Ah, polut korpia kiertävät, kaidat

Koko viime viikon tarkkailin säätiedotuksia. Sadetta, sadetta, puolipilvistä, auringonpilkahduksia. Epävakaista yhtä kaikki. Kun perjantai vihdoin koitti ja ajoimme V:n kanssa Keski-Suomeen, satoi vettä taivaan täydeltä ja auto tuntui kulkevan veneen lailla eteenpäin. Tuijotimme ikkunasta pimeää syysiltaa ja mietimme, että tällaisella kelillä ei todellakaan lähdetä mittailemaan pitkospuita. Suureksi onneksemme lauantai avautui poutaisena. Lähdimme jo aamupäivästä ystäväpariskunnan kanssa Leivonmäen kansallispuistoon, jossa kävelimme hieman vajaan seitsemän kilometrin lenkin. Meillä oli rauhallinen tempo ja välillä pidimme evästauonkin, joten aikaa vierähti noin neljä tuntia. Meitä helli kirpeä, aurinkoinen syyspäivä, joka oli ehdottomasti omiaan juuri tällaiseen retkeilyyn.

Palattuamme takaisin ateljeelle leppoisa lauantai jatkui ensin raclette-herkuttelulla ja punaviinillä ja sitten lempeillä ulkosaunan löylyillä ja höyryävällä paljulle. Kuten arvata saattaa, porukka oli valmista kauraa ulkoilun, saunan ja hyvän ruuan jälkeen eikä unta tarvinnut houkutella.

Nautin tällaisesta vapaa-ajan vietosta todella paljon: metsän rauha ja hiljaisuus, askeleet puiden katveessa kiemurtelevalla polulla, ystävien iloinen seura, syksyn kirpeys nenänpäässä.