tiistai 22. lokakuuta 2013

Wonderful, wonderful Copenhagen



Miks me ei olla tehty tätä jo aiemmin, huokaisi S enkä voinut olla enempää samaa mieltä. Kyse on ollut ajan, rahan ja rohkeudenkin puutteesta, mutta nyt viimein toteutui se haave, josta haaveilimme jo lukiossa kymmenen vuotta sitten. Matkustimme pitkäksi viikonlopuksi Kööpenhaminaan ja matka oli onnistunut, juuri sellainen, josta kannattikin haaveilla se kymmenen vuotta. 
 
Lokakuinen Kööpenhamina oli kaunis. Kaupungin tunnelma on iloinen ja välitön ja se sai meidät ihastumaan täysin puhumattakaan vanhoista värikkäistä taloista Nyhavnin tienoilla, monista pysähtyneistä hetkistä kahviloissa, pienen merenneidon kaipaavasta katseesta. Lomapäivämme olivat pitkiä: herätyskello soi aamuisin jo kahdeksalta, jotta ehdimme tankkaamaan itsemme hyvin Hotelli Foxin maittavalla aamiaisella ja sitten jo riensimme kaupungille. Kiersimme lukuisia putiikkeja, kävimme Tanskan Design-museossa, nautiskelimme aurinkoisesta syyspäivästä kasvitieteellisessä puutarhassa ja muistimme aina välillä piipahtaa kahvioihin. Jalat olivat koetuksella, mutta pitkä viikonloppu antoi meille niin paljon, että leijun yhä matkamme tunnelmissa. 
 
 
Kööpenhamina on ehdottomasti käymisen arvoinen ja tässä tulevat muutamat plussat ja miinukset muille matkaajille vinkiksi
 
Miinukset
 
- Hotel Fox ei ollut sellainen kuin odotimme. Yksinkertaiset ikkunat päästivät kaupungin melun tehokkaasti sisälle ja siksi ensimmäinen yö meni minun kohdallani ihan harakoille. Seuraavaksi yöksi ostin korvatulpat, joiden avulla nukuin kuin tukki. Design-hotelliksi kutsutussa Foxissa jokainen huone on eri taiteilijan suunnittelema ja sisustama. Idea on erittäin hyvä, mutta toteutuksen osalta hotelli kaipaisi jo kunnostusta. Meidän huoneemme oli nuhjuinen ja likainenkin eikä herättänyt suurta ihastusta. Sen sijaan Foxin aamiainen oli huikean hyvä, kivasti laitettu esille, maistuva ja täyttävä. Se kohotti hotellin pisteitä kertaheitolla.
- Kenkiä pitäisi ymmärtää ottaa mukaan useammat tai sitten löytää vaelluskenkien tyyppiset hyvät ja tukevat jalkineet, jotka kuitenkin olisivat myös kauniit. Kuljin kaduilla saapikkaissa, koska ajattelin niiden tukevan nilkkaa riittävästi. Näin kävikin, mutta jalat ovat poikki silti (edelleen). Tosin me kävelimme pitkiä matkoja ja jalat olisivat väsyneet varmasti minkälaisissa kengissä tahansa. Tästä huolimatta kaupungin sai parhaiten kävellen haltuun, kun pystyi tuosta noin vain poikkeamaan pikku putiikkiin tai tunnelmalliselle sisäpihalle, jonka perukoilta löytyi kiva kahvila.

Plussat

+ Kööpenhaminan tunnelmaa oli kehuttu etukäteen eikä suotta: palvelu oli kaikkialla hyvää ja ystävällistä.
+ Perjantai-iltana suuntasimme Tivoliin, joka oli laitettu Halloween-asuun. Minä ja S emme ole koskaan olleet kiinnostuneita Halloweenista, mutta Kööpenhaminan Tivolissa Halloween-somistus oli toteutettu hienosti eikä se ollut tippaakaan muovinen, amerikkalainen tai päälleliimattu. Upeassa iltavalaistuksessa kylpevä Tivoli oli aikuisellekin kävijälle taianomainen kokemus. Kaikkialla riitti katseltavaa ja ajoimme myös kierroksen vanhassa vuoristoradassa, joka täyttää ensi vuonna 100 vuotta.
+ Suosikkikahvilaksemme nousi Det Elektriske Hjorne, johon päädyimme vahingossa ja väsyneinä syömään pitkän kaupungissa vietetyn päivän jälkeen lauantai-iltana. Jämähdimme upottaville nahkasohville kynttilän valoon juomaan viiniä, keskustelemaan, nauramaan ja kuuntelemaan musiikkia useaksi tunniksi. Mainio tapa juhlistaa viimeistä iltaa Kööpenhaminassa. 

Olen iloinen, että lukiotyttöjen ajatuksissa syntynyt haave toteutui vihdoin. Pitkäaikaisen ystävän kanssa on helppo matkustaa, kun toisen tuntee oikein hyvin. Silloin voi jutella mistä vain tai yhtä hyvin istua vain hiljaa. Meillä on hyvin samanlainen maku ja olemme luonteeltamme nautiskelijoita, joten tällainen kaupunkiloma antoi kummallekin paljon ja teki samoista asioista ja kokemuksista molemmille erityisiä. Seuraavaakin matkakohdetta jo suunnittelimme ja päätimme, ettei sen toteuttamiseen mene enää kymmentä vuotta.

















4 kommenttia:

  1. Siis kuin tilauksesta tuli tää sun postaus! Juurikin ollaan tyttöjen kanssa puhuttu reissusta Köpikseen. Kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Suosittelen! :) Köpiksessä tosi hyvä aika on pitkä viikonloppu torstaista sunnuntaihin. Me lennettiin Norwegianin lennolla, joka lähti jo klo 7 torstaiaamuna Helsingistä ja aikaeron takia oltiin siis ennen kahdeksaa jo perillä. Käytännössä meillä oli siis kolme kokonaista päivää kaupungissa, mikä oli tosi sopiva paketti, koska sunnuntaina oltiin jo ihan uupuneita. Tosin se on vähän itsestäkin kiinni, kun me ravattiin ympäri kaupunkia koko ajan eli ei ihme, että väsytti. :D Lennot Köpikseen on edulliset ja majoitustakin varmaan löytyy edullisemmin. Me haluttiin Foxiin, kun siitä oli saanut niin kivan kuvan, mutta totta puhuen se ei ollut hintansa väärti. Muuten kaupunki oli erittäin hurmaava eli kannattaa lähteä! Tivoli on auki myös marras-joulukuussa, jolloin se on koristeltu jouluisesti. Halloween-teema oli toteutettu tivolissa niin hienosti, että paikka on varmasti elämys myös joulun aikaan saati sitten tietenkin kesällä. Mutta se kannattaa joka tapauksessa sisällyttää matkaohjelmaan. :)

      Poista
  2. Kuulostaa tosi ihanalta :) Munki pitäs varmaa rohkastua ja lähtee joskus Suomea edemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kauniit Euroopan kaupungit on lyhyen lentomatkan päässä ja edullisia lentoja löytää helposti eli kannattaa joskus kyllä lähteä. Esimerkiksi häämatkalle. ;)

      Poista