Polku jalkojen alla

Lauantai-iltana kävimme Helsingissä ystäväpariskunnan tupaantulijaisissa. Asukkaat olivat nähneet paljon vaivaa remontoidakseen kodin näköisekseen ja olivat onnistuneet siinä hyvin. Koti oli kaunis ja asukkaat silminnähden onnellisia! Suunnittelimme, että jäisimme Helsinkiin yöksi, mutta sitten houkuttelikin ajatus siitä, että saisi herätä sunnuntaiaamuna omasta kodista. Onneksi välimatka pääkaupunkiin ei ole suuri ja mahdollistaa hyvin tällaiset iltakäynnitkin.

Sunnuntaiaamuna vanhempani kutsuivat meidät mukaansa iltapäiväksi Repoveden kansallispuistoon. Pakkasimme eväät reppuun ja päätimme lähteä heidän kanssaan. Kiersimme Ketunlenkin kuten lokakuun alussakin ja tällä välin maisema oli muuttunut paljon. Lehtipuut olivat alastomia, harmaan maiseman ainoat väripilkut olivat havupuut ja silloin tällöin pilven takaa kurkistava aurinko. Kansallispuisto oli hiljainen, hämärä tuli aikaisin ja nuotion liekit loistivat kirkkaina marraskuisessa alkuillassa. Vasta kirjoitin siitä kuinka väsyttävä aika marraskuu on, mutta raitis ilma, polku jalkojen alla ja lämmin kahvi nuotion valossa luovat yhdistelmän, joka toimii kaikkina vuodenaikoina.

 

 

 

kuva E

Enää 47 päivää jouluaattoon

Tällaisen tiedon eräs tuttavani julkaisi Facebookissa. Katsoimme V:n kanssa jo alkusyksystä kuusen valmiiksi, joka varmaan tuodaan kotiin itsenäisyyspäivän jälkeen, sillä silloin siitä ehtii nauttia, kun varsinaisen joulun vietämme kuitenkin lapsuudenkotien tienoilla. Sitä paitsi vanhan kansan mukaan kuusi on hyvä kaataa yläkuun aikaan, niin se ei karise ja siksipä kuusi kannattaisi kaataa tänä vuonna viimeistään viikkoa ennen jouluaattoa. Saa nähdä tietääkö vanha kansa ja saammeko nauttia vehreästä kuusesta vielä uudenvuoden juhlissakin.

En pidä itseäni jouluihmisenä ollenkaan. En juuri odota joulua ja koen joulukuun enemmän kiireisenä ja stressaavana kuin mukavana osittain myös siksi, että määräaikaiset työt päättyvät usein vuoden lopussa. En askartele. Leivon pipareita ehkä kerran valmistaikinasta. Korttien postittamisen sijaan taidan tehdä tänä vuonna lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.

Mutta ehkä sitten kuitenkin minussa sitä jouluihmistä on, jos kerran kuusikin on katsottu valmiiksi. Joulun odotus kiteytyy kohdallani joulumusiikkiin, kynttilöihin ja glögiin. Pieneen joulukuuseen ja keittiön ikkunaan ripustettavaan tähteen. Ja tänä vuonna tarkoitus on ammentaa joulun tunnelmaa siskoni kanssa Loviisasta Wanhan ajan joulukodit -tapahtumasta. Ja siihen Maalla-lehden joulunumero päälle, niin eiköhän niillä aineiksilla joulu tule ja vuosi vaihdu (ja päivät rupeavat jälleen hitaasti mutta varmasti pitenemään).

kuva weheartit.com

Apu kaamokseen

Eräs museotäti on parhaillaan aika väsyksissä. Voi tätä marraskuuta ja vasta ollaan alussa. Aamut ja illat ovat pimeitä, uni tulee ennen iltakymmentä. Iltaisin sytytän kynttilöitä, jotka torjuvat kaamosta tehokkaasti.  Vasta kirjoitin, että tulevana viikonloppuna alkaa juhlakausi ja nyt ajatus tuntuu väsyttävältä, vaikka onneksi ystävien tapaamisella on tietenkin aina piristävä vaikutus. Väsymyksen osalta kortensa kekoon kantaa ensisijaisesti tämä marraskuu. Tehdään se, mitä tarvitsee ja muuten ryömitään koloihimme, käperrytään lämpimien vällyjen väliin ja annetaan talven tulla, kirjoitin viime marraskuussa ja samanlaista elo on nytkin.

 

Pätkätöissä lomapäiviä kertyy vähän. Toukokuun jälkeen minulla on ollut viikon verran lomaa elokuussa ja puoli viikkoa lokakuussa. Ne kuluivat omien häiden hulinoissa ja Kööpenhaminassa enkä niitä muistoja ja kokemuksia vaihtaisi mistään hinnasta tyhjiin lomapäiviin. Kun lomia kertyy vähän, taidan kuitenkin olla museossamme ainoa, joka istuu työkoneella jouluaatonaattona ellen sitten tee kokonaisen työpäivän tunteja etukäteen sisään. Seitsemän lisätuntia tuntuu tällä hetkellä vähän rankalta ajatukselta. Nyt täytyy vain pitää ajatuksissa muutama seikka: jouluaattoaamua seuraa monta tyhjää päivää ja tammikuussa Intian valtamerelle lähtevä lento.

Tosin ensi vuoden työt ovat vielä hieman epävarmalla pohjalla ja siksi viisas pätkätyöläinen ei aloittaisi vuoden suunnittelua lomista, mutta onneksi sain työkavereilta(kin) kannustusta siihen, että kyllä aina kaikki järjestyy, kun on vain kahdesta viikosta kyse ja välillä on hyvä laittaa loma etusijalle. Ja häämatka etenkin. Niin, pätkätyöt tuovat epävarmuutta, mutta elämän suunnittelua ne eivät saa liikaa rajoittaa.

 

 

kuva weheartit.com

Syksyn rauhaa

Tulevana viikonloppuna alkaa loppuvuodelle tyypillinen juhlaputki, jossa kalenterin lauantait ovat täyttyneet joulukuun puoleen väliin saakka. Yhtä vilkkaan kesän jälkeen on nautittu niin rauhallisesta syksystä, että nyt taas jo odottaa erilaisia kestejä, joita niistä lauantaipäivistä ja ennen kaikkea -illoista löytyy.

 

Sen sijaan viime viikonloppuna eleltiin vielä syksyn kaavalla: hyvin nukuttuja öitä, lukemista ja paljon ulkoilua. Kaksi kaveriani on innostunut tänä syksynä myös geokätköilystä ja niinpä lauantaina kävin etsimässä E:n kanssa pari kätköä ja eilen pidimme S:n kanssa oikein huippukätköilypäivän. Lähdimme autolla lähikylään, jossa geocaching-sivuston mukaan oli paljon kätköjä lähekkäin. Kiersimme kävellen lenkin, jonka varrelta löytyi useampi kätkö. Nälkä kasvoi syödessä ja niinpä kurvasimme autolla vielä muutaman kätkön luokse, joista viimeisimmät etsimme taskulampun valossa hämärtyvässä marraskuun illassa. Löysimme iloiseksi yllätykseksi kaikki kätköt, joita yritimmekin tavoitella ja niinpä päivän saalis ylettyi kahdeksaan. Geokätköily on hauskaa ja koukuttavaa puuhaa, jossa tulee huomaamatta ulkoiltua monta tuntia.

 

Ensi lauantaina vaihtuu sitten gore-tex -kengät korkkareihin ja voidaan julistaa juhlakausi alkaneeksi.