torstai 7. marraskuuta 2013

Enää 47 päivää jouluaattoon

Tällaisen tiedon eräs tuttavani julkaisi Facebookissa. Katsoimme V:n kanssa jo alkusyksystä kuusen valmiiksi, joka varmaan tuodaan kotiin itsenäisyyspäivän jälkeen, sillä silloin siitä ehtii nauttia, kun varsinaisen joulun vietämme kuitenkin lapsuudenkotien tienoilla. Sitä paitsi vanhan kansan mukaan kuusi on hyvä kaataa yläkuun aikaan, niin se ei karise ja siksipä kuusi kannattaisi kaataa tänä vuonna viimeistään viikkoa ennen jouluaattoa. Saa nähdä tietääkö vanha kansa ja saammeko nauttia vehreästä kuusesta vielä uudenvuoden juhlissakin.

En pidä itseäni jouluihmisenä ollenkaan. En juuri odota joulua ja koen joulukuun enemmän kiireisenä ja stressaavana kuin mukavana osittain myös siksi, että määräaikaiset työt päättyvät usein vuoden lopussa. En askartele. Leivon pipareita ehkä kerran valmistaikinasta. Korttien postittamisen sijaan taidan tehdä tänä vuonna lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.

Mutta ehkä sitten kuitenkin minussa sitä jouluihmistä on, jos kerran kuusikin on katsottu valmiiksi. Joulun odotus kiteytyy kohdallani joulumusiikkiin, kynttilöihin ja glögiin. Pieneen joulukuuseen ja keittiön ikkunaan ripustettavaan tähteen. Ja tänä vuonna tarkoitus on ammentaa joulun tunnelmaa siskoni kanssa Loviisasta Wanhan ajan joulukodit -tapahtumasta. Ja siihen Maalla-lehden joulunumero päälle, niin eiköhän niillä aineiksilla joulu tule ja vuosi vaihdu (ja päivät rupeavat jälleen hitaasti mutta varmasti pitenemään).



kuva weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti