torstai 22. marraskuuta 2012

Joulun odotus

Ajatella, että ihan pian on joulu. Lumesta ei ole tietoakaan, mikä on harmi, sillä toisihan se valoa ja raikkautta mukanaan. Toisaalta pitkää työmatkaa kulkevasta on ihan kiva, ettei auton laseja tarvitse raaputtaa jään alta esiin ja työmatka ei taitu liukastellen tai lumipöllyssä sokkoillen.

Joulussa parasta on rauha ja tunnelma. Joulu on pimeän talven taitoskohta, josta päivä rupeaa hiljalleen minuutti kerrallaan taas pitenemään kohti kevättä. Pidän kynttilöistä ja joulumusiikista, ruuasta ja viinistä. Joululahjat voisin unohtaa kokonaan, sillä männävuosina niistä on tehty välillä aivan liian suuri numero. Onneksi tänä vuonna on tarkoitus tuoda uudenlaista joululahjojen jännitystä perheen kesken. Pidämme arpajaiset, jossa arvotaan kuka hankkii kenellekin lahjan ja jouluaattona vasta selviää, keneltä paketti tulee. Tämä tietää siis yhtä lahjaa per tyyppi, mikä on aikuisten kesken vietetyssä joulussa tervetullutta ja fiksuakin, sillä työssä käyvät ihmiset pystyvät hankkimaan tarvitsemansa asiat itse, rahaa menee vähemmän ja joulussa keskitytään materiaalin sijaan oleelliseen. 

Odotan joululta hengähdystaukoa ja rakkaiden seuraa. Glögiä, havuntuoksua, joulusaunaa, rauhaa.

2 kommenttia: