Polttarit

Perjantaina alkuillasta ovikello soi. T räppäsi valokuvan, M ja K huusivat ja ilmoittivat, että nyt on lähtö. Minä nauroin ja jopa tärisin yllätyksestä. Kun naiset tulivat sisälle, kysyin, että lähdetäänkö me siis ihan oikeasti. Kyllä! Siis äkkiä listan mukaiset tavarat passia myöten laukkuun ja menoksi.

 

Parin tunnin kuluttua saavuimme ison mökin pihaan, jossa seisoi suuri joukko ystäviäni, kaikilla ruutuliput liehuivat käsissä, tarjotillinen kuohuviinilaseja oli valmiina ja kaiuttimista pauhasi Jari Sillanpään "Liekeissä".

Perjantai-ilta vietettiin ihanan diaesityksen parissa. Jokainen ystäväni oli tehnyt yhteisistä muistoistamme dian ja minulta pääsi itku, kun esitys alkoi. Vaikka tiedän, että juuri nämä ihmiset ovat niitä, jotka oikeasti pysyvät matkassa mukana, joiden kanssa jaetaan molemmin puolin ilot, surut, naurut ja maailman parantamiset, niin silti koko polttariviikonloppu oli osoitus sellaisesta ystävyydestä, joka saa mielen hyvin kiitolliseksi.

 

Viikonloppuun sisältyi räväkkää hulluttelua torilla, herkkä perinteinen morsiussauna, kauneudenhoitoa ja hemmottelua ja illanvietto lavatansseissa, johon suunnattiin koko sakki traktorin peräkärryllä. Ystävät olivat nähneet paljon vaivaa ja rakentaneet viikonlopun, josta jää huikeita muistoja ja joka menee ehdottomasti elämäni hauskimpien bileiden kärkijoukkoon.

 

Enkä voi olla paljastamatta teille muutamaa kuvaa, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Varikkotyttö valmiina päivän koitoksiin.

 

Perinteinen morsiussauna, josta morsian poistui lemmekkäänä ja huomenlahja valmiina.

 

Lauantai-iltana saapui suurin elein strippari, joka paljastui onneksi suklaakakuksi!

Juhannusiltana

Juhannusiltana vene vei meidät saareen siinä päässä kotijärveä, jossa vedestä nousevat jyrkät sileät kalliot. Saaren vaatimattomassa lautamökissä lämpeni sauna, talviturkki jäi vihdoin järveen. Kesäyö oli kaunis, niin kaunis, että joku vähemmän nostalginen ja romanttinen ihminenkin olisi sulanut sen edessä.

 

 

 

 

 

Kohti puutarhaa, järvenrantaa

Aamulla silitin kukkahameen, sidoin hiukset nutturalle, hyräilin. Kello oli hieman yli kuusi, mutta oi, miten korkealta aurinko paistoi ja mieli liiteli jo juhannustunnelmissa. Ennen sitä pitäisi toki käydä töissä, mutta tästä se lähtee, juhla pohjolan kesälle. Meidän juhannuksemme kuluu ystävien seurassa ja mahdollisimman paljon ulkona. Sääennusteet tuntuvat suosivan tätä suunnitelmaa. 

 

Lämpöä ja riemua Sinunkin juhannukseesi! Ja nämä toivotukset nostalgisesti Dallapén tahdissa:

Ehkä ikävyydellä on oma ohimenevä aikansa

Joskus on niitä päiviä, kun vaatii voimia kestää kiukku yhdeltä lähimmistä ihmisistä, joka luottaa kumipallo-ominaisuuksiin: potki tai heittele vaikka kuinka, muoto säilyy kyllä. Yritän ymmärtää, että syyt tähän ovat suuria ja monimutkaisia, likasankojen tyhjentämistä. Koska itse olen sivustaseuraaja ja se kumipallo, pystyn ainoastaan toivomaan muutosta, ajan kulumista ja silmien avautumista. Jokainen on täällä sen verran oman onnensa seppä, että jos omassa elämässä asiat eivät ole haluamallaan tolalla, vain itse pystyy tekemään itsensä onnelliseksi, toteuttamaan muutokset. Itkeskelen yksin autossa matkalla töistä kotiin ja tunnen suurta rauhaa avatessani kotioven, jonka takana minut otetaan hymyillen vastaan. Täytyy keskittyä siihen mikä on hyvää: rakas mies, joka auttaa laastarin mattoveitsellä sohaistuun peukaloon; juhannus, jolloin näemme useita ystäviä; työpaikka, jossa nauretaan. Ja toivoa, että ikävyydellä on oma ohimenevä aikansa.