Tänä aamuna menin puoli kahdeksaksi laboratorioon verikokeita varten. Saavuin täpötäyteen odotushuoneeseen mahan pohjalla ainoastaan edellisillan kakkua ja nappasin vuoronumeron: kaksikymmentä mummoa ennen minua! Ei hemmetti, nämä ovat varmaan nukkuneet yönsä makuupussissa terveysaseman oven edessä, että varmasti ehtivät haalimaan ensimmäiset vuoronumerot, ajattelin. Vanhimmat odottajat tuntuvat saavan odottamisesta muutenkin eniten iloa irti, kun ensimmäisenä antavat katseen kiertää ympäri salia tuttavia bongaten. Sitten siellä mummojen keskellä istun minä, kelloa vilkuillen, jotta ehdin pian töihin ja nälissäni, koska aamiainen täytyi jättää kokeen vuoksi väliin. Siinä vaiheessa toivoin, että jonotuskäytäntöä hieman porrastettaisiin kouluun ja töihin kiirehtivien eduksi.
Olen varmaan niin aamiaisorientoitunut ihminen, että kun se jää välistä, koko päivä tuntuu menevän harakoille. Töissä luetteloin sodanjälkeisiä valokuvia 1940-luvun lopulta ja huomasin kirjoittaneeni yhden aiheeksi miehistön jäseniä miinalaivan kannella.
Jalkoja, käsiä, polvitaipeita...?
Jalkoja, käsiä, polvitaipeita...?
Huhhuh, mikä mielikuva kuvasta...
VastaaPoistaTässä maailmassa, jossa monet arvostavat aamiaista niin kovin vähän, on aina hauska tavata toinenkin, jolle se on tärkeä. Minusta ei ilman sitä ole myöskään mihinkään. :)
Sanonta aamiaisesta päivän tärkeimpänä ateriana pitää minusta paikkansa, vaikka muuten en ole mitenkään ihmeemmin rutiinien kannattaja. Tämä päivä käynnistyi normaaliin tapaan aamiaisella ja heti koko alkava päivä tuntuu paremmalta.
PoistaNauroin! :D
VastaaPoistaMä arvasin, että suhun uppoaa. ;)
Poista