27

Kun äitini oli 27-vuotias, hän oli mennyt naimisiin muutama vuosi aiemmin ja hänellä oli kaksi pientä tyttöä. 27-vuotiaana äidille iski paniikki siitä, mitä ihmettä hän rupeaisi tekemään työkseen. Hän oli emäntänä maatilalla, josta oli lypsykarja jo pistetty pois. Hänellä oli ravintola-alan ammattitutkinto, mutta hän ei ollut tehnyt päivääkään ravintola-alan töitä, koska ala ei tuntunut omalta. Elämällä on kuitenkin aina jotain takataskussaan, sillä ensi vuonna äiti on tehnyt 25 vuoden hienon uran käsityöyrittäjänä.

Eilen minä täytin 27 vuotta. En ole vielä naimisissa eikä minulle ole siunaantunut lapsia. Valmistuin kaksi vuotta sitten maisteriksi siltä alalta, jolla haluaisin työskennellä jatkossakin ja elän kyllä sen miehen rinnalla, jonka kanssa haluan naimisiin ja lapsia. Jotain yhteistä minulla ja 27-vuotiaalla äidilläni kuitenkin on: epävarmassa työllisyystilanteessa olen välillä ollut yhtä pulassa kuin hänkin. Koulutus löytyy ja vieläpä omalta tuntuvalta alaltakin, mutta töitä sen sijaan löytyy heikonlaisesti ja mitä ihmettä minä sitten teen, jos niitä ei löydy ollenkaan. Siksi minua rohkaisee ajatus siitä, että äiti pohti tämän ikäisenä aivan samantyylisiä kysymyksiä kuin minäkin ja löysi sitten kuitenkin oman polkunsa, joka on kantanut aina tähän hetkeen saakka.

PS. Vietin mukavan syntymäpäivän. V vihjaisi jo aiemmin viikolla yllätyksestä, joka olisi kiva ja tarpeellinen ja sitä se todella oli, sillä sunnuntaiaamuna lähdimme vatsat kurnien kotoa ja menimme syömään hotelliaamiaisen keskustaan. Ihana alku päivälle ja uudelle vuodelleni.