Tämä kesä on ollut hyvin juhlava ja männäviikonloppu oli ensimmäinen moneen viikkoon, kun ei ollut yhtään mitään. Paitsi etukäteen jännittänyt vihkikeskustelu sunnuntaina papin kanssa, mutta sekin osoittautui rennoksi ja hyväksi ja antoi avaimet ja rungot tärkeää hetkeä varten.
Mutta lauantai, oi että. Vein nurmikolle viltin ja heittäydyin sinne auringon paisteeseen Kjell Westön kirjan kanssa (Halkeamia: valikoituja tekstejä 1986-2011). Kissa säikäytti saapumalla hiljaa paikalle ja naukaisemalla korvan juurella. Sitten sekin kellahti viltille ja rupesi kehräämään. Aurinko kiersi taivaan kantta, poltti olkapäät ja vaivutti minut ja kissan suloiseen horrokseen.
kuva E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti