Äitini käsityöateljee sijaitsee vanhassa kyläkoulussa. Hirsiseinät
ovat nähneet liitutaululle raaputettuja laskuja, nurkkaan pistettyjä
oppilaita, kuusijuhlan näytelmiä, aamuhartauksia, jaettuja todistuksia.
Ja nyt täällä on käsityöpaja.
Joskus kuulee kysyttävän kummitteleeko täällä. Jo vain. Jos täällä istuu
aivan hiljaa itsekseen, kuulee välillä askeleita. Tuliko joku? Kun
kurkistaa eteiskäytävään, ei kuitenkaan ketään näy missään. "Tule
kahville", huikkaa äiti silloin keittiöstä kahvkuppinsa äärestä tyhjälle
käytävälle. Toisinaan joku kävelee yläkerrassa ja askeleiden kuuntelija
tietää, ettei siellä ole ketään. Me puhumme koulun vanhasta
opettajattaresta eikä kukaan pelkää häntä, vaikka monet meistä ovat
hänet kuulleetkin. Ehkä se johtuu vanhan koulun tunnelmasta, sillä
täällä on aina ollut lapsia ja heidän iloista energiaansa, joka on
jäänyt, vaikka talon käyttötarkoitus on muuttunut.
"Vanha talo elää", opetti äiti minulle ja siskolleni jo lapsena, kun ihmettelimme kotimme seinien narahduksia ja pakkasen paukahteluja. Vanha talo taitaa elää myös mennyttä aikaa.
"Vanha talo elää", opetti äiti minulle ja siskolleni jo lapsena, kun ihmettelimme kotimme seinien narahduksia ja pakkasen paukahteluja. Vanha talo taitaa elää myös mennyttä aikaa.
Huiiiiiiiiii!!!! :) :)
VastaaPoistahui kauhistus!
VastaaPoistaMeiänkin talo elää... Siis kotikoti. Siihen oon tottunut, mut ai kamala kun olin mummolla ja papalla muutama kesä sit yksin nukkumassa, hyi hitto kun se paukkui ja naris :D välillä niin kovaa, että kuulosti ihan siltä, että ovi ois käynyt, ja sit jo paniikis kuuntelin askelten ääniä, niin tajusin et se oli mun sydän mikä hakkas vaan niin lujaa, et kuulosti ku joku ois kävelly :D sen jälkee en oo siel nukkunu.... :D
VastaaPoistaJoo, vaikka mäkin oon koko lapsuuteni viettänyt vanhassa talossa, niin silti niihin narahduksiin kiinnittää edelleen huoniota. Esimerkiksi viime yö oltiin kahdestaan V:n lapsuudenkodissa, joka on melko samanlainen talo kuin meillä, niin yöllä kuuntelin kuitenkin alakerrasta kuuluvia kolahduksia. Ehkä jotenkin herkistyn niille äänille vielä enemmän juuri tähän aikaan vuodesta, kun valoisat kesäyöt vaihtuu taas pimeäksi... :)
VastaaPoistaMun serkuthan on asuneet Pynnölän koulussa lapsena. Oletteko jutelleet vanhasta opettajattaresta heidän kanssaan? ;) Tai ehkä he eivät ottaisi asiaa samalla tavoin, heidän äitinsä kun oli talon opettajatar...
VastaaPoistaEnpä tiennytkään, että sun serkut ovat asuneet siellä! Pari viikkoa sitten juttelin erään vanhemman naisen kanssa, joka oli käynyt juuri tätä kyseistä koulua muistaakseni 1950-luvun alkupuolella. Häm kertoi koululla asuneesta opettajattaresta, jolla oli oma kasvimaa koulun pihalla. Tämä opettajatar oli kuulemma vannoutunut vanha piika eikä lämmennyt edes yläkerran asuntoon muuttaneelle hieman nuoremmalle miesopettajalle. :)
PoistaOoh, oikea 1950-luvun kansankynttilä! :)
PoistaMun isän sisko Tellervo oli opettaja ja asui koululla perheineen joskus 1970-80-lukujen aikaan. Hän sairastui ja nukkui pois 1980-luvun alkupuolella, ehkä 1984 tai niitä main. Toinen serkkuni asuu edelleen keskustassa. Äitisi kanssa olen jutellut tädistäni, ja muistaakseni hän sanoi, että Pynden pihassa oli jokin puu, vaahtera tai jokin, jonka täti istutti vähän ennen kuolemaansa, ja joka on ikään kuin hänen muistopuunsa. Oletko kuullut sellaisesta?