Opiskeluaikaan jokainen viikko oli erilainen. Luentoja oli muutama viikossa, mutta niiden lisäksi päiviin mahtui kirjastoa, ryhmätöitä, lounastreffejä ja paljon järjestötoimintaa. Kalenteri oli aina käden jatkeena. Kun valmistuin yliopistosta reilut kaksi vuotta sitten, työllistyin kahdeksi vuodeksi digitointihankkeisiin. Kalenteri jäi hetkessä toissijaiseksi, kun epäsäännöllinen viikkorytmi vaihtui virka-ajaksi. Maanantaista perjantaihin menin aina aamukahdeksalta töihin, jossa homma jatkui siitä mihin edellispäivänä jäätiin. Iltapäivällä neljältä tietokone pois päältä ja kotiin. Sellaisen rytmin rinnalla on tosi helppo muistaa muut menot ja tapahtumat.
Nyt työrytmi on taas uudenlainen ja muistuttaa vahvasti opiskeluaikoja. Palaverit ja työmatkat löytyvät niin Google-kalenterista kuin manuaalisestakin kalenterista, ihanan monipuolinen to do -lista muistiinpanoineen sen sijaan majailee punakantisessa vihkosessa ja tämän lisäksi minulla on kaksi kirjoitusprojektia, joita työstän viikottain eteenpäin. Kun rautoja on monta tulessa, olen jo kaksi kertaa unohtanut mennä fysioterapiaan, joka kuitenkin kohdallani on ollut aika säännöllinen juttu jo kaksikymmentäseitsemän vuotta - ehkä se siksi unohtuukin niin helposti. Kalenteri on opeteltava uudelleen. Ja laitettava kenties kännykkä muistuttamaan ensi viikon fysioterapia-ajasta.
***
Nyt on maaliskuu, ihan oikea kevätkuu. Räystäältä roikkuu painava vettä tiputteleva lumipeitto, joka humahtaa minä hetkenä hyvänsä alas ja sen jälkeen me pääsemme kotoa ulos lapion avulla. Aamuisin on valoisaa ja kun iltaisin valoa riittää kuuteen asti, on se minulla pimeän voittamisen raja. Nyt valo kajastaa vielä seitsemänkin tienoilla ja kevätpäivän tasaukseen on kaksikymmentä päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti