Olin viime viikon tuuraajana Helsingissä pienessä sisustuspuodissa. Tapasin ystäviä ja hengitin kaupunkia, jossa ehdin asua lähes seitsemän vuotta. Helsinki on kovin tuttu, tietenkin. On helppoa hypätä raitiovaunuun tietäen miten tämä kaupunki ja sen ihmiset toimivat. On helppo sopia tapaamisia ja osata vaikka silmät suljettuina kohtaamispaikalle. Ja silti...
... eräänä iltana keskustan melu ja hektisyys aiheuttivat sen verran närästystä, että päätin paeta hiljaiseen keitaaseen eli museoon. Otin suunnaksi Kiasman, mutta pääsylipun maksamisen jälkeen tajusin, että Ateneumissa olisi ollut Helene Schjerfbeckin taidetta esillä. Aluksi harmitti, kun en nyt ymmärtänyt miettiä vähän tarkemmin, sillä pidän enemmän perinteisemmästä taiteesta. Kiasma kuitenkin oli erittäin positiivinen kokemus. Kiasmassa on esillä Camou flage -näyttely, jonka teemana on nykytaiteen ja designin välinen vuoropuhelu. Näyttely on ajatuksia antava ja yllätyksellinen - enpä ole ennen nähnyt pisamaisesta tai arpisesta ihosta tehtyjä hansikkaita. Wall Streetin mielenosoitusten kylteistä tehdyn taittotuolin voisin kelpuuttaa omaan kotiinikin. Kiasmassa on myös sarjakuvan uusiin muotoihin tutustuttava Päin näköä! -näyttely, jossa oli esillä muun muassa Katja Tukiaisen taidetta, johon tutustuin viime vuonna Lahden taidemuseon näyttelyssä ja tykästyin naiviin mutta taidokkaaseen tyyliin:
Loppuviikoksi mies saapui myös Helsinkiin ja lauantaina olimme vieraina upeissa häissä Vantaankosken rannalla. Ystäväni meni naimisiin ja häät olivat tunnelmalliset, niin heidän näköisensä, ja elokuinen ilta antoi hienot puitteet suurelle juhlalle. Tutustuimme toisiimme folkloristiikan fukseina ja tässä sitä nyt oltiin: neljä maisterisnaista juhlimassa, kun yksi meistä meni naimisiin. Ajan kuluminen ei ole oikeastaan pöllömpi juttu.
Ihanaa olla kotona, huokaisin sitten sunnuntai-iltana viikon reissun jälkeen. Pihanurmi tuntui viileältä jalkojen alla, kotikaupunki humisi hiljaa ja mies painoi nenänsä niskaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti