maanantai 27. toukokuuta 2013

25 vuoden etappi

Äidin käsityöyritys juhli lauantaina 25-vuotista taipaletta. Se on pitkä aika yrittäjänä ja pitkä aika käsityöläisenä, koska kumpikaan ei ole työsarka, josta saisi leivän pöytäänsä takuuvarmasti. Ateljeella on esillä näyttely yrityksen aikajanasta, joka kertoo yrityksen kasvamisesta ja oman kädenjäljen muotoutumisesta. Oman osuutensa on saanut myös tuhoisa tulipalo seitsemän vuoden takaa, joka on ollut koko perheellemme suuri tragedia ja tärkeä vedenjakaja. Puhumme yhä ajasta ennen tulipaloa ja sen jälkeen.
 
Kun on kasvanut yrittäjäperheessä, oppii ainakin sen, millainen voima omalla tekemisellä on. Tarjottimelta ei tuoda mitään eteen valmiina, mutta ehkä juuri siksi oman polun pystyy tallaamaan sellaiseksi kuin haluaa. Pitkän linjan yrittäjyys on elämäntapa ja asenne, mikä vaikuttaa kaikkeen ja saa nousemaan pahojen kompastumisienkin jälkeen. Itse olen työllistynyt alaisena virka-aikaiseen palkkatyöhön ja se tuntuu kovin helpolta ja varmalta yritysmaailmaan verrattuna. Olen kuitenkin iloinen siitä, miten läheltä olen saanut seurata yrittäjyyttä ja olla mukana aivan alusta asti, kaikissa menestyksen ja epäonnistumisten kiemuroissa, iloissa ja suruissa. Kun lauantaina pitkän päivän jälkeen istuimme väsyneinä mutta onnellisena ateljeen pergolassa ja nostimme kuohuviinimaljat, läikähti jokaisella ilo ja yhteenkuuluvuuden tunne sydämessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti