin ja nyt syyssateen kastellessa vaahteranlehtien peittämää pihaa taidan sytyttää kynttilät ja vain nauttia siitä, että kerrankin sunnuntain jälkeen koitti vielä toinen sunnuntai.

4 kommenttia:

  1. Joo kyllä mä välillä oon niin onnellinen, että vanhuus on tullu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja ainakin näin työn kanssa viikonloppuja arvostaa enemmän ja just sitä, ettei sunnuntai mene ihan puolivaloilla, vaan silloinkin ehtii tekemään jotain. Ja on se aika yllättävää, miten vielä viisi vuotta sitten jaksoi ihan toisenlailla, siis just se kesä 2009. ;)

      Poista
    2. Joo, hyh! Mä niin nautin vaan siitä, et saa olla tylsä ja vanha ja nauttia pienistä asioista :D Ei enää voi jaksaa mitää ke, pe, la-putkia, joista muistaa hyvällä tuurilla 2/3 :D

      Poista
    3. Hah! No ei kyllä jaksais! Viime lauantain reissulla kyllä taas pärjätään tosi pitkään. Me jo todettiin sunnuntaina S:n kanssa, että Kööpenhaminan reissulla täytyy antaa arvoa ja aikaa yöunille ja panostaa niihin pariin päiään, jotka ollaan paikan päällä tai muuten tällaisilta vanhoilta tädiltä menee kyllä ne kaupunkipäivät ihan harakoille. :D

      Poista