sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Perinteistä postia


Onnellinen lapsuus on salainen puutarha, täynnä katoamatonta kauneutta, aamukastetta, lintujen laulua, kukkien tuoksua, puiden huminaa, valoa ja varjoa. 
- Sylvi Kekkonen -

Kirjoitin nuo sanat ystäville lähtevään pakettiin, jossa oli kortti ja punaiseen nauhaan käärittyjä pikkuruisia vaatteita vasta maailmaan tulleelle tytölle. Mietin samalla sitä surullista uutista Helsingin ydinkeskustassa asuvasta perheestä. Kunpa sielläkin olisi ollut onnellinen lapsuus, täynnä katoamatonta kauneutta. Tällä viikon vanhalla tytöllä oli onni syntyä kotiin järven rannalle, puiden huminan keskelle. Toivon koko sydämestäni, että hänen lapsuutensa olisi onnellinen, salainen puutarha.

Postia lähetin myös toiselle pienelle tytölle, jonka jokainen päivä on seikkailu. Lapsi saa siemeniä kesän istutuksia varten. Ja äidin tiedän iloitsevan siitä, että vielä lähetetään perinteistä postia.

Perjantaina sain itse postia, sillä onnetar suosi minua Juntusen naapurit -blogin arvonnassa. En ole ikinä ennen voittanut blogien arvonnoissa, vaikka olen muutamiin osallistunut, joten arpajaisvoitto oli suuri ilo ja etenkin, kun kyseessä oli yksi lempiblogeistani. Kirjeessä oli mukana teetä, suklaata ja ihanat täysin käteeni sopivat lapaset, joilla oli oma tarinansa. Oli jännittävää saada postia ihmiseltä, joka on tuttu vain blogin kautta. Sellainen tuttavuus on omanlaistaan, kun tavallaan ollaan samaan aikaan tuttuja ja ventovieraita. Kiitos Olina! Ilahdutit!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa <3 Useammin pitäisi käyttää etanapostia. Mäki lähettelen Ainolle kirjeitä, käsin kirjoitettuja ja pieniä lahjoja, kun välimatka on näin pieni ja murusella ei onneks vielä kännykkää eikä sähköpostia ole.

    VastaaPoista
  2. Sähköpostin ja kännykän aikaan etanapostista on tullut melkein luksusta ja täysin arjesta poikkeavaa. Mä olen yrittänyt ryhdistäytyä erityisesti postikorttien lähettämisessä, joita on itsekin tosi ihana saada.

    VastaaPoista
  3. Kiva oli ilahduttaa!:)

    Postista on tullut jotenkin ihan luksusta, sellaista, joka todella aina sykähdyttää kolahtaessaan omaan luukkuun. Paljon enemmän voisi itsekin postia lähettää!

    VastaaPoista