Pitkä työmatka on väsyttävä silloin, kun auto ei toimi, bensa kallistuu ja erehtyy ajattelemaan, että minulla olisi viikossa kymmenen tuntia vapaa-aikaa enemmän, jos työmatkani olisi kivenheitto vain. Mutta näiden kolmen vuoden aikana työmatkaan on kummasti tottunut. Suurin kiitos siitä kuuluu Spotifylle, johon on kertynyt soittolistoja joka lähtöön: jazzia, rentoa pop-musiikkia, jytkettä, joululauluja, kesäisiä kappaleita ja uusimpana trooppisten ja afrikkalaisten rytmien lista, jolla tsemppaan itseni ajattelemaan häämatkaa sitten, kun pimeän marraskuun loska läsähtää jalkarätteinä auton tuulilasiin.
Vaikka kaikkeen tottuu ja työmatka on osa arjen rytmiä, ihmettelen yhä erästä seikkaa. Aikaisten aamujen tunnelma viehättää minua yhä. Nautin edelleen siitä, miten näen eri vuodenaikojen aamut, valon määrän ja maiseman muuttumisen lähtiessäni aikaisin aamulla liikkeelle. Eilen aamuna tähdet tuikkivat taivaalla astuessani kotiovesta ulos ja aurinko nousi työmatkani edetessä.
Ja kaunein hetki on yhä se, kun viimeisten kilometrien aikana edessä avautuu vihdoin meri. Kesäaamuina se lepää peilityynenä satamassa ja näin syksyn koittaessa tuulet nostattavat vaahtopäitä. Tai sitten on niitä aamuja kuin tänään, jolloin sumu kietoo koko sataman hämäryyteen ja sen läpi loistavat lämpiminä tuikkivat valot.
kuvat E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti