Yöpyminen lähes tyhjässä isossa hotellissa on kummallista ja melkein pelottavaa. Kevään leirikoulusesonki ei ollut vielä alkanut puhumattakaan kesän lomasesongista. Illalla haastattelut lopetettuani kaikkialla oli hiljaista eikä edes henkilökuntaa näkynyt enää missään. Yhden hotelliasukkaan näin ja lukiessani illalla hotellihuoneessani kuulin hänen kävelevän yläkerrassa. (Ja kun yöllä heräsin, sieltä kuului kuorsausta.)
Seuraavana päivänä tein heti aamusta vielä kaksi haastattelua ja huonettani luovuttaessa kyselin infosta kuinka pääsisin näppärimmin juna-asemalle. Tiskin luokse tuli henkilökuntaan kuuluva mies, joka ilmoitti heittävänsä minut ja tokaisi minun olevan myös lähtöisin Joutsasta. Minulla löi tyhjää, kunnes mies esitteli itsensä ja tuttuhan hän olikin. Mies oli huomannut nimeni varauslistalta jo aiemmin ja miettinyt mitä töitä tulin tekemään. Mitä kauempana kotiseudulta ollaan, sitä hassumpia tällaiset sattumat ovat. Niin sain siis matkan keskustaan, josta juna vei taas pitkän, pitkän matkan kotikaupunkiini.
Kun istuu junassa kaikkiaan lähes yksitoista tuntia kahden päivän aikana, tuntuu kotiin vihdoin päästessään siltä kuin olisi ollut reissussa paljon pidempäänkin. Silloin on parasta, kun kotona on laitettu sauna valmiiksi ottamaan vastaan reissussa rähjääntynyt kulkija.
Kuvan nappasin jostain Nurmeksen ja Joensuun välistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti