Mereltä puhaltaa navakka tuuli ja sade vihmoo satamaa. Hiukset hulmuavat silmille, kun kuljen tuulessa ja sateessa aamunhämärissä sataman poikki kohti museota. Tällaisella kelillä ei osaa kuvitellakaan samaan maisemaan kirkkaita kesäaamuja, kun lokit liitelevät kirkuen taivaalla ja meri on rasvatyyni. Mietin, että minä sentään saan istua työpäivän sisätiloissa tietokoneen ääressä, mutta toisin on muilla satamissa työskentelevillä ja siis niissä satamissa, joissa yhä lastataan laivoja. Ahtaajat vetävät haalareita niskaan ja osalle suojaa tarjoaa lukki tai nosturi, mutta loput työskentelevät armottomasti sään piekseminä. Helsingin satamien dokumentointiprojekti viiden vuoden takaa oli juuri sitä. Museologian opiskelijatytöt seisoivat kameroineen sateessa ja tuulessa lokakuisessa satamassa seuraamassa koko päivän ajan ahtaajien töitä eikä milloinkaan hernekeitto ole maistunut niin hyvältä kuin sinä päivänä Länsisataman työpaikkaruokalassa.
Tänä aamuna on hämärämpää kuin vielä kertaakaan kesän jälkeen. Syksy on minun vuodenaikani ja nautin hämärästä, ruskasta ja siitä miten syksy on omalla tavallaan ja tunnelmallaan lempeä ja kodikas ajanjakso. Näin sadepäivinäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti