torstai 18. lokakuuta 2012

Julistetaiteen pauloissa

Lahden taidemuseossa on esillä tammikuun 20. päivään saakka ihastuttava, nostalginen ja ajatuksia herättävä Menkäämme elokuviin! -näyttely, joka esittelee suomalaisia elokuvajulisteita aina 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Näyttelyssä on esillä yli 200 julistetta. Silmät bongaavat tuttua elokuvahistoriaa kautta koko menneen vuosisadan: pyöreäkasvoinen Suomisen Olli, kohtalokkaat Ansa Ikonen ja Tauno Palo, runsain määrin latomaisemaa ja poutapilviä, 1960-luvun grafiikkaa ja käpyjä selän alla ja sitten tuoreimpana Aki Kaurismäen Le Havre. Etelä-Suomen Sanomien internet-sivuilla voi äänestää suosikkijulistettaan. Äänestyksessä saa samalla esimakua Menkäämme elokuviin! -näyttelyn tarjonnasta. Siis menkäämme museoon!


Lahden taidemuseossa on myös kutkuttavan mainio museokauppa. Vuosi sitten ostin meille kotiin Come to Finland -seinäkalenterin, joka tarjoaa roiman annoksen suomalaista matkailuhistoriaa vanhojen matkailujulisteiden muodossa. Nostalginen kalenteri toi mukanaan hyvän väriläiskän valkoiseen keittiöömme. Suureksi ilokseni huomasin taidemuseon kaupassa myynnissä samanlaisen kalenterin myös ensi vuodelle ja se lähti empimättä kotiin tammikuuta odottamaan. Come to Finland on nostalgisia matkailutuotteita esittelevä ja myyvä nettisivusto, jossa kannattaa vierailla. Mutta varoituksen sana! Jos olet vähäänkään heikkona kaikenlaiseen nostalgiseen, voi nettisivu todella imaista mukaansa.

4 kommenttia:

  1. Oi mikä vinkki, kiitos! Ennen aikaan olisi ollut helppoa pistäytyä tuolla, sillä mummini asui Lahdessa ja kaupunki on aika tuttu. Nyt kun mummia ja mummolaa ei enää ole, ei Lahdessakaan ole tullut niin paljon käytyä. Täytynee ryhdistäytyä, eihän tuolla Z-junalla sinne kauaa hurauta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Z-junaan loikkaamista, sillä taidemuseon lisäksi Lahden historiallisessa museossa on parhaillaan näyttely jugendista ja sekin on vierailun arvoinen. :)

      Poista
  2. Mitä ihanuuksia tuolla Come to Finland-sivustolla... Ihastuin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sieltä löytyy kivoja ideoita esimerkiksi joululahjoiksi. :)

      Poista