Joulu oli hyvä. Rakkaat ihmiset, tutut tavat, tuoksut ja maut. Savusaunan pehmoiset löylyt ja kotikylän pimeys ja hiljaisuus. Joulupäivänä flunssa yltyi, mutta se ei haitannut, sillä mielelläni pötköttelin kirjojen parissa tautia parannellen. Joulu jäi lumettomaksi eikä sekään haitannut: tunnelma löytyi muualta kuin lumihangesta ja päiväkin pimenee niin aikaisin, että pimeässä on oikeastaan se ja sama onko maa luminen vai ei.
Joulun jälkeen saimme suruksemme ikäviä uutisia. Ei niitä kaikkein surullisimpia mustareunaisia sentään onneksi, mutta sellaisia, jotka nostavat murheen pintaan asianomaisten puolesta. Siitäkin huolimatta, että on aina rohkeaa tehdä isoja päätöksiä silloin, kun ei koe olevansa niin onnellinen kuin voisi olla. Uskon vakaasti, että juuri näissä asioissa rohkeus palkitaan, koska pahimmillaan onneton arki nakertaa sisältäpäin ja pistää huijaamaan itseään, sillä loppujen lopuksi mikään ei ole niin tärkeää kuin rehellinen tyytyväisyys. Sellainen tyytyväisyys, jossa ei tarvitse peilata omaa itseään muihin, vaan voi ajatella, että näin on ihan oikeasti tosi hyvä. Mikä siis lopulta onkaan parempi hetki muuttaa tilanne suotuisammaksi kuin juuri uuden vuoden kynnyksellä? Onhan uusi vuosi aina kuin puhdas pöytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti