Olin Helsingissä tapaamassa vanhaa työporukkaa. Meillä on joka vuosi joulutapaaminen ja porukka myös kasvaa vuosi vuodelta, kun mukana ovat erilaisissa projekteissa tai harjoitteluissa olleet ihmiset. Eilen hämärtyvässä illassa menin lumituiskun läpi Cafe Fannyyn, joka oli varattu yksityiskäyttöön meidän porukallemme. Suuren pöydän ääressä istui kirjava joukko kulttuurialan ihmisiä, eri vähemmistöryhmien edustajia, jotka kaikki olivat olleet jotenkin mukana tässä kyseisessä suvaitsevaisuutta ja saavutettavuutta edistävässä työyhteisössä.
Pidin illasta valtavasti. Koska lähes kaikki ystävistäni ovat täysin terveitä, olen liikuntavammaisena melkein aina ainoa vamman kannalta poikkeava tyyppi porukassa. Se ei haittaa ja on täysin ok, koska niin on ollut aina eikä vammaisuutta tule edes muistettua ystävien seurassa. Silti eilen illalla oli ihanaa istua pitkästä aikaa ihmisten kanssa, jotka painiskelevat joskus samanlailla omasta erilaisuudesta johtuvien asioiden kanssa. Ja parasta siinä ehkä oli se, että liian usein yleisessä keskustelussa vähemmistöt nähdään edelleen yhtenä passiivisena massana, mutta tällaiset kokoontumiset kuten eilen Fannyssa kertovat aivan muuta, kun ihmiset ajavat aktiivisesti vähemmistöjen etua, ovat monessa jutussa mukana, menevät naimisiin, saavat lapsia, etenevät uralla eikä ihonväri tai käsien näppäryys ole minkäänlainen este tai edes hidaste matkan varrella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti