tiistai 9. lokakuuta 2012

I love your blog

 
 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa , joka antoi tunnustuksen.
2.Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta , vaikka se onkin kerrottu vain post it - lapulla
ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
Tällainen tunnustus tuli 781-410-2-19 Kauppalan Piialta, valtavan kokoinen kiitos! Annan tunnustuksen eteenpäin näille blogeille. Tuulen ja Juntusen naapureille olen jakanut joskus ennenkin tällaisia I love your blog -tyyppisiä palkintoja, mutta nämä kaksi blogia ovat sellaiset kestosuosikkini, että ansaitsevat tunnustuksia useampaan otteeseen:

Juntusen naapurit, koska pidän siitä, kuinka Olina kirjoittaa syksystä ja merestä.

Eniten minua kiinnostaa tie, koska täältä bongaa ison määrän hyvin kirjoitettuja tekstejä kirjoista ja historianopiskelijan arjesta.

Saapasjalan salonki, koska pidän kauniista, kodikkaista kuvista ja lyhyistä teksteistä, joihin on saatu talletettua tunnelma ja hetki.

Tuulen naapurina, koska silmät lepäävät kuvissa ja suupielet nousevat herkästi hymyyn taidokasta sanankäyttöä lukiessa.
 
Veera S., koska Veera on serkkuni ja näin tutun ihmisen blogia lukee aina eri vinkkelistä kuin sellaisen kirjoittajan, jota ei muuten tunne. Veera on vasta muuttanut Mikkeliin opiskelemaan, joten on hauska seurata kuinka uusi arki uudessa ympäristössä on pyörähtänyt käyntiin.
 

6 kommenttia:

  1. Kiitos hirmuisen paljon tästä tunnustuksesta! Se lämmittää kummasti näin koleana iltana :)

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia, mukava kuulla tuollaista, varsinkin kun painiskelen omatuntoni kanssa bloginpitämisestä ja varsinkin sen pitämättömyydestä!

    VastaaPoista
  3. Olkaa hyvä, te kaikki! Ja Tuikkis, blogisi on hyvä juuri tuollaisena, koska ainakin itse olen seurannut blogiasi sen verran kauan, että ilahdun aina sen päivittyessä, vaikka tahti olisikin hidas. Enkä takuulla ole ainoa. :)

    VastaaPoista
  4. Myöhässä mutta silti: kiitos! :)

    VastaaPoista