maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi

Joulu ja välipäivät vilahtivat tietokoneetta ja se tiesi oitis lomaa myös blogille. Sen sijaan oli tunnelmaa, hyvää ruokaa, paljon suklaata, rakkaita ihmisiä ympärillä, lautapelejä ja ulkoilua. Välipäivinä poikkesimme Porvooseen ihastelemaan vanhan kaupungin joulutunnelmaa. Viime reissulla oli toukokuu, mutta Porvoo on kaunis kaikkina vuoden aikoina.

Tässä kuitenkin nyt ollaan ja vuoden viimeinen merkintä on käsillä. Vuosi 2012 oli hyvä, tavallinen vuosi. Siihen sisältyi paljon töitä, kun ensin tein reilun puolen vuoden pätkän Kotkassa ja sitten vielä loppuvuoden Lahdessa. Mutta vuosi sisälsi myös rutkasti ihania vapaa-ajan hetkiä aina Kuusamon mökissä vietetyistä päivistä Viipuriin ja Saimaan kanavalle ja Porvoon kaduilta Leivonmäen kansallispuiston syksyisille poluille. Vuoden aikana monet arkiset asiat selkiintyivät ja löysivät uomansa, jollaista selkeyttä vielä viime vuonna odotin ja uumoilin, että jossain asioissa näin varmasti ennen pitkään kävisikin. Esimerkiksi työmatkat eivät aiheuttaneet enää tänä vuonna harmaita hiuksia, vaan siihen rytmiin tottui. 

Alkava vuosi on aina tyhjä pöytä, vaikka joitain juttuja onkin tiedossa. Tuokoon ensi vuosi tullessaan suloisia hetkiä, onnellisuutta ja paljon hyvää arkea!

1 kommentti: