torstai 9. tammikuuta 2014

Laukut valmiina

Työt alkoivat tiistaina. Ne neljä päivää ennen huomisiltana lähtevää lentoa. Vaikka haaveilin tälle vuodelle monipuolisempaa, haastavampaa ja pidempää työpätkää, niin loppujen lopuksi oli oikeastaan tosi rentoa, kun pystyin pitämään ihan tavallisen joululoman ja palaamaan sitten tuttujen työkavereiden seuraan tuttuun taloon tuttujen työtehtävien pariin. Ei jännitystä eikä stressiä ja nyt ei nolota edes lähteä reissuun näin nopeasti tämän vuoden töiden alkamisen jälkeen, minkä olisin kokenut ehkä toisin jossain uudessa ja vieraassa työyhteisössä.

Kotona odottavat laukut valmiina, perhoset pyörivät vatsan pohjalla, lentokoneen vaihto Pariisin kentällä jännittää ja ajatus Mauritiuksen hiekkarannoista ja tropiikin letkeästä rytmistä kutkuttaa. Huomenna alkaa hunajakuu. Näin pimeän tammikuun keskeltä odotan eniten yhteisen ajan lisäksi valoa, lämpöä ja tropiikin lintujen laulua. 

1 kommentti: