Puhdistus

Luin tässä taannoin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Kirja oli äärettömän hyvä, täysin maineensa veroinen. Se vei mukanaan, piti otteessaan eikä todellakaan jättänyt kylmäksi. Lukukokemuksen jälkeen näin unia, joissa piileskelin ja löydetyksi tulemisen ahdistava tunnelma oli koko ajan läsnä. Ensin ihmettelin miksi tällaiset painajaiset toistuivat, mutta sitten ymmärsin, että ne johtuivat Puhdistuksesta, jossa sama piileskelyn ja pelon tunnelma tuntui läpi tarinan. Myöhemmin katsoimme V:n kanssa kirjasta tehdyn elokuvan, joka oli vielä karmivampi. Mielikuvitus on siitä hyvä ase, että se suodattaa tekstin itselle sopiviksi mielikuviksi - tästä syystä erään tuttavani tyttären Harry Potter -lukukokemukseen kuuluvat vaaleanpunaiset ankeuttajat. Elokuva sen sijaan on jonkun toisen näkemys teoksesta ja silloin tapahtumat räiskähtävät ääninä ja kuvina eteen ilman minkäänlaista suodatinta ja minun oli pakko välillä piiloutua tyynyn taakse, vaikka tiesinkin miten tarina etenee.

 

Puhdistuksen jälkeen olen yrittänyt lukea Tuomas Kyrön kirjaa 700 grammaa. Pidän Kyrön kirjoista, mutta tällä kertaa lukeminen tuntuu tahmealta, hitaalta ja tylsältäkin. Puhdistus oli niin voimakas teos, että sen jälkeen varmaan mikä tahansa muu kirja tuntuu laimealta. On annettava aikaa, odotettava ja katseltava suosiolla sillä välin Netflixin kautta vaikka Tudorsia.