Sunnuntain jälkeen vielä toinenkin sunnuntai

Minulle kertyy lomaa kaksi päivää kuussa. Koska määräaikainen työsopimukseni kestää vain vuoden loppuun asti, täytyy lomat käyttää ennen sitä. Ja koska niitä lomia ei pätkätyöläiselle kerry mitenkään erityisesti, ovat lomapäivät kultaakin kalliimpia. Tänään olen lomalla. Kulunut viikonloppu oli täynnä ohjelmaa ja koska tällainen vähän vaille kolmekymppinen jo tietää, ettei iltariennoista enää toivuta ihan noin vain, ajattelin pelata varman päälle ja aloittaa viikon kevyesti.

Ja näinhän siinä kävi. Olin lauantaina S:n luona suunnittelemassa parin viikon kuluttua koittavaa Kööpenhaminan matkaa. Meillä oli Tuborgia (jotka tosin jäivät koskemattomiksi punaviinin tehdessä paremmin kauppansa), smörrebrödejä sekä punavalkoisia irtokarkkeja. Matkaoppaat saivat alleviivauksia ja huutomerkkejä. Loppuillasta lähdimme Jyväskylän yöhön tanssimaan jalat kipeiksi ja sunnuntaille S oli kattanut ihanan brunssin. Lauantain bilebändi oli mainio ja DJ soitti hyvää musiikkia ja tanssiijalat veivät, mutta silti enää ei meinaa jaksaa baari-iltoja samanlailla kuin vielä joitakin vuosia sitten. Seuraava päivä ja oikeastaan vielä sitä seuraavakin meinaa mennä väsymyksen kourissa ja kauhulla muistellaan niitä viikonloppuja, kun saattoi olla kaksi iltaa peräkkäin liikenteessä. Sunnuntaina oli kiva palata mieheni kanssa kotiin ja ajatella, että olinpa viisas ottaessani maanantain vapaaksi. 

Oli muitakin syitä maanantaivapaalle. Kävin vihdoin tekemässä passi- ja ajokorttihakemuksen uudelle sukunimelleni poliisiasemalla. Se ei meinaa työn ohessa onnistua, sillä työmatka naapurikaupunkiin vie aikaa ja poliisiasema on vain virka-aikaan auki. Onneksi muuten korttiasiat hoituvat helposti: uusi ajokortti lähetetään kotiin postissa ja passi toimitetaan noudettavaksi lähimpään R-kioskiin. Kuinka näppärää!

Vapaapäivänä join latten kahvilassa, hankin pihan runkoruusun tilalle sypressin ja nyt syyssateen kastellessa vaahteranlehtien peittämää pihaa taidan sytyttää kynttilät ja vain nauttia siitä, että kerrankin sunnuntain jälkeen koitti vielä toinen sunnuntai.

Ajatus talvesta

Tänään oli ensimmäinen aamu, kun lämpömittari näytti vaivaisia kahta lämpöastetta ja päätin kaivaa saapikkaat esiin. Tänään oli ensimmäinen aamu, kun auton ikkunaa piti raaputtaa kevyen jään alta esiin. Penkinlämmitin sen sijaan on ollut päällä jo useana aamuna. Noustessani kuudelta ylös, on vielä pimeää, mutta aurinko ehtii nousta ennen kuin kapuan auton rattiin. Siitä täytyy nauttia nyt, koska valoisia aamuja ei ole enää kauan. Kohta tullaan pisteeseen, jossa katulamput palavat jo osan työmatkasta ja sitten viimein vielä museon pihassakin.

Syksyn kirpeys ja kuulaus on hyvä. Ja on talvikin: eilen ostin tori.fi-sivuston kautta laskettelusukset, sillä ne edelliset tuhoutuivat seitsemän vuotta sitten tulipalossa eikä silloin jäljelle jäänyt kuin eri paikassa kesäsäilytyksessä olleet monot. Seitsemän vuoden aikana laskettelu ehti palata uudelleen osaksi talvea ja nyt vihdoin monojen lisäksi on taas suksetkin. Lumikin on siis hyvä.

Löydetty kätkö

Eilen illansuussa lähdimme V:n kanssa pyöräilemään raikkaaseen vesisateen jälkeiseen syysilmaan ja päätimme kokeilla geokätkön etsimistä. Olin erään blogin innoittamana ladannut puhelimeeni Geocaching-sovelluksen intron, joka näytti muutaman kätkön parin kilometrin säteellä. Hetki meni sovelluksen systeemin avautuessa aivonystyröille ja olimme jo luovuttamassa koko homman tuntuessa pelkältä ympyrän pyörimiseltä, kunnes V pysähtyi pyörällä vielä kerran sovellusta vilkaistaakseen. Siltä kohdalta pyörätietä metsään lähti pikkuinen kinttupolku. Lukitsimme polkupyörät tien laitaan ja lähdimme kurkistamaan mitä polulta löytyisi. Se vei pikkuisen puron reunalle ja sovelluksen ohjeiden mukaan olimme jo tosi lähellä. Niinpä kuljimme hetken aikaan puron reunalla, kurkistelimme saniaisten alle ja puiden juurille - kätkön pitäisi olla jossain ihan lähellä. Ymmärsin katsoa sovelluksesta vinkin, jossa luki ainoastaan "kanto". Kiertelimme puron reunalla olevia kantoa ja sitten yhtäkkiä erään kannon juurelta löytyi kaarnapalasen alle piilotettu purkki! Teimme merkinnän purkista löytyneeseen vihkoseen ja olimme innoissamme kuin pienet lapset! Tämän jälkeen viilenevä ilta ajoi meidät kotiin, mutta päätimme ottaa geokätköilyn osaksi pyöräretkiä jatkossakin, sillä se toi hauskaa jännitystä ja lisää aktiivisuutta ulkoiluun. Melkoista aarteenetsintää!

 

Innostuitko? Lue lisää täältä!

Geokätköilyn kansainvälinen sivusto, klik!

Suomalainen geokätköilysivusto, klik!

 

Oi syksy

Mereltä puhaltaa navakka tuuli ja sade vihmoo satamaa. Hiukset hulmuavat silmille, kun kuljen tuulessa ja sateessa aamunhämärissä sataman poikki kohti museota. Tällaisella kelillä ei osaa kuvitellakaan samaan maisemaan kirkkaita kesäaamuja, kun lokit liitelevät kirkuen taivaalla ja meri on rasvatyyni. Mietin, että minä sentään saan istua työpäivän sisätiloissa tietokoneen ääressä, mutta toisin on muilla satamissa työskentelevillä ja siis niissä satamissa, joissa yhä lastataan laivoja. Ahtaajat vetävät haalareita niskaan ja osalle suojaa tarjoaa lukki tai nosturi, mutta loput työskentelevät armottomasti sään piekseminä. Helsingin satamien dokumentointiprojekti viiden vuoden takaa oli juuri sitä. Museologian opiskelijatytöt seisoivat kameroineen sateessa ja tuulessa lokakuisessa satamassa seuraamassa koko päivän ajan ahtaajien töitä eikä milloinkaan hernekeitto ole maistunut niin hyvältä kuin sinä päivänä Länsisataman työpaikkaruokalassa.

 

Tänä aamuna on hämärämpää kuin vielä kertaakaan kesän jälkeen. Syksy on minun vuodenaikani ja nautin hämärästä, ruskasta ja siitä miten syksy on omalla tavallaan ja tunnelmallaan lempeä ja kodikas ajanjakso. Näin sadepäivinäkin.